perjantai 20. helmikuuta 2015

Ajatusten testausta

Ajatuksia on, niiden saattaminen valmiiksi asti vaatiikin sitten aikaa. Keskittymistä ennen kaikkea ja se on vaikeaa, jos joutuu koko ajan keskeytämään työnsä syystä tai toisesta. Siksi moni ajatus jää vain pyörimään aivojen sokkeloihin. Sitten on tietysti ne hetket, kun luulet saavasi aikaan ajatuksen mukaisen vaatteen ja lopputulos on ihan jotakin muuta. Niitäkin on tullut tehtyä.

Pari ajatusta syntyi, kelpuutin ne nyt olemaan näin, vaikka eivät ihan mielikuvaa vastannutkaan. Itse asiassa oikein hyviä näin. Tehdään sitten seuraavat niin kuin ajattelin niiden olevan ;)

Elisa Tuohimaan kynänjäljestä tykkään kovasti. Tämä Laineilla-kuosi (Verson puoti) jo tovin odotteli pääsyään työstöön, tähän vaatteeseen olin sen ajatellutkin. Eli hakusessa oli hieman väljempää mitoitusta olevaa, rentoa ja samalla tyylikästäkin.

Tunikassa on nappilista isoilla neppareilla ja noin vyötärön kohdalla kuja, jossa kulkee trikoonyöri. Se olisi voinut olla takaa hieman alempana, mutta nyt en taida sitä alkaa siirtelemään.
Sivusaumassa taskut ja hihan suissa kuminauhat.
Huppu on vuoritettu mustalla trikoolla. Hirmuisen mukava vaate!

Kaavoitin sivu- ja takasaumattoman jumpsuitin... Tässä oli haarakiilakin, mutta heivasin sen pois, koska haarukset sitten roikkuivat liian alhaalla. Vaikka niin tuossa vaatekappaleessa kuulemma pitääkin roikkua. Ja on se vieläkin siellä polvissa :D
Kankaana siis ihastuttava Paratiisi-Maija Verson puodista. Kuosi on Leena Rengon käsialaa. Kangas on paksua ja joustavaa joustocollegea.

Ajatus oli tehdä enemmän sellainen pussittava malli, kyllä se vielä pitää kokeilla ja kaavaa vähän muokkailla. Pituutta pitää ottaa pois ja haarakiila miettiä uudestaan. Positiivista aivojumppaa.
Punteihin ja hihoihin kuositin rypytykset.
Pitkästä aikaa sain ison kiitoksen tytöltä. Tykkää jumpsuitista ja ennen kaikkea kankaasta, onhan siinä sitä pinkkiäkin.
 Nimensä mukaisesti
JUMPsuit

lauantai 14. helmikuuta 2015

Aika hyväntekeväisyyden

Sylva- huutokauppa
sunnuntaina 15.2.2015
Klik
Tuotto oli n 140e omasta puolestani ja koko potti oli yli 7000e!
Hienoa ja kiitos huudoista.


Saumanvarayhteisö tempaisee jälleen ja nyt on auttamiskohteena Sylva ry. Järjestö tekee työtä syöpäsairaiden lasten puolesta. Liekö hieman turnausväsymystä Roosa-nauhan tiimoilta, kun huutokohteita ei ihan hurjaa määrää näytä tuolla olevan. Tässä olisi vielä viisi tuntia aikaa....

Itsellenikin meinasi kiire tulla, mutta sainkin sitten tänään loputkin valmiiksi. Neljä kohdetta, toivottavasti kerryttävät pottia.


Pojalle, miksei tytöllekin Verson puodin Naulan-kantaan jc+ Harjun harmaameleerattu jc. Huppu on vuoritettu keltaisella trikoolla. Koko on n 110/116. Tästä tuli tosi kiva!


Tytölle tunika/mekko. Kankaana Vimmacompanyn Sademetsän suojissa 100% pv-college+ ohut, koralliin taittuva jc. Koko myös 110/116. 
Tämä olikin jo edellisessä postauksessani. Verson puodin Taalainmaan heppaa ihanaan liivariin, koko n 86/92.
Naiselle holkkihihainen paita. Kankaana ihastuttava Vimmacompanyn lettitrikoo, olalla palaset farkkutrikoota. Kankaan pohjaväri on hieman punertava puuteri. Paidan koko on 38/M
Tämä ei mennyt huutokauppaan, vaan ystävälleni, joka on viime ajat taistellut syöpää vastaan. Takana odotusta, rankkoja hoitoja ja leikkauksia. Tämä setti tuokoon hänelle iloa, sininen on hänen värinsä n:o 1.

En ihannoi väkivaltaa tai ole väkivaltainen, mutta tuolle syövälle haluaisin näyttää kyllä! Liian paljon, liikaa surua ja epätoivoa, onneksi myös selviytymisiä. 

perjantai 13. helmikuuta 2015

Kun on oikein pieni

Niin pieni, ettei edes todeksi uskoisi.

Keskosia syntyy todella paljon ja uskomattomia selviytymistarinoita saa lukea eri foorumeista. Tunnetuksi keskosen elämää teki eräs isä, joka kertoi Pirpanan, 875g,  elämästä omalla facebooksivulla.

Viljamin puoti haastoi ompelevia ihmisiä mukaan tempaukseen, jossa ommeltiin pienen pieniä vaatteita keskosille sairaalaan. Nämä menivät juurikin Pirpanan isän kautta eteenpäin. Vaatteista 
 on kuulemma hirmuinen pula. Myös Tampereen alueen ompelevaiset kanssasiskot tekivät hurjan määrän pienen pieniä vaatteita keskosille, mukana myös kangaskauppoja.

Ompelukoneeni tökki pahemman kerran, joten tekeleeni tähän Viljamin puodin projektiin oli vähäeleinen. Koko on 40 cm.

Näiden pienten vaatekappaleiden ääressä olo kyllä hämmentyy. Kaavapaperia menee talouspaperiarkin verran ja pienet tilkutkin riittävät vaatteisiin.

Ennen joulua syntyi myös eräs pienenpieni, hänelle. Päänympärys taisi olla 37 cm

Tänä päivänä tämä pienenpieni ei ole kovin suurensuuri vieläkään, mutta jaksoin edelleen ihmetellä vaatteiden pienuutta, vaikka vaatteiden koko oli jo huimat 62 cm.
Lämmintä ja pehmoista merinovillaa.
Kun tuo oma tyllerö syntyi, n neljä vuotta sitten, olin tipahtanut kaikesta vauvavarustelusta ulos. Tänä päivänä seuraan kaikenlaisia hienouksia, joita ilman kyllä selvittiin, mutta olisihan niitä voinut tehdäkin. Esimerkkinä vaunuverho. Itselläni sitä virkaa edusti edelleen harso kera pyykkipoikien, niin kuin poikani kanssa 17 vuotta sitten. No, tuumasta toimeen ja selainen tekoon siis suojaamaan pienenpienen unosia ulkona. Blogeista hamusin tiedon ja hienoja verhoja ovat monet kyllä tehneet.
Tähän tuli Verson puodin Hurmuria ja toiselle puolelle samoissa sävyissä  raitaa. Sirkkarenkaita hakkailin antaumuksella kinni, toivottavasti pysyvät käytössä.
Kiinnitysrinkulat, eli monitoimirenkaat löytyivät www.laurelin.fi.
Nyt sitten tiedän, miten tuokin tehdään :)

Tsemppiä kaikille pienenpienille ja heidän vanhemmilleen!


sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Taalainmaan heppa

Näillä puuheposilla on leikitty lapsena paljonkin. 
Oli punaista ja mustaa, erikokokoisiakin.

Verson puotiin tupsahti tätä nostalgiakuosia ihanan pehmeänä velourina, jossa värit toistuvat kauniisti.

Kuosi tietenkin houkutteli etsimään mallia retrotyylistä tai hulmuavana kellohelmana. Ensimmäinen ajatus oli kulkea hieman ei tuttaja- polkuja, mutta loppujen lopuksi päädyinkin tekemään essumekon. Edellinen onkin käynyt jo pieneksi ja tähän puolestaan tulikin kasvunvaraa.

Alle tähän tietenkin kuuluisi joku ihana mekko, se täytyy ehdottomasti tehdä.


Edessä oleva tasku on punaista velouria ja taskun suussa on minipompulanauhaa.

Vuorena turkoosia elastaanitrikoota.

Kangasta jäi vielä ja pohdinkin laitanko samasta kankaasta taskun essumekkoon vaan käytänkö loput pikkumekkoon, jonka laitan Sylva-huutokauppaan. Jälkimmäinen vei voiton.
Sylva- huutokauppa käydään 15.2. facebook-ryhmässä.
Liity ryhmään tästä

Tämä on 86/92cm liivimekko pienenpienillä taskuilla. Helmassa turkoosia resoria, alavarat elastaanitrikoota.
Hyvää alkavaa viikkoa!

maanantai 2. helmikuuta 2015

Harmaavarpusen liverryksiä

Nyt on kuulkas ihan HUI-olo!
Kuulun tuohon Saumanvara-yhteisöön, joka on ompelujuttujen ympärille keskittyvä Facebook-ryhmä. Niiden sivujen päivityksiä, tapahtumia, ompeluksia yms. tulee seurattua monta kertaa päivässä. Sitä kautta olen saanut myös monia ihania ystäviä, yhteistyöprojekteja ja pysyvän loven kukkaroon kangasostojen merkeissä.

Ylläpitäjät ja monet muut pykäsivät taas pystyyn Saumanvaran Gaalan, jossa muisteltiin vuotta 2014 erilaisin teemoin. Erilaisia asioita oli mahdollisuus äänestää ennakkoon. Olin itse menossa äänestämään, kun tulin kohtaan, jossa oli tarkoitus antaa äänensä vuoden ompelijalle. Oma nimi oli siellä listoilla. En kyllä uskonut silmiäni! Otin sen suurena kunnianosoituksena sille matkalle, jota olen tämän harrastuksen myötä kulkenut. 

Gaala eteni, mutta minun silmäni painuivat kiinni aikaisin herätyn aamun ansiosta. Aamulla ajattelin vilkaista, kuka tittelin voitti tänä vuonna... ja tämä oli siellä.
Aikamoinen herätys!
Hajonta oli äänissä suuri, joka kertoo siitä, että monentyylisille ompelijoille on ryhmässä sijaa. Itsekin tykkään siitä, että ompelijalla on oma persoonallinen tyyli, tykkää siitä joku tai ei.
Mutta minä kiitän tästä, olen leijunut päivän :)

Ei gaalaa ilman veiviä. Aiheena oli valita viidestä asiakkaasta yksi, jolle tekisi asun juhlaa varten. Valitsin tyylilleni sopivan peruspertsa- sarjan, jossa tavoitteena oli tehdä jotakin kestävää, maanläheistä ja juhlien jälkeenkin käyttökelpoista vaatetta. 

 Kiitos kutsusta rakkaat, olen kovin otettu siitä! Totesinpa vain, ettei edellinen riitä. 
Kas tässä on nyt uusi pyhäpaita, sopisi taustalle hyvin heinäseiväsaita. 
Meinaan tällä nyt gaalan juhlia ja puhallella sen kunniaksi saippuakuplia.
 On taskua kahdenlaista, en tiedä tuleeko vastaan samanlaista. 
Vielä helmet kiedon kaulaan, saapi nähdä osuuko vaate naulan kantaan. 
Hauskaa iltaa ystävät, toivottavasti se on lystikäs!



Harmaa on väri, joka vuodesta toiseen ihastuttaa minua. Se toimii sellaisenaan tai muiden värien hyvänä kaverina. Varsinkin talvisin tämä väri vetää puoleensa ja huomaan napsuttelevani sen sävyisiä kankaita tuon tuosta.
Syntyi Verson/Pehemiän Pulmu- joustocollegesta kauluspaita/ takkimekko. Vitsi, että osaakin olla mukava vaate!

Olen nyt taas saanut pienen jumin jälkeen punaisen langan päästä kiinni ja kevään aikana tulee syntymään vaatetta yhden teeman ympärille. Nyt ompelenkin joustavista materiaaleista sellaista, mitä yleensä joustamattomista ommellaan.

Harmaan sävyissä nämäkin. Ihastuttava Nanun/ Elina Antilan "Yön kulkijat"- kangas. Niin kaunista piirtojälkeä ja taianomainen tunnelma.
Itselleni slimmattu laatikkopaita, kaveriksi EK:n raitatrikoo. Oman paidan tausta on mustaa trikoota.

Tytölle tuplahelma-peplum. Monia variaatioita on tästäkin mallista syntymässä pikkuhiljaa. Päällimmäisen helman reuna on huoliteltu rullapäärmeellä, tuohon raitaan se ei käynyt, vaan oli tehtävä kunnon päärme.
"Juokse sinä humma, kun tuo taivas on niin tumma..."


Kyllä minulla on nyt muikea olo ja tästä kaikesta sain ihan hirmuisasti virtaa ja positiivista energiaa.

Kiitos sinulle lukijani, että olet tätä matkaa kanssani kulkenut.