keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Mummotakki ja raappahousut

Harmaata ja kirpeää sitruunaa

Jos et ole aiemmin noteerannut, niin yksi lempiväreistäni on harmaa. Harmaa on hyvä kaveri monelle muulle värille. Mummolan tuntu (Elisa Tuohimaa&Verson puoti), minulle edelleen nimellä räsymatto, oli tällä kertaa kudottu hieman ohuemmalla kuteella. Pohjalla meleerattu harmaa, materiaalina paksumpi joustocollege. Kun sain kankaan, olin sitä mieltä, että  on liian tunkkainen, kuosi menee jotenkin tukkoon. Mutta nyt valmiina vaatteena se näyttääkin oikein hyvältä, illuusio tyylitellystä raidasta syntyy. Ja niistähän minä pidän.

Tein mustin, reunustavin somistein "mummotakin". Kaava on kuositeltu paidan kaavasta ja huppu on otettu yhdestä lasten takista.  Nappeja olisi saanut olla tiuhempaan, taidan niitä vielä vähän väleihin lisäillä.
Vyön voi solmia taakse tai sitten löysästi sivulle. Raappahousuista hieman myöhemmin.

Päässä ja kaulassa on myös Verson puodissa mynnissä ollut "Muista ilo"- harakkakangas (Annastiina Mäkitalo) pipon ja tuubihuivin merkeissä.
Tykkään kovasti tästä kuosista.
Takin sisällä on sitten Poppanavakasta (Nanson) ostettua raitatrikoota. Esipesun seurauksena mustista raidoista lähti liukumia, joita yritin kyllä tarkkaan sihdata ulkopuolelle. 

Eiköhän sitten juuri etukappaleella ollut komiat tahrat! Onneksi on tuota materiaalia ja tahrojen peitoksi applikoin pari tipua Hienohelmasta :D. Nämä tipuset ovat Elina Antilan kynästä.
Voiko oikeasti käydä tällainen tuuri, että ovat prikuulleen samaa sävyä ja ovat kuin tehty toisilleen?
Paitamallikin läpäisi testin ja pääsee tuotantoon. Pääntie on huoliteltu alavaroin ja surruuteltu sillä peittarilla <3.
Välttelen alaosien tekoa...hyvä alku tämäkin. Ainakin haarakoukun pituus on nyt ok. Tuli todelliset raappahousut :D. Ihan liian piukeet tuosta lantiolta, taskut aukeavat. Ei auta kuin patsastella kädet taskuissa... Taitaa tuo joogapäntsi olla kuitenkin se minun mallini tai kunnon lökärit. Näiden pohjana on Onionin kaava aikamoisin muutoksin.



Nimittäin niistä ensimmäisistä tuli oikeat nakinkuoret.

14 kommenttia:

  1. oi miten ihania olet taas tehnyt <3 mitään vikoja en niistä nähnyt, vaan upeita ovat kaikki. Minulla on harmaa alkanut pikkuhiljaa hiipiä kangaskaappiin... ehkä minusta tulee joku harmaavarpunen vielä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 😀 tervetuloa harmaavarpusten parveen. Kiitos ihanista kommenteistasi.

      Poista
  2. Ihanaa villatakkimaisuutta tuossa mummotakissa, on suosikkini tällä kertaa :). Kaikki vaatteet ovat taas ihan sinun näköisiä, huippu hauska tuo lintupaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, jos tunnistaa minun vaatteekseni, niin hyvä! Tuo mummotakki on varmasti ihan käyttökelpoinen ulkotakki lämpimillä säillä.

      Poista
  3. Piti lukasta useampaan otteeseen kun on niin paljon nähtävää:) Tuo takki, voi että se on niin nätti. Varmasti toimii kevätilmoilla! Harmaa, musta ja keltainen, siinä on kyllä hieno väriyhdistelmä. JA edellisen postauksen maximekko ja paita, nekin todella kauniit. Tuollainen mekko voisi löytyä minunkin vaatekaapista. Minä olen ommellut itselle vasta yhdet housut, nekin haaremihousut, niin ei ole ollut niin millin päälle tarkat mitat. En tahdo kaupasta löytää oikein istuvia housuja, niin olisihan se hienoa opetella itse tekemään. Täytyisi jostain vähän opiskella kaavoitusta mitä mittoja pitäisi ottaa ja tarkistaa ja miten sitä kaavaa sitten muokataan omille mitoille..eiköhän sekin päivä vielä koita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja taatusti tulee päivä jolloin teet housut. Tulee se päivä tännekin vielä, sillä juuri tänään hikoilin epätoivoisena sovituskopissa. Tai sitten minulla on epärealistinen kuva itsestäni. Itselle sovittaminen on hankalaa ja housussa voi mennä niin moni asia ihan pieleen.

      Poista
  4. Upeita vaatteita, upeita kuvia! Tyylikkäitä - tuo musta-harmaa-valko-linjako sen tekee vai mallit? Kokonaisuus varmaankin. Tosi hyvänmalliset nuo housut. Onko siinä joku valmiskaava pohjalla vai kaavoititko ihan perushoususta? Ja niin mukavan rento tuo mummotakki. Kylläpä nyt kelpaa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Housujen pohjalla on Onionin lököhousukaava, joka siis muokkaamattomana oli = leggarit taskuilla. Tuossa mallissa on hyvänmallinen haarakoukku, jonka säilytin, muuten kuositin uudestaan, jotta saisin rentoutta. Joskos kolmannet vastaisivat mielikuvaa?

      Poista
  5. Nämä sopii sinulle niin hyvin :) Kauniita töitä.

    VastaaPoista
  6. En ala...minäkin haluan tuollaisen takin! Taikokaa minulle ompeluaikaa, niin teen. Kiva neuletakkimaisuus tulee noista kaitaleista ja vyöstä. Tykkään keltaisen, harmaan ja mustan yhdistelmistä. Kivan pirteä. Molemmat housut näyttävät sulla hyville, mutta itse sen aina parhaiten tietää onko ne mukavat päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Simsalabim, aikaa Hannalle nyt :).
      Housut eivät vastanneet mielikuvaa, joten siksi olo on tämä. Käyttökelpoiset ovat molemmat, ullakon aarre- kangas on hauska!

      Poista
  7. Ihana mummotakki! Ja kaikki ompelukset. Täällä myös yksi harmaa-musta-keltaisen ystävä, sopivat hyvin yhteen ja valkoinen myös. Housut näyttävät minusta hyvältä. Täytyisi itsellekin tekaista uusia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta! Aikaisemmin en pitänyt keltaisesta, mutta nyt se jotenkin lyö itsensä läpi. Ja harmaamusta on hyvä kaveri valkoista unohtamatta.

      Poista

Kiitos, kun kommentoit :)