sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Blue Blues+ arvontaa!

Sininen vol.2

Tammikuu lähenee loppuaan ja sininen kausi siirtyköön hempeyden tieltä :). Sinistä ei tietenkään tarvitse unohtaa, sillä onhan vaaleansininen!  Muut siniset sävyt sopivat oikein hyvin pastellisten sävyjen joukkoon. Ja edelleenkään ei ole kiellettyä värien yhdisteleminen oman maun mukaan.

Kävin kirjastossa ja lainasin muutaman kirjan, jotka käsittelevät värejä hieman eri lähtökohdista. Näiden tietolähteiden avulla kirjoitelen jotakin ajatuksia postauksiini. 

Pablo Picassolla oli sininen kautensa, jolloin hän maalasi melankolisia maalauksiaan. Mielialan kohotessa hän siirtyikin vaaleanpunaiseen. Sininen ei ole suinkaan kaikille melankolian väri, vaan edustaa tyyneyttä, rauhallisuutta ja uskollisuutta. Richard Websterin Värimagia- kirjassa värejä käsitellään hyvin monista näkökulmista. Minua lohdutti ajatus siitä, kun yksi luku alkoi: "Mikä on lempivärisi tänään?". Olen tässä suhteessa aikamoinen kameleontti. 

Mitä kertoo kirja, jos LEMPIVÄRISI on sininen+ indigo (Indigokasvin juuresta saatava väriaine, jota käytetään mm farkkujen värjäyksessä.): 
Luonteeltasi olet enemmänkin sisäänpäinkääntynyt, luova ja mielikuvituksekas ihminen. Omaat hyvän huomiokyvyn ja terävän pään ja kehittelet uusia idoita ansaita enemmän mammonaa. Hiljainen ja syvällinen puoli sinussa tarvitsee aikaa itsetutkiskeluun. Tykkäät jännityksestä ja suhtaudut rajoitteisiin kielteisesti. Indigon lempivärikseen maininneet ovat astetta herkempiä ja tunteellisempia kuin sinisen ystävät. Lempeät, anteliaat, vastuuntuntoiset ja huolehtivaiset indigot keskittyvät mielellään perhe-elämään ja ystäviin. Heille ongelmat ovat ratkaisemista varten. Jos puolestaan nämä värit ovat INHOKKIVÄREJÄSI, niin tunnet itsesi ehkä stressaantuneeksi ja saatat kärsiä psykosomaattisista sairauksista. Indigoa inhoavat kokevat tulleensa torjutuiksi eivätkä usko muiden arvostavan heitä. VOIMAVÄREINÄ sininen on hyvä silloin kun koet olevasi stressaantunut tai pelkäät ylireagoivasi tietyissa tilanteissa. Väri lisää myös itseluottamustasi. Indigo vahvistaa henkisyyttä ja auttaa löytämään sisäisen rauhan. Tämä väri myös virkistää aivotoimintaa, joten se oiva värivalinta opiskelussa.

Ennätin vähän ommellakin, kun pitäydyin valituissa kangaspinoissa ja tarpeissa. Ihan kaikkea en saanut tehtyä, influenssa iski pieninpään.

Eurokankaan palalaarista tongin neuloksen, jonka nakkasin pesuun.  Pesun jälkeen se oli kutistunut ja huopunut. Villaa siis oli hän ja pääsi neuletakkikaavan kokeiluun. Kaava on kuositeltu peruspaidasta ja mallia otettu jo viisi vuotta palvelleesta
 kaupan neuletakista. Tämä malli on todella hyvä tunikoiden kanssa.
Alla myös tarveompelus: peruspaita Verson puodin Paratiisista.
Paidan kangas on ArtGallery Fabric:n. Koivunrunkofanina en voinut tätä vastustaa. Muutenkin kuosi on valloittava.
Seuraavana tarvelistalla oli uudet lököpökät! Koot.fi:n mustikan sininen harjattu joustocollege, NAM! Näihin on ihana hypätä työpäivän jälkeen kun vaihdan farmarit verkkarihousuun. Seuraaviin hieman väljyyttä pohkeen kohdalle...
Peruspaitoja edelleen. Olen sellainen paita/tunika+ neuletakki- tyyppi. Kangas Noshilta. Ja hei! Mun vasen käsi nousee jo aika korkealle!
Tarpeeseen myös tämä:
Suorastaan valaistunut olo, kun tajusin tehdä Noshin tähtineuloksesta hupparin. Kaava on Alt om handarbete 1/16, svetari muutetuna vetoketjulliseksi. Hupun vuori, alavarat, kanttaukset ja nyöri ns. farkkujerseytä. Varpaita lämmittää ihanasti äidin neulomat sukat.

Seuraavat värikombot viehättävät minua lähinnä syksyisin, mutta koska vaatteet sisältävät kolmea eri sinisen sävyä, haluan ne tähän laittaa. Kunnia kuuluu äidilleni. Lankana on ollut TeeTeen alpakka.

Syksyllä nappaistu  kuva jättihuivista, myssystä ja sukista.

 Mukaan tullut huikea määrä blogeja. Ne löydät edellisestä postauksestani, klik. Toivottavasti olen huomannut kaikki! Lupaan siistiä ensi kuussa blogiluetteloa toisenlaiseksi. Instagramin puolella on myös kattava kuvagalleria sinistä, #varihaaste2016.

Sokerina pohjalla on kuulkaas ARVONTA! Joka kuukausi joko omasta toimestani tai yhteistyötahojen toimesta on tiedossa arvontaa. Tammikuun siniseen mukaan lähti Tyyne-Esteri, sivuston löydät täältä. Tyynellä on oman tuotannon kankaita sekä muiden tuottajien. Kaupasta löytyy myös muita ompeluun ja askarteluun liittyviä tuotteita. Tyyne on myös lännen nopein toimittaja :). 

Arvontavoittona on metri (1m) Jenni Mäensivun suunnittelemaa Otavan poikaa uudessa värissä (lupasi sujauttaa jotakin muutakin ylläriä mukaan). Niin kaunis kuosi! 

Arvontaan voi osallistua su 31.1. klo 14 asti täällä blogissa, jonka jälkeen suoritan arvonnan ja julkistan voittajan pastellikuun postauksessa. Jätä kommenttikentään puumerkkisi ja kerro minulle, mikä on lempivärisi :)
Niin tai näin, värillä on väliä.



90 kommenttia:

  1. Lempiväri... Niitä on monta, tällä hetkellä viehättää okra. Itselle olen "löytänyt" harmaan erisävyt 😊 Ennen siis meni paljon värikkäämmät vaatteet, nyt harmaat alkaa olla kauneimpia.

    VastaaPoista
  2. Lempiväri saattais tällä hetkellä olla violetti. Sitä tykkään yhdistellä mustan ja harmaan kanssa.

    VastaaPoista
  3. Lempivärini lienee keltainen, vaikken siihen juuri koskaan pukeudukaan :)

    VastaaPoista
  4. Hitsi, kun en tähän haasteeseen enää ehtinyt :p Ihania juttuja olet kyllä taas ommellut! Arvontaan osallistun kuitenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja lempivärejä on monta, ehkä pinkki ja keltainen taas kevättä kohti :)

      Poista
  5. Onhan siniselle vielä viikko aikaa? Onhan :) Mulla odottaa kangas valmiina ja kaavakin kunhan sen löytäisin :D Lempivärit onkin hauska juttu. Mulla vaihtelee vähän vuodenajan mukaan. Musta on aina varma mut myös pinkki ja lilan eri sävyt kuuluu lemppareihini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu on vielä tämä viikko. Kiva, jos ennätät mukaan :). Itsekin teen vielä jotakin, jos ennätän.

      Poista
  6. Monet sinisen sävyt ja turkoosi ovat aina olleet suosikkejani.

    VastaaPoista
  7. Aivan upeita sinisiä sinulla! Huppari on ehkä apinoitava eri kuosilla. ;) Mustaa ja harmaata on aika paljon minulla, pinkki taitaa värikkäämmistä olla lemppari.

    VastaaPoista
  8. Lempivärejä on muutama ja ne onkin pysyneet tosi monta vuotta. Hyvää ei kannata vaihtaa;) Eli musta,harmaa ja sinapin keltainen. Mukana arvonnassa!
    NinnA

    VastaaPoista
  9. Musta, harmaa ja kaikki murretut (keltainen, oranssi, vihreä...) :)

    VastaaPoista
  10. Kylläpä siellä on syntynyt monenlaista hienoa sinisävyistä vaatetta! Tummansininen on kyllä yksi mun lemppareista näin talviaikaan. Valoisampaan aikaan viehättävät vaaleammat sävyt, valkoinen ja vaaleanpunainen pääasiassa :)

    VastaaPoista
  11. Ehkä se kuitenkin tällä hetkellä on sininen. Tai sitten vanha roosa? Hienot onpelukset, ihana tuo sininen neulostakki.

    VastaaPoista
  12. Mullakin on tarkoitus hypätä vielä mukaan haasteeseen, sininen kangaskin on jo valittuna! :)

    Farkunsininen on väreistä hienoin ja siihen yhdistän omaa lempiväriäni vaaleanpunaista <3 Vaikka tumman sinisen kanssa kyllä käy ihan mikä väri vaan!

    VastaaPoista
  13. Jos vaatekaappiin katsoo niin mustaa,valkoista ja harmaata sieltä löytyy. LempiVÄRI on kuitenkin vihreä eri sävyissään. Viimeaikoina erityistä viehätystä on ollut syvän metsänvihreässä.

    VastaaPoista
  14. Violetti eri sävyineen yhdistettynä harmaan tai mustan kanssa. Ihmeekseni ostin tumman sinistä kangasta kun oli niin kivalla puu kuosilla, yleensä sinistä en käytä muuta ku farkuissa.

    VastaaPoista
  15. Lempiväri? Kameleontti täälläkin, mutta aika usein kärjestä löytyy sinisen eri sävyjä.

    VastaaPoista
  16. Mä olen aina ollut sinisen ystävä. Sininen on mulle kuin musta muotimaailmalle - aina in ja siihen palaan. Navysininen ehkä kaikkein rakkain. Muutenkin olen varsinainen väri-iloittelija; valitsen itselleni sinisen lisäksi yleensä mustaa, harmaata tai valkoista :D

    SussuW

    VastaaPoista
  17. Arvontaan osallistuen turkoosi, oranssi ja purppura ovat ilmeisesti viime aikaiset suosikit :) TuulaV/liinapolku

    VastaaPoista
  18. Juuri tällä hetkellä olen tykästynyt okraan, vaikka yleensä lempivärini on musta.

    VastaaPoista
  19. Vau,mikä arvonta! Haluan tuon kankaan :) lempivärini on keltainen!

    VastaaPoista
  20. Mukaan arvontaan hop. Tällä hetkellä lempivärit turkoosi ja kunnon räikeä pinkki. :)

    VastaaPoista
  21. Ihania ompeluita!! :) Arvontaan tietysti mukaan. Ruskea on ykkönen, muut lempivärit vaihtelee..

    VastaaPoista
  22. Lempiväri, niinkuin sulla, riippuu päivästä. Useimmiten keltainen, sininen, oranssi, vihreä, harmaa ja valkoinen. Ja joskus violetti.

    VastaaPoista
  23. Rusetiina mukana niin haasteessa kuin arvonnassakin. Minun vähäiset siniset pitää vielä kuvata. Sininen on minun uusi punainen; varsinkin petrolli ja mustikan sininen. Pitkään lemppareihini on kuulunut musta, violetti ja valkoinen. Ihastellen olen katsonut sinun sinisiä. Olet tuottelias ja taitava ompelija!Kivoja oivalluksia!

    VastaaPoista
  24. Tällä hetkellä lempiväri taitaa olla sininen... Vaikka sekään ei ole auttanut ompelusta valmistumaan

    VastaaPoista
  25. Sinisessä silmä lepää. Lempivärejäni ovat myös violetti ja limenvihreä. :)

    VastaaPoista
  26. Värimieltymykset vaihtelevat vuodenajoittain, mutta vihreä on ikisuosikkini. Oma sininen postaukseni on tulossa vielä ensi viikolla ja taidan jatkaa samaa väriä helmikuullekin, sen verran jäi keskeneräisiä.

    VastaaPoista
  27. Jos yksi pitää valita niin keltainen! Kirkas sellainen.

    VastaaPoista
  28. Jos yksi pitää valita niin keltainen! Kirkas sellainen.

    VastaaPoista
  29. Lempivärini tänään on keltainen :)

    VastaaPoista
  30. Tällä hetkellä ei taida olla yksittäistä lempiväriä vaan tykkään monista, ehkä pinkit ovat nyt mieleen itselleni hieman epätyypillisesti. Sininen oli lempivärini lapsena ja nuorena hyvin pitkään.

    VastaaPoista
  31. Lempiväri vaihtelee, mutta useimmin taitaa olla pinkki. Saan siitä energiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea! Arpa osui sinun kohdallesi. En löytänyt sinun yhteystietojasi mistään, otathan yhteyttä minuun smorelius@gmail.com.

      Poista
  32. Kauhean monta sinistä ompelusta oletkin saanut aikaiseksi!
    Minun vaatekaapit löytyy vain mustaa, valkoista,harmaata ja beigeä.Tylsää.
    Tykkään kyllä muistakin väreistä mutta en saa koskaan ostettua itselle värillisiä vaatteita.
    Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  33. Ihania olet ommellut ja nuo äitisi tekemät neulokset <3 aivan ihanat! Mun aina tekisi mieli vastata sateenkaari jos kysytään lempiväriä :D Lemppareita on niin monta ja tosi vaikea valita yhtä, mutta keltainen on yksi ihanimmista väreistä :)

    VastaaPoista
  34. Harmaa ja valkoinen taitavat olla aika ykkösinä vaatteiden väreistä :)

    VastaaPoista
  35. Lempiväri on sininen, tietenkin ☺️

    VastaaPoista
  36. Vaikka musta ei taida oikeasti olla väri, niin sanon sen silti olevan lempivärini. Monipuolinen ja sopii minulle. Ja menee kaiken kanssa. Jotkut sanovat synkäksi ja tylsäksi, mutta juju onkin siinä, mitä muuta väriä/värejä sen kanssa käyttää. ;)

    VastaaPoista
  37. Lempiväri turkoosi, violetti ja ajoittain lime. Kaikki periaatteessa, kunhan ei oke pinkki tai vaaleanpunainen

    VastaaPoista
  38. Lempivärini on punainen, mieluiten voimakkaana kiinanpunaisena tai puolukkana :)

    VastaaPoista
  39. Yllätys yllätys, juurikin sininen! Mutta sellaisena hiljaisena aina mukana tulevana, ei kaiken yllä käyvänä väripläjäyksenä. Esimerkiksi sininen huone on rauhoittava :)

    VastaaPoista
  40. Lempivärini vaihtelee hieman kausittain tai fiiliksen mukaan, mutta kestosuosikkina tuntuu pysyvän musta, valkoinen ja pinkki :)

    VastaaPoista
  41. Petrooli on tämän talven väri! Tumma turkoosinsininen... Keväämmällä rupeaa taas pastellinen väriskaala kiehtomaan, jos vanhat merkit paikkansa pitää.

    VastaaPoista
  42. Lempivärejä on mm musta, pinkki, turkoosi, kirkas vihreä. Tykkään käyttää paljon värejä, välillä taas kietoudun pelkkään mustaan :)

    VastaaPoista
  43. Ihania ompeluksia taas! Etenkin nuo collarit ja tähtihuppari iskee! :) Kiva välillä nähdä ihan peruspaitojakin, niitä pitäisi itsekin ommella. Kummasti jäävät muiden ompelusten jalkoihin.
    Lempparivärejä on paljon. Tummansininen, harmaa, musta nyt alkuun. Sitten on välillä niitä kausia kun kaipaa enemmän väriä, silloin tykkään pinkistä ja muista kirkkaista väreistä!

    VastaaPoista
  44. Lempivärini on yksinkertaisesti punainen ja kaikki sen eri sävyt.
    T:Tytti
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  45. Paljon kauniita sinisiä olet saanut aikaan <3! Minulla ei oikeastaan ole lempiväriä, mutta kaikki murretut sävyt ovat kauniita. Ts sopivat minulle ;-). Tykkään väreistä ja pukeudun mielialan mukaan eri väreihin. Tämä värihaastejuttu on kyllä huippu ja mukava seurata:-)!

    VastaaPoista
  46. Paljon kauniita sinisiä olet saanut aikaan <3! Minulla ei oikeastaan ole lempiväriä, mutta kaikki murretut sävyt ovat kauniita. Ts sopivat minulle ;-). Tykkään väreistä ja pukeudun mielialan mukaan eri väreihin. Tämä värihaastejuttu on kyllä huippu ja mukava seurata:-)!

    VastaaPoista
  47. Musta on suosikkivärini, mutta myös kirkas sininen, tummansininen, jotkut harmaan sävyt, punainen... Olen kylmien sävyjen ihminen.

    VastaaPoista
  48. Hmmm.... Suosikkiväri.... Elän niin kaikkien värien ympäröimänä, että en osaa kyllä sanoa mieliväriäni. Tällä hetkellä pukeutumisessa suosin aika paljon mustaa ja harmaata höystettynä ripauksella jotain reipasta väriä. Sisustuksessa taas mulla on ollut koko elämän mittainen sininen kausi eikä se vieläkään ole taitamassa mennä ohi, kun yhden sinisen tilkkutyynynkin viime viikolla ompelin. Kunpa saisin sen kuvattua vielä ennen kuin kuukausi vaihtuu. Mielenkiintoisia nuo ajatukset sinisestä. Aika monet ajatukset niistä kolahtavat omalla kohdallani.

    VastaaPoista
  49. Lemppari väri on pinkki - varsinkin yhdistettynä mustaan. Turkoosia löytyy myös.

    VastaaPoista
  50. Minun lempiväri on sateenkaari.

    VastaaPoista
  51. Ehkäpä se on sitten sininen, koska mies on valistanut, että musta, harmaa ja valkoinen eivät ole värejä. ;-)

    henttuli@gmail.com

    VastaaPoista
  52. Jos katsoo vaatetustani ja vaatekaappia, on se nykyään jälleen aika sininen! Sellainen vaaleansininen farkku on aikas kiva.

    VastaaPoista
  53. Pinkki ja yleensäki punaisen sävyt ihan vaaleimpia lukuunottamatta.

    VastaaPoista
  54. Juuri sellaisia vaatteita, joissa on mukava olla, näyttävätkin vielä hyviltä! Äidillesi terveisiä, että on ihanat neuleet :). Tykkään paljon. Mahtavaa, että kätesi on jo edes hieman toipunut, toivottavasti saat sen kuntoon <3. Lempiväriä minun on hankala määrittää, tykkään niin monesta. Vaatteissa ja isoilla pinnoilla sisustuksessa mennään aika musta/valkoinen/harmaa/ruskea väreissä, mutta raikastan niitä aina fiiliksen mukaan jollain värillä. Limen vihreä on pitkään ollut yksi lempiväreistäni, ja monet punaisen sävyt. Myös sinisessä on oma viehätyksensä. Ei tullut sen tarkempaa vastausta tästäkään :D. Arvonnassa siis mukana :).

    VastaaPoista
  55. Tuossa neuletakissa on miellyttävä malli. Tunnustaudun myös "koivunrunkofaniksi" :D Se toistuu etenkin piirustuksissani vuodesta toiseen. Osallistun mielelläni ihanaan arvontaan. Lempivärini on ehdottomasti vihreä :)

    VastaaPoista
  56. "Jos puolestaan nämä värit ovat INHOKKIVÄREJÄSI, niin tunnet itsesi ehkä stressaantuneeksi ja saatat kärsiä psykosomaattisista sairauksista. Indigoa inhoavat kokevat tulleensa torjutuiksi eivätkä usko muiden arvostavan heitä." =D =D
    Sininen kun tunnetusti ei kuulu lempiväreihini... =D

    Arvonnan kannalta kaikkien aikojen lempivärini lienee vihreä, sävy vaihtelee mielialan ja vuodenajan mukaan. Sitä on myös kodin sisustuksessa.
    Vaatevärien kanssa olen kuitenkin aika kaikkiruokainen, eli lempiväri vaihtelee kovasti... Paitsi ei sinistä... =D

    VastaaPoista
  57. Lempiväri vaihtelee. Punaista kyllä löytyy monesta, niin vaatteista kuin sisustuksesta. Viime aikoina on ollut hyvin musta valkoinen kausi. Värihaasteen ekat kuukaudet on haastavia 😉

    VastaaPoista
  58. Lempiväri on vaikea asia. Vaatetuksessa silmää viehättävät mustat/harmaat/valkoiset. Niitä ainakin on kaapit täynnä. Tylsää...

    VastaaPoista
  59. Ohania vaatteita ja kaunis neuletakki :)
    Minulla ei varmasti ole yhtä lempiväriä, aika tummaa tunnun vaatekaapin perusteella suosivan. Mutta sitä tummahkoa eri väreissä. Arvontaan mukaan.

    VastaaPoista
  60. Nyt on menossa harmaa-musta vaihe, punainen on lemppareista kyllä aikas kesto.

    VastaaPoista
  61. Harmaa ja valkoinen, mutta kyllä ripaus keltaista tai vaaleaa turkoosia raikastavat.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  62. aivan mahdoton kysymys! :D Mutta...ehkä just siniset on nyt taas semmosia lemppareita, harmaan ja mustan kanssa, siis jos itelleni mietin. Muuten keltainen on kyllä kans aika suosikki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska en saanut yhteyttä arvonnan voittajaan, niin arvoin uudestaan ja nyt arpaonni osui sinun kohdallesi. Onnea!!

      Poista
  63. Mun lempiväri vaihtelee. Tällä hetkellä ehkä violetti ja harmaa. :)

    VastaaPoista
  64. Lempivärin tukipilarina on valkoinen. Siihen sitten lisäilen turkoosia ja vaaleanpunaista. Harmaa on sekin hyvin vahvana :) Eli kovin pirteitä värejä!
    bikkenpilttuu (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  65. Punaisen eri sävyt ja musta pysyvät, muuten mieltymykset vaihtelee. Päivi K
    Paivi.karhunen(at)luukku.com

    VastaaPoista
  66. Vau! Keltainen on yksi lempiväreistäni. Samoin harmaa.
    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  67. Harmaa itsellä, mutta lapsilla varmaan kaikki sateenkaaren sävyt. Ja tajusin just, että onhan mulla sinistä, vaikka muuta väitinkin: arkiasu: farkut!

    VastaaPoista
  68. Kyllä punainen sävyineen on minulle varmaankin rakkain väri. Siksipä onkin kiva lukea postauksia muista väreistä.

    VastaaPoista
  69. Keltainen on aina ollut lempivärini =)

    VastaaPoista
  70. Aivan ihania ompeluita! Mitä enemmän näitä sininiä vaatteita olen nyt bongaillut, sitä enemmän olen väriin tykästynyt(en siis aiemmin pitänyt sinisestä ja välttelin sen käyttöä ainakin omissa vaatteissa) Joten kiitoksia sinulle, kun järjestit haasteen:) Olihan tämä viikko vielä aikaa osallistua haasteeseen..? Teeteen Alpakka on muuten ihanuuslankaa, tällä hetkellä on pyöritellyt siitä ihan vain nyörejä:) Ja ehdottomasti arvonnassa mukana! Mikäs se minun lempiväri onkaan..fuksianpunainen:)

    VastaaPoista
  71. Voi kun kaihertaa tuo sininen-haaste vielä mielensopukoissa, muutama päivä olisi aikaa. Täytyy yrittää! Lempiväri riippuu vuodenajasta, nyt taas pastillit hiipivät mielensopukkaan kuin huomaamatta.. :)

    VastaaPoista
  72. Tällä hetkellä tykkään kaikista retroväreistä, keltainen, ruskea, oranssi. Myös harmaaneri sävyt on mieleen kovasti:)

    VastaaPoista
  73. Lempparivärit ovat musta ja valkoinen :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  74. Mun lempiväri on vihreä.
    Kiva tuo tähtihuppari! :)

    VastaaPoista
  75. Lempivärejäni ovat syksyn värit, niistä eniten ehkäpä violetti. T. Korukoukussa blogin Riikka

    VastaaPoista
  76. Ihania ja rennon näköisiä vaatteita! Minun iki suosikkini väreistä on pinkki <3

    VastaaPoista
  77. Lempivärini on ollut lapsuudesta saakka sininen, vaikka tällä hetkellä vaatekaapissani pääosaa näyttelevät mustat ja harmaat... Upeita nämä sinun siniset ompelut ja äitisi neuletyöt <3. Tarkoitus oli osallistua värihaasteeseen, mutta enpäs tälle kuulle ehtinytkään. Jospa sitten pastelleihin. :)

    VastaaPoista
  78. nykyään lempiväri vaihtelee lähes päivittäin. Ikisuosikki on vihreä, mutta tällä hetkellä viehättää enemmän keltainen, violetti ja harmaa :)

    VastaaPoista
  79. Keltainen ja harmaa! Oranssi myös :)
    Oi että otavanpojasta sais kummipojalle ihanan synttäri lahjan <3
    maimyx (at) gmail.com

    VastaaPoista
  80. Lempiväri ei olekaan aivan yksinkertainen kysymys. Riippuu nimittäin tarkoituksesta! Itselleni ompelen mieluiten mustaa tai tummanharmaata, esikoiselle kirkkaanpunaista, keskimmäiselle turkoosia ja vauvalle vaaleaa turkoosia ja vaaleanpunaista :)

    VastaaPoista
  81. Hei! Lempivärini on ruskea. Ihania vaatteita olet ommellut ja neuletakki asusteineen oli aivan ihana! T: AliceKo

    VastaaPoista
  82. Lempivärit vaihtelee kausittain, tällä hetkellä eniten miellyttää tumma pinkki/vadelma :)
    T: Stella

    VastaaPoista
  83. Oletpa ollut aikaansaava ompelurintamalla! Ja neuletakki on todella kaunis. :)
    Minun lempivärini vaihtelevat, tällä hetkellä hempeä vaaleanpunainen ja harmaa ovat suosiossa, samoin ikiystäväni tummansininen.

    VastaaPoista
  84. ARVONTA ON PÄÄTTYNYT. JULKAISEN VOITTAJAN SEURAAVASSA POSTAUKSESSANI. KIITOS KAIKILLE OSALLISTUJILLE :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit :)