sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Ommellen Iloa


Ommellen Iloa- hyväntekeväisyysprojekti sai alkunsa Villajavilla-blogin kahden  tarmokkaan naisen ideasta. Ajatuksena oli, että me ompelevaiset naiset tekisimme vaatteita sellaisten perheiden lapsille, joilla syystä tai toisesta on tällä hetkellä tiukkaa taloudellisesti. Vaatteiden suhteen halusimme kuulla lasten ääntä.
Ensin oli hakuprosessi, sitten meidän valintaprosessi sen suhteen kenelle ompelisimme. Villapipo- blogin H jakoi ompelu-urakkaa kanssani. Tiiviin sähköpostikirjeenvaihdon jälkeen päästiin siihen pisteeseen, että malli-väri- ja kangastoiveet olivat kartoitettu. Sen jälkeen kangaskaapille tsekkaamaan löytyykö sieltä mitään sellaista, jota tarvitsen. Jotakin kyllä löytyi, mutta sitten vain kangaskaupoille klikkailemaan. Sitten olikin kaavojen vuoro...

Toukokuu  on omassa työssäni hyvin kiireistä aikaa, joten työhön oli ryhdyttävä pikinmiten. Aloitin itselleni haasteellisimmasta työstä, eli vinovetskarihupparin kaavoituksesta ja ompelusta. Onneksi kaava-apua sain Jujunan Hiiop-jumpsuitista, nyt on ilmestynyt myös oma kaava tällaiseen huppariin. Minä ja vetoketkut emme ole aina samalla aaltopituudella, joten jännitin kovasti onnistumistani. Tällä hupparilla lämmiteltyäni, otin seuraavaksi työn alle tytön hupparin, jonka toivottiin olevan A-linjainen ja taskullinen aarteiden keräilyä varten. Tämän hupparin ja leggareiden kankaat lahjoitti Paapii <3. Peplum- paidan tekeminen tyssäsi siihen, kun ostamani sulkakangas osottautui pesun jälkeen huonolaatuiseksi. Se nukkaantui ja siitä löytyi reikiä. Oli siis lähdettävä kyselemään uusia vaihtoehtoja tilalle. Onneksi ykköstoive löytyi omasta kaapista :)

Projekti on saatu nyt siihen pisteeseen, että paketti on löytänyt perille ja vaatteet ovat päässeet käyttöön. Täytyy myöntää, että itse odotin palautetta kuin pieni lapsi konsanaan. Jännitin sitä, että ovatko vaatteet sopivia ja toiveiden mukaisia. Nyt kuittaus on saatu ja pelkoni osottautui turhaksi. 

Tällaisia vaatteita paketista sitten löytyi:
Mustasta joustocollegesta (Paapii) tehty vinovetskahuppari taskulla. Vuori on on myös Paapiin kangas. Koko n 98-104cm. Tein lopusta tuollaiset pökät mustilla tehosteilla.

Tytölle joustocollegesta huppari koossa 122cm. Jussi-kangas vei nyt minunkin sydämeni kokonaan, haluan sitä ehdottomasti myös omalle tytölleni.  Tämän setin kankaat sain lajoituksena.

Peplumeita päätin sitten tehdä kaksin kappalein. Pebbles- luomujerseytä (Paapii) löytyi omasta kangaskaapista. Mustaan kellotin helmaa vielä enemmän ja kanttasin sen Pebbles-kankaalla. Raitaleggarit oli ihan pakko tehdä näille kaveriksi :)

Kangaspaloista tein vielä muutaman pipon+ pannan ja niillekin löytyi perheestä käyttöä.
Mukaan vielä jotakin puuhaa ja makeaa.
Minulle tällä projektilla oli suuri merkitys. Jo pelkkä ajatus siitä, että voin tämän harrastukseni kautta tuottaa iloa, riitti minulle. Siinä ommellessani mietin kaikenlaista ja saumoihin tikkasin lämpimiä ajatuksia saajalle. Ilo oli siis molemmin puoleinen.

Muut mukana olleet tekijät ovat:
Cutie / Noora
Eilen tein / Hanne
Fagerwear / Hanna
HAH / Iina
HannaMi / Hanna
Helmoja ja hepeneitä / Krista
Hippu / Emmi
Kaiken takana on äiti / Hanski
Kototeko / Sanna
Kärpäsiä keitossa by Mersia / Mersia
Kätilön käsistä / Johanna
Liljatar / Heidi
Lydia / Linda
mehelmie / Emmi
Miiinullekko / Julia
Mumintalo / Helena
m3niemi / Marja
Osifa / Sofia
Punatukka ja kaksi karhua / Hanna
saaraoikarinen / Saara
Unelmallinen / Kati
Vaahtokarkkimonsteri / Kirsi
Villa Kiana / Mari
Villa Pipo / Hanna
 Villa&Villa -blogin Jaana ja Minna
Nyt hieman hengähdän, siivoilen ompeluhuonetta ja suunnittelen seuraavia projekteja. Värihaasteen tiimoilta kesäkuun väri on TURKOOSI. Tuo minttu löytyi monesta väripaletista, kun turkoosia väriä pinnailin. See you soon!

27 kommenttia:

  1. Ihania ompeluksia ja varmasti mieluisia kun on toiveiden mukaan toteutettu! :) Ihana idea tämä koko projekti! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin kyllä oli hienoa olla mukana. Suuri työ järkestäjille, mutta toivottavasti ilo kompensoi heidänkin vaivannäköään.

      Poista
  2. Ihana sinä <3! Kaikesta näkee, että olet ollut suurella sydämellä projektissa mukana ja jotenki vielä tuo puuhapaketti herkkuineen vahvistaa tunteen :-)! Mahtava, että ompelevaisista löytyy näin paljon hyvää tahtoa. Se antaa uskoa ihmisen hyvyyteen tämän individualistisen ajan keskellä <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oikein paljon sanoistasi, ne lämmittivät mieltäni paljon <3. Olet oikeassa tuo individualismin suhteen.

      Poista
  3. Ihana sinä <3! Kaikesta näkee, että olet ollut suurella sydämellä projektissa mukana ja jotenki vielä tuo puuhapaketti herkkuineen vahvistaa tunteen :-)! Mahtava, että ompelevaisista löytyy näin paljon hyvää tahtoa. Se antaa uskoa ihmisen hyvyyteen tämän individualistisen ajan keskellä <3!

    VastaaPoista
  4. Sanattomaksi vetää nämä sinun ompelukset. Oli hauska höpötellä projektin tiimoilta. Lämmintä ja rentouttavaa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, sinunkin pakettisi oli huikean hieno. Oletko saanut siitä jo palautetta? En oikein pysynyt mukana keskustelussa, mutta aina silloin tällöin ainakin yritin. Olisi hauska rupatella ihan livenäkin :).

      Poista
  5. Nää on kyllä sellaiset herkkunamit nämä sun setit. Kiitokset yhteistyöstä projektin tiimoilta ja ihastuttavaa kiireetöntä kesälomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kaikki ovat kyllä laittaneet parastaan, niin kuin sinäkin. Oli kiva olla mukana tässä ja eiköhän se loma pian pääse alkamaan.

      Poista
  6. Sunkin vaatteista tuli aivan upeat! Ihanasti sisarusten vaatteet sointuvat nyt keskenään ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oikea minttulakritsisatsi näistä tuli. Tyylikäs väripari, johon itsekin tykästyin kovasti.

      Poista
  7. Voi että miten upeita nämä ovatkaan! Tykkään väreistä ihan mahdottomasti ♥

    VastaaPoista
  8. Upean paketin teit perheen lapsille! Niin mukava oli olla mukana ja tutustua muihin ompelijoihin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Porukka on kyllä mahtava! Itse en niin kauheasti ennättänyt chattailemään, mutta seurasin sivummalta.

      Poista
  9. Tosi hieno setti sinultakin lähtenyt maailmalle. Kaikki tässä projektissa mukana olleet ompelivat vaatteita varmasti yhtä suurella sydämellä kuin miten ompelevat omillekin tenaville. Minäki vein omani eilen postiin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Maltan tuskin odottaa millainen luomus sinulta on eteenpäin lähtenyt <3. Jo pelkkä proto enteili vaikka mitä :). Näm ovat hienoja hetkiä päästä auttamaan.

      Poista
  10. Upeat ompelukset jälleen kerran! Tässä muuten jo miun kesäkuun turkoosi tuotos: http://ihanitteravelsin.blogspot.fi/2016/06/turkoosia-ja-vahan-mustaakin-kesakuun.html Oli pakko ajoittaa alkukuulle kun ison osan kuusta ollaan poissa omista nurkista ;)

    VastaaPoista
  11. Ihania töitä, tuottavat taatusti paljon iloa saajalleen! Minäkin tein jo jotain turkoosia http://suoratsaumat.blogspot.fi/2016/06/kuumiin-kesapaiviin.html

    VastaaPoista
  12. Ihan huikeat setit! Varmasti tuovat pitkään iloa saajille. Tämä projekti on ollut kyllä todella ilahduttavaa, tosin omalta osaltani odottelen vielä paketin perille menoa ja sitä, onko vaatteet lainkaan sinne päin, mitä lapset toivoivat :).

    VastaaPoista
  13. Aivan mielettömät setit, hienot! Kiitos, että olit mukana <3 Kyllä tästä projektista on ollut iloa kaikille; niin vaatteita saaneille perheille kuin myös meille ompelijoille <3 Upeita naisia koko sakki! <3

    VastaaPoista
  14. Ehdinpä viimein tännekin moikkaamaan! Aivan huikea setti, ja miten monta vaatekappaletta ehdit ommella! Vetskaritkin niin siististi ommeltu. Vaikea uskoa, että ne olisi joskus tuottaneet ongelmia:) Minttu-musta-harmaa-valkoinen on vain niin ihanan raikas ja toimiva yhdistelmä. Ja hienosti ajateltu, kun ompelit noita pipoja useamman, jokaiselle taisi löytyä omansa:) (Hih, nyt on pakko tunnustaa, et alkuun vähän jännitin, että miten mä suoriudun tehtävästä, kun parinani on huikean taitava Sanne-Maija:) Perheeltä saatu palaute lämmitti kyllä suuresti sydäntä<3

    VastaaPoista
  15. Vitsit miten on upeat setit ja mahtavat värit! Ihanaa ja kiitos että olit mukana <3

    VastaaPoista
  16. Upeat setit <3 Mahtava määrä vaatteita!

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit :)