sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Pikku hiljaa ja vähän väliä

Valmistuu jotakin.

Jos tämä loma antaisi taas tilaa luovuudelle ja ajatuksenjuoksulle. On järki vähän jäässä ja teen ihan kardinaalimokia tuon tuosta.
Kirjoitin oikein työlistan tuohon ompsun seinälle ja siivosin. 

Tämä setti on saanut alkunsa jo laneilla. Nyt sitten valmistui kera ajatusvirheen. Paitaan ajattelin tehdä Tehtaamon Tiinan ohjeen mukaisesti rusetin ja tuon frillan. Tekiessä tajusin, että kankaan pitäisi olla molemmilta puolilta samanlainen... No laitettiin sitten näin.

Paidan helmassa on kuminauha. 

Shortseissa piisaa väljyyttä, mutta sopii hyvin hömppähousuiksi.
Kaava on Hand om Arbete- lehdestä. Lasten koot pitävät aika hyvin kutinsa, mutta aikuisten koot ovat isoja.



Sain ompeluystävältä pienen palan ja tilkkuja Marimekon pisaratrikoota. Palasta sai taas tällaisen hellepuseron.



Ikasyrin Blossom- trikoosat tuli itselleni tunika, joka on ommeltu moneen kertaan. Uusi kaava, eikä tarkistusmittauksia. Mutta nyt en enää purkaa, vaikkakin tuota rinnanalusta pitäisi hieman korjailla.
Kangas on aivan ihanaa, siksi motivaatio vastoinkäymisistä huolimatta suuri.


Pieni pala riitti vielä svengileggareihin :)


10 kommenttia:

  1. Voi, miten kaunis tuo sinun vaattesi. Erityisen kaunis tuo kaula-aukko. Kiva idea myös nuo solmitut olkapäät. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vielä jäi harmittamaan tuo "mammamaisuus", ehkäpä vielä korjaan sen. Kaula-aukosta minäkin tykkään.

      Poista
  2. Niin huippu tuo viimeinen kuva! Tulin hyvälle mielelle, kiitos! =)

    VastaaPoista
  3. Ihania ompeluksia! Kiva tuon ekan paidan etukappaleen vino röyhelö :)

    VastaaPoista
  4. Pidän valtavasti tuosta sinun tunikasta, kangas on kyllä oikea herkku. Sopii leggareihinkin! Hauskat leikkaukset ja pöksyt tytön ekassa setissä. Pisara-paitanen on ihana myöskin.

    VastaaPoista
  5. Ihan yli ihana toi Marimekon helletunika ja farkkulegginsit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kangas on todellakin oikea herkku, jota ilman ysmyillä jäin. Onneksi sain palasen :)

      Poista

Kiitos, kun kommentoit :)