Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nosh fabrics. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nosh fabrics. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Jotain vanhaa, jotakin uutta

Yli 40 vuotta sitten me sisarukset saimme mummun perhetutulta villasukat. Villasukissa oli pitkät varret ja hienoa kirjoneuletta. Neulemalli vei ajatukset suoraan Lappiin, paikkaan, jossa en silloin ollut vielä koskaan käynyt. 
*postaus on tehty yhteistyössä PFAFF-suomi kanssa*

Vuosien saatossa sukkien terät kuluivat puhki ja muutenkin ne kävivät pieneksi. Taitava äitini neuloi varsiin aina uudet terät. Nyt jäljellä on vain nämä yhdet, kaikista pienimmät sukat. Omat sukkani käytin ihan puhki. Enää ei pelkät terät kuluneet, vaan varsikin meni menojaan, enkä saanut niitä enää kokoon parsittua.
Sukat inspiroivat minut tekemään hameen samassa hengessä käyttäen varastoista löytyviä polvekenauhoja.
Samalla tsekkasin koneeni lisätarvikelaatikon ja päädyin tässä työssä kokeilemaan Pfaff Expression 3.5 koneelle tarkoitettua Boordikoristeommeljalkaa. Jalka on lähinnä tarkoitettu helpottamaan pitkien koristeommelrivien ompelemista, mutta kyllä tämä toimi oivasti myös nauhanrivistön kanssa.
Helmassa olevan pitsin ompelin sik-sakilla, samalla tuli tehtyä helmakäänne. Tämän jalan kanssa ei käytetä yläsyöttäjää, joten saumanylityksissä huomasi sen puuttuvan.

Polvekenauhojen kiinnityksessä käytin ihan vain suoraa ommelta.
Näihin väreihin päädyin tällä kertaa.
Tällä hameella tai sukilla ei ole sitten tarkoitus loukata ketään tai kenenkään kulttuuriperintöä. Ainoastaan vaalia jotakin sellaista, joka on kestänyt sukupolvelta toiselle.
Hameen materiaalina on meleraattu harmaa joustocollege NOSH:lta. Tyttäreni näki tämän hamosen olemuksen enemmänkin sateenkaarena :)

maanantai 25. kesäkuuta 2018

Nappi ja napinläpi (button and buttonholes)

*yhteistyössä Pfaff- Finland kanssa*

Tässä postauksessa keskitytään napinläven ja napin ompeluun ompelukoneella. Ohjeet ja asetukset ovat Pfaff Expression 3.5 koneelle, mutta erilaiset huomiot ja tekniikat pätevät yhtälailla muihin konemerkkeihin, josta löytyy esim. samanlaisia paininjalkoja.

Työstettävänä on tällä kertaa joustava kangas, joka ei ole se kaikista helpoin materiaali napinläpien suhteen. Koska kangas joustaa sekä pituus- että leveyssuunnassa, pitää napinläven kohta tukea kunnolla. Käytän aika usein kudottua ja keskivahvaa tukikangasta, myös joustamaton kangas käy tarkoitukseen hyvin. 

Koneen perustarvikkeista löytyvät sekä Sensormatic- että manuaalinen napinläpijalka. Koneen IDT-järjestelmää ei käytetä napinläpiä ommellessa.
Testasin Sensormatic- jalkaa tilkulle ja ainakin joustavassa materiaalissa tuo pitkä kelkka tuppaa tarttumaan kiinni, eikä ommel etene. Kudotussa kankaassa toimi paremmin, mutta sielläkään ei saa olla kauheasti saumoja tai muita "esteitä" tiellä. Tällä jalalla saa tehtyä automaattisesti koko napinläven yhdellä kerralla.
*EDIT* 
Irtirevittävä tukikangas kankaan ja syöttäjän välissä auttaa, jos  Sensormatic- jalka ei liiku toivotulla tavalla.
Koska Sensormatic- jalka hieman takkusi, niin vaihdoin manuaalisen napinläpijalkaan. Koneen ommelvalikosta omaan tarpeeseen sopiva napinläpimalli.
Ensimmäisellä kerralla pitää manuaalisesti ohjata kone tekemään päädyissä olevat salvat, mutta seuraavia napinläpiä varten komennot ja mitat jäävät koneen muistiin ja ompelu on yhtä automaattista kuin tuolla Sensormatic- jalalla. Siksi teen aina koenapinläven tilkulle, jonka jälkeen varsinaiseen työhön saa oikeankokoiset lävet automaattsesti.
Trikoiseen paitapuserooni tulikin monta napinläpeä ja ne onnistuivat oikein hyvin tällä manuaalisella jalalla. Napinlävet aukaisen teräväkärkisillä saksilla.

Manuaalista napinläpijalkaa käytetään myös silloin, kun halutaan tehdä vahvistettu napinläpi. Vahvistettua napinläpeä käytetään esimerkiksi takeissa ja sellaisissa tuotteissa, jossa siihen muodostuu enemmän vetoa. Myös erittäin joustavien, kuten merinovillan, napinläpien ompeluun käytän vahvistusta, jolloin napinläpi ei pääse liikaa venymään. Vahvistuslankana voi olla esimerkiksi helmilanka, kuten tässä esimerkissä.
Tämän jälkeen valitaan haluttu ommel ja ryhdytään toimiin. Ensimmäisellä kerralla siis pitää painaa taaksesyöttö-näppäintä, kun haluttu pylvään pituus on saavutettu (yläsalpa). Samoin tehdään alasalvan kanssa. Tuo vahvistelanka jää siksak-ompeleen väliin.Tämän jälkeen otetaan kiinni langanpäistä ja vedetään varovasti. Silmukka jää salvan taakse. Vahvistelangat viedään nurjalle puolelle ja päätellään.


 Kun napinlävet on saatu valmiiksi, on aika ommella napit kiinni. Aikaisemmin olen tehnyt sen käsin, mutta nyt tuli tarve kokeilla napin ompelua koneella kahdella eri tavalla. Lisätarvikkeina on myytävänä napin ompeluun tarkoitettu paininjalka, joka osoittautui kyllä hyvin takuuvarmaksi ja käyttäjäystävälliseksi.
Alkuvalmisteluina tietenkin napin paikan määrittäminen, jonka varmistan aina napinläven kautta liidulla merkaten.
Koneessa lasketaan syöttäjä ja valitaan napin ompelu, joka koneessani on ommel nro 36. Nuoli nro 1. osoittaa ommellevyteen, eli tässä tapauksessa napin reikien väliseen mittaan. Nuoli nro 2. kertoo kuinka monta ommelta kone on tekemässä reikien välillä. Molemmat toiminnot ovat säädettävissä.
Kun säädöt on tehty ja napinläpipaininjalka asennettu, niin nappi asetellaan paikalleen. Tuo valkoinen nipukka edessä ollessaan tekee napille "kaulan", mutta sen voi halutessaan työntää myös pois. Nyt sitten kokeillaan tuo ommelleveys. Tämä paininjalka "korjasi"hieman paikkaansa, jos neula ei ollut ihan keskellä reikää.
Tähän on ohjelmoitu automaattinen päättely ja langankatkaisu, joka tekee työskentelystä vieläkin miellyttävämpää. Toki, jos haluaa vielä kieputtaa langan kaulan ympäri, niin langankatkaisutoiminto kannattaa ottaa pois.
Vakivarusteena löytyy monitoimityökalu, jota ohjekirjan mukaan käytetään napinompelussa, silloin kun siihen halutaan tuo kaula. Tämän kanssa saikin olla hieman tarkempi, yhden neulan sain poikki, koska asettelu ei ollut yhtä vakaata, kuin aiemmin mainitulla.
Nyt on sitten sekä napinlävet ja napit paikallaan Nosh:n Siipi-kuosisessa paidassani.
Sitten vielä yksi napinläpi, joka tekemiseen ei tarvita erillistä napinläpijalkaa. Olen tehnyt tällä tekniikalla napinlävet takkiin ja sitten ne ovat tietysti kätevät ja näyttävät yksityiskohdat erilaisten nyörien ulostuloaukkoina. Samalla tavalla tehdään myös napinläpitasku, koko on ainoastaan isompi.
1. Työhön merkataan kohta, johon aukko halutaan. 


2. Tarvitset kaksi kangaspalaa/aukko, jotka ovat pituudeltaan n. 2cm pidemmät, kuin aukko. Levys tässä n. 2,5cm (pala voi olla myös yhtenäinen, mutta tykkään itse tehdä näin). Sekä aukon kohta, että palat tuetaan tukikankaalla.
3. Piirrä haluttu leveys ja pituus molempiin kappaleisiin ja asettele ne vastakkain. Ompele tarkasti viivoja pitkin, muista vahvisteompeleet alussa ja lopussa.
4. Seuraavaksi on aukileikkaamisen vuoro. Leikataan ensin piirrettyjen kolmioiden kärkiin asti, jonka jälkeen varovasti kolmion kylkiviivoja pitkin tikkiin asti.

5. Taitetaan kangas ja kolmiot nurjalle puolelle ja asetellaan ne paikoilleen.

6. Kolmioiden ompelu. Ompelen tuon ompeleen n. 1mm koveraksi tuosta keskeltä. Valmiina näyttää enemmän suoralta, kuin suoraa ommeltuna.
7. Sitten onkin enää kaitaleiden ompelu. Sen voi tehdä päälliompeluna, sauman pohjukasta joko nurjalta tai etupuolelta. Tässä on ommeltu tikki sauman pohjukkaan oikealta puolelta.
Nämä aukot ovat tehty nyörien ulostuloaukoiksi. Kaavana kaulushupparissa on Mekkotehtaan Kahden paita ja kankaana Verson puodin Ni-Ni joustocollege.


Iloista kesäkuun viimeistä viikkoa!

#nappi
#napinläpi



torstai 8. maaliskuuta 2018

Lomavaatetusta

Lomalla viimeinkin, voi ottaa iisimmin...
*yhteistyössä Nosh Organic kanssa*

Loma oli ja meni, täyttä arkea pyöritetty sen jälkeen melkein kaksi  viikkoa. Ennen lomaa Nosh julkaisi ensimmäisen keväisen mallistonsa ja sen nähtyäni tiesin heti mistä kankaista ainakin osa matkalle mukaan tulevista vaatteista syntyisi.
Pasi Kärkkäisen SIIPI-kuosi valloitti minut todenteolla ja sitä tulikin tilattua kolmessa eri värissä. Täytyy myöntää, että vielä houkuttaisi tilata lisäksi se vihreäkin versio... Matkalle ennätti mukaan tästä kuosista vain keltainen, sillä sairastelut muuttivat suunnitelmia. Onneksi tervehdyimme ennen matkaa.

Keltainen näytti näytöllä paljon kirkkaammalta ja olin ajatellut yhdistäväni sen tuohon pinkkiin. Yhdistelmä näytti kuitenkin tunkkaiselta, joten vaihdoin suunnitelmia. Kaavoitin tyttärelleni kesämekkosen naruolkaimilla. Piirsin yläosan kaavan kertakäyttölakanaan suoraan vartalon linjoja mukaellen. 
Pientä terästystä mekkoon volangilla, joka olisi saanut olla hieman muhkeampi. Volangin erottaa frillasta sillä, että sen kiinni tuleva reuna on ilman rypytystä.
Nyt vain odottelemme, että tämä mekkonen pääsee loistamaan kilpaa kotimaan kesäauringon kanssa 🌞. Näistä kankaista tehdyt vaatteet olivat muuten mahdottoman helppoja matkakavereita. Hetken, kun riippuivat henkarissa, oli matkalaukkurypyt oienneet.
LUMO-kuosi valloitti jo viime kesänä ja nyt siihen tuli uusia värityksiä. 
Tyttäreni kanssa istuimme koneen äärellä ja hän valitsi niin oman kuin minunkin kankaan. Tarkka tyttö visioineen, sillä minun teki mieleni musta-daaliaa, hän ilmoitti, että tuo vihreä-sininen on parempi. Maximekko heti mielessä, kun kankaan näin.
Kun sitten sovitin mekkoa, kuumeinen tyttö raotti silmiään peiton alta ja sanoi:
- Mitä minä sanoin, se sopii sinulle, ja jatkoi uniaan.
Ja oikeassa hän olikin, viihdyn tässä mekossa todella hyvin. Tähän voisi tehdä Nosh:n kevyestä Farkkucollegesta tai oliivista joustocollegesta pienen jakun.
Kaavapohjana on Ommellisen mekkokaava Suuri käsityö-lehdestä. Numero on muistaakseni 6-7/17.
Tyttäreni valitsi pinkin LUMON ja hänelle ihan käytännön syistä tehtiin hieman lyhyempi hihaton mekko. Hän on sen verran vauhdikas tapaus, että pelkään hänen kompastuvan pitkiin helmoihin...
Somisteeksi erittäin intensiivisen väristä pinkkiä HIPPUA, joka on edelleen yksi suosikkikankaistani. Pääntiellä on frilla, joka on tehty suorakaiteen muotoisesta suikaleesta ja se on poimutettu pitkällä tikillä sopivaan pituuteen. 
Mekkoihin pukeutuneena menimme ravintolaan illalliselle ja seuraamaan hauskaa esitystä.
Täytyy kyllä sanoa, että tuota etelän valoa tulee ikävä! Valokuvauskin onnistuu siellä aivan eri tavalla. Tässä välissä saamme vielä vetää vällyä niskaan ja suunnitella vaikka kevätvaatteita, joihin kankaita on tullut hankittua. Esimerkiksi tuosta musta-vanilija SIIPI-kuosista on ajatuksia vaikka kuinka.

Tänään julkaistiin myös Drop2- kangasuutuudet kevään lastenvaatemalliston myötä. Siellä eritoten RUUTU mini vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta tuttavuudelta.

Loppuun vielä pari kuvaa syksyn ja talven SUHASU-kuosista. Vihreästä tein äidilleni kauluspaidan ja itselleni hyvin simppelin, mutta varsin mieleisen laatikkopaidan. 
Paidassa on nappilista ja hihoissa kalvosimet. Trikoon ompelua helpotti kyllä uuden  Pfaff Expression 3.5- koneen yläsyöttäjä. Ei tullut venymiä tai epämääräisiä ryppyjä mihinkään. Uskaltaudun kyllä tämän koneen kanssa käydä uusiin haasteisiin erilaisten materiaalien kanssa.
 Paidassa on muotolaskokset etukappaleella, nämä poistavat liiallisen väljyyden ja antavat muotoa.

Toivotan sinulle hyvää loppuviikkoa ja auringonsäteitä. Valon määrä on jo huikaiseva!