torstai 4. elokuuta 2016

Murretut värit

Tähän aiheeseen tutustuminen on ollut erittäin mielenkiintoista ja opettavaista ja on tullut paljon hyviä oivalluksia. MURRETUT värit syntyvät siten, kun VASTAVÄREJÄ sekoitetaan toisiinsa. Esimerkiksi oranssin kylläisyysastetta lasketaan lisäämällä siihen sinistä. Todella paljon erilaisia murrettuja sävyjä saadaan aikaiseksi  vielä siten, että näihin sekoituksiin lisätään MUSTAA tai VALKOISTA. 

Kun oranssiin on lisätty tarpeeksi sinistä päädytään EPÄVÄRIIN, jossa ei ole havaittavissa kumpaakaan väriä. Nämä alunperin toisiaan loistokkaasti täydentävät väriparit (sininen-oranssi, punainen-vihreä, keltainen- violetti), tuhoavat toistensa loiston olemalla musta-ruskea-harmaita mutavellejä.

Murrettuja värejä  kutsutaan usein myös maanläheisiksi väreiksi.  Useimmiten juurikin erilaiset ruskean, punaisen ja vihreän sävyt tulevat mieleen. Tässä muutama sävycombo.
Pinterestin kuvagalleria
Tällä hetkellä myös vaaleita murrettuja värejä on paljonkin tarjolla. 

Eli tälläkään kertaa tarjonnasta ja vaihtoehdoista ei ole pulaa. Tosin joidenkin mielestä juurikin murretut sävyt ovat "likaisia", eivätkä miellytä omaa silmää. Itse pidän syksyisistä ja täyteläisistä väreistä.  Varsinkin kesän jälkeen, kun kasvoilla on hieman päivetystä, käyvät nämä värit itsellenikin. Näihin vaaleisiin murrettuihin väreihin/sävyihin olen totutellut tehdessäni vaatteita tyttärelleni, jolle ne sopivat erittäin hyvin. Jopa inhokkini marjapuuron, on päässyt jo hyväksyttyjen listoille. 

Tämän kuukauden ompelulliseen aloitukseen pääsi seuraava setti, jossa erilaisia vaaleita murrettuja sävyjä on löydettävissä. Kankaat on Stoffonkel:lta ja Milli Meloni on Mutturallan Annikan suunnittelema. Itse valitsin tuon vanilijan pohjavärin ihan vaihtelun vuoksi. Hihojen ja takaosan kankaat ovat myös samasta paikasta. Erittäin hyvälaatuinen luomupuuvillaelastaani, tekisi mieli tilata lisää eri väreissä, sillä se on hyvä yhdistelykangas.
Raportti oli aika lyhyt, joten jouduin leggareiden osalta tekemään tällaisen ratkaisun, joka nauratti niin isää kuin tytärtäkin :D.
Samaan sävymaailmaan sopi myös Koot.fi/ Julia Herkertin suunnittelema Inka-kuosi, josta tehtiin näin alkuun leggarit. Kangasta jäi vielä, joten ainakin paidan miehustan siitä saa.
Sopii myös tämän Milli-paidan kanssa.
Jaahas, mitähän sitä oikeasti ennättää tehdä tässä kuussa, kun työt ovat pyörähtäneet käyntiin. Suunnitelmia on ainakin kovasti ja kankaitakin, vaikka luulin ettei olisi...
Siinähän niitä :D. Tuo Lohkare (keltainen)  ei ole noin kirkas luonnossa. Yksivärisiäkin kyllä löytyi.
Katsotaan, mitä sitten kuukauden aikana mahtaa ilmestyä. Arvontaakin on taas tiedossa. Tähän loppuun laitan Pantonen syksyn ja talven värikartan. Löytyykö mitään omaa silmää miellyttävää?
Hyvää elokuun alkua sinulle!

31 kommenttia:

  1. Milli meloni on kyllä ihastuttava. Ihania vaatteita tytölle ja leggareiden jatke on varsin onnistunut.
    Erilaisia värejä ainakin löytyisi Pantone värikartasta, tuntuu menevän aina synkäksi ja tummaksi kun syksy ja talvi koittaa.
    Itselleni eri värisävyt on aina hieman vieraita, mutta näyttihän tuolta ompeluista murrettuja sävyjä löytyvän :) http://kaksoisneulausta.blogspot.fi/2016/08/ompelukuumeen-selatysta-tytolle-110cm.html?m=1 :)

    VastaaPoista
  2. Meloonit on kyllä niin suloinen, harmi kun omat eivät huoli enää. Inka on myös hieno, sitä voisikin ehkä tilata. :) Talven värikartassa on montakin väriä omaan makuun. Katsotaan mitä saa aikaiseksi tässä kuussa, tekemisen lista on piitkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meilläkin vähän siinä ja siinä, että meneekö. Mutta kun oli kissa, niin hyvin kelpasi :). Tsemppiä ompeluihin ja muihin arjen juttuihin.

      Poista
  3. Nyt on meikältä jäänyt tää haaste ihan unohduksiin. Pitää ottaa itseään niskasta kiinni. Varsinkin kun nyt on mun omat väritkin tässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei haittaa vaikka jää jotakin väliin, mutta kiva, etä olet mukana :)

      Poista
  4. Ihania ompeluksia taas! Murretut värit on itselleni jotenkin hankala hahmottaa, en vaan hiffaa mikä väri on murrettu ja mikä ei. Meleerattu harmaa nyt oletettavasti menee siihen kategoriaan ja sitä olisi ainakin työjonossa itselläni sekä kankaani että sukkalankoina. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaa on kyllä murrettu väri, sillä harmaa syntyy juuri noiden vastaväriparien tuotoksena. Siihen kun lisätään valkoista, saadaan kirkkaampia värejä. Itsellänikin oli aika suppea käsitys murretuista väreistä, mutta nyt silmät aukenivat.

      Poista
  5. Voi, tämän kuun värit on ihania! Joutuu ihan miettimään käyttääkö purppuran nyt vai kuuluuko violettiin kuukauteen...mut josko noita löytys, yhdet murretun väriset leggarit just ompelin tytölle ♡

    VastaaPoista
  6. Oi miten ihania vaatteita <3 leggarit on hauskat;) minä olen aivan ihastunut noihin murrettuihin väreihin ja meleerattuihin ;) pinkin, lilan, vanhan roosan sävyt miellyttävät silmää ensimmäisenä viimeisessä värikartassa sekä turkoosi ja sinisen sävyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ne ovatkin todella kauniita sävyjä ja sopivat suomalaiselle hipiälle hyvin.

      Poista
  7. Ihana setti. Tuo kuvio on vaan niin söpö. Meidän tyttö tykkäisi kans.
    Kiva seurata sun ompeluksia.
    ~M~

    VastaaPoista
  8. Kivoja vaatteita!
    Ihan harmittaa kun en ole sun haasteeseen oikein ehtinyt osallistumaan. Se, mitä tarkoitin keltaiseen (oliko se nyt toukokuun?) haasteeseen, tuli nyt vasta valmiiksi heinäkuun puolella :D ajatus tärkein? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihan on ymmärrettävää, että työn ja töiden välissä ei aina ihan kaikkea ennätä, mutta kiva, että olet mukana silloin tällöin.

      Poista
  9. Kivoja vaatteita!
    Ihan harmittaa kun en ole sun haasteeseen oikein ehtinyt osallistumaan. Se, mitä tarkoitin keltaiseen (oliko se nyt toukokuun?) haasteeseen, tuli nyt vasta valmiiksi heinäkuun puolella :D ajatus tärkein? ;)

    VastaaPoista
  10. Olipa mielenkiintoista lukea, MITEN murretut sävyt oikein syntyvät. Suloisia vaatteita siellä taas on syntynyt! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin mielenkiintoista! Kokeilin heti ja kyllä se vain näin on. Tämä värien maailma on mielenkiintoinen...

      Poista
    2. Kuun alkupuolella iskin silmäni kivan väriseen ja haasteeseenkin sopivaan joustocollariin Nappinjalla, mutta kaupungissa käymiset on usein ajoittuneet juuri maanantaihin kun liike on suljettu.. Niinpä laitoin tänä aamuna tilauksen matkaan, onneksi näistä väreistä voi myöhemmnkin ommella.. :) Siksak-peittoon on kuitenkin tässä kuussa taas tullut rivejä ihan joka päivä!

      http://leipoenjaneuloen.blogspot.fi/2016/08/365-siksak-peitot.html

      Poista
  11. Viime kuu jäi mökkeilyn takia toteuttamatta, mutta kuten lupailin, toteutan sen vielä... hyvin pian.
    Tämän kuukauden väri onkin aika haastava. Murretut värit ei oikein ole mun juttu. Mutta katsotaan, katsotaan...

    VastaaPoista
  12. Mä olen tykännyt marjapuuron punaisesta, mutta nyt olen huomannut että ei enää oikein iskekään. Kerrankin olen ajoissa. Mies valitsi itselleen paitakankaan ja se sopi kuin nenä päähän tämän kuun haasteeseen. http://kasityotkesken.blogspot.fi/2016/08/syysvaatetta-aikuisille.html

    VastaaPoista
  13. Syksyiset, murretut värit on mun lemppareita. Surauttelin mekon. http://korukoukussajamuussa.blogspot.fi/2016/08/varihaaste-murretut-varit.html

    VastaaPoista
  14. Niin olihan mulla jo postaus yksistä ompeluksista haasteeseen. Lisääkin lienee tulossa ;)
    http://liinapolku.blogspot.fi/2016/08/murrettuja-vareja-osa-1.html?m=1

    VastaaPoista
  15. Mielenkiintoinen postaus, opin taas jotain uutta:) En nimittäin tarkalleen tiennyt, miten murretut värit syntyy. Oli ihan pakko ottaa lasten väriliidut, ja kokeilla.. Aika ihania sävyjä tuossa Pantonen värikartassa. cabaret, acat, aqua splash..Tytön setti on tosi kaunis! Hih, aivan loistava juju noissa leggareissa:D! Täytyypäs joskus tehdä omalle tytölle. Toimiskohan, jos ompelis saumoihin vielä jotain joustavaa pitsinauhaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itsellänikin oli ihan toinen käsitys murrettujen värien synnystä. Mutta näin sitä oppii itsekin.
      Se pitsinauhaidea olisi kyllä tosi viehkeä idea :D

      Poista
  16. Hienoja vaatteita olet taas tehnyt. Milli Meloni on yksi tämän hetken suosikkikuoseistani. Tässä minun tuotokseni tämän kuun haasteeseen http://norpankotona.blogspot.fi/2016/08/murtettuja-savyja-syysmekossa.html

    VastaaPoista
  17. Edelleen mukana ollaan:
    http://pikkuakantilkkuvakka.blogspot.fi/2016/08/paitoja-pojille.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirmuisesti tykkään murretuista väreistä. Pari kangasta odottaa omiksikin vaatteiksi pääsyä, mutta kun alkoi tämä työ....

      Poista
    2. Aivan ihania ompeluksia sinulla ja sama ongelma on itsellänikin....

      Poista
  18. Murrettuja värejä löytyy paljonkin kangaskaapista, mutta näillä mennään nyt :) http://jumiblogi.blogspot.fi/2016/08/vartijalintu-ja-tekemisen-tuska.html

    Heinäkuu jäi välistä kesäkiireissä, mutta mukana taas :)

    VastaaPoista
  19. Tässäpä mun: http://kolttu.blogspot.fi/2016/08/what-mainio-dress.html

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit :)