keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Joululahjuksia

Tässä lyhykäisyydessään pieni kuvakatsaus tämän joulun lahjoista, joita ennätin ennen joulua tekemään. Joulun jälkeiset lahjat mm äidilleni ovat sellaisia jokapäiväisiä lahjoja :). Niitä syntyy  silloin kun on niiden aika. Näin olemme keskenämme sopineet.

Kummipoika tulee huomenna saamaan pukin kyydistä pudonneet lahjat. Ryhmä Haun suosio sen kun jatkuu ja hänelle mieluisin hahmo on palomies Samppa.
Taitaa olla hieman kasvunvaraa, mutta ehkä niin on parempi kuin toisinpäin. Kuva on applikoitu, koneen tikkiin en ole ihan tyytyväinen. Valkoinen paistaa mustan alta aika ajoin. Kankaana on kotimainen jc ja applikaatio on tehty pääosin velourista.
Oma neitokainen on jo pitkään haaveillut keppihevosesta. Meinasin antaa tekemisen suhteen periksi, mutta onneksi en, sillä siitä muodostui joulun ykköslahja. Star-tekonimi on muuttunut Polleksi ja mieletöntä ravia täällä on menty. Joulupukki ei ole kuulemma Pollelle tarpeeksi kuria pitänyt, joten tuimassa koulutuksessa se tällä hetkellä on.
Kaava on Kodin kuvalehdestä ja kaikki muut tarvikkeet löytyivät kotivarastosta paitsi suitsia varten kävin Eurokankaassa ostoksilla. Polle tarvitsee kuulemma ystävän Bellan, mahtaisiko se äiti osata tehdä sellaista? Katsotaan ;).
Pollella on komiat olot, pääsee petiin asti nukkumaan.
Toinen hittituote pienillä tytöillä on varmasti ollut Frozen- teemaan liittyneet lahjat. Kaikesta yksinkertaisuudestaan huolimatta, tyttö nimesi kylpyviitan Frozen-viitaksi! Tarkoitus oli tehdä viittaan vaikka mitä, mutta jouluaattoa ei voinut nyt sen takia siirtää.

Luottokampaajani sai Käpysen Houdini-kankaasta pipon ja tuubihuivin. Se on jo valmiiksi laitettu kierteelle.
Sitten vielä teinineidille toivelahja, Totoroasu. Onneksi on google ja pinterest. Sieltä sai oivaa kuvamateriaalia asun suunnittelua varten. Kankaat ovat Kangastukusta. Collegea, jossa on pehmeä, nukattu nurjapuoli. Jumpsuitin kaava on Alt om handarbete- lehdestä

Tumma vetoketju olisi saanut olla vaalea, mutta sellaista ei varastoista tällä kertaa löytynyt.

Joulu tuli ja meni, kohta on uuden vuoden aika. Oletko tehnyt jo lupauksia tai luonut aatoksia tulevaan vuoteen 2016?
Itse ompelen sen mitä ennätän, pakko olisi alkaa hieman liikkumaan. Kiloja on tullut ja jäseniä kolottaa... Jo vuoden vaivannut jäätynyt olkapää alkaa hieman hellittämään. Puolen vuoden yösärkyjakso alkaa olla takana ja liikerataa pitäisi alkaa "repimään" laajemmaksi. Toisena tavoitteena oli viritellä vanha valokuvausharrastus uudelle digitaaliselle levelille. Katsotaan.

Yksi haasteajatus minulla olisi itselleni ja kaikille niille, jotka siihen haluaisivat mukaan tulla, liittyy väreihin. Kuullostaako pöllöltä?

Hyvää uutta vuotta sinulle lukijani ja satunnainen vierailija.
2016


15 kommenttia:

  1. Olet ollut ahkera :)

    Tartuin heti väreihin, kuulostaa haasteelta? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Niin kuin aina, puolet jäi tekemättä :).
      Haasteena siis on tarttua väreihin, miettiä niiden osuutta ja osumattomuutta itseensä. Mulle riittää se, että yksikin on kiinnostunut :D

      Poista
  2. Hieno RyhmäHau-setti! Ei voi näyttää omille pojille ;) Kaksiväriset resorit tekee housuistakin heti palomiesmäiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Kummipojan isä on palomies. Tämä väritys on enemmänkin sairaankuljettajalookkia, mutta en halunnut nyt sinistä tähän sekoittaa.

      Poista
  3. Niin hienoja kaikki! Värihaaste kuulostaa kivalta :) Ihanaa tulevaa vuotta ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä minä taidan haasteen ilmoille julistaa tässä ihan lähipäivinä :)

      Poista
  4. Värihaaste kuulostaa loistavalta! :) Kivoja lahjoja, toi Totoro-puku on ihan wau! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllähän siitä mielihyvää saa, kun lahjat ovat mieleisiä ja niitä käytetään. Värihaaste lähtee ilmoille. Mietin vielä haasteen sisältöjä.

      Poista
  5. Ihania lahjoja. Kylpyviitta olis kyllä kätevä.. Hyvää uutta vuotta! :)

    VastaaPoista
  6. Toi ryhmähau on niin ihana ja väri haaste kuulostaa houkuttavalta 😉

    VastaaPoista
  7. Ihan mielettömän hieno tuo Ryhmä Hau -setti. Niin mun Eskaripojan näköinen. Ja wau tuo totoro-puku! Unelmalahjoja tuollaiset saajan toivelahjat. :)
    ps. Olkapäätä täälläkin on podettu. :/

    VastaaPoista
  8. Aivan ihania lahjoja olet tehnyt! Tuo kuva Pollesta unikaverina on ihana :)

    VastaaPoista
  9. Kaikista hellyttävin on tuo kuva missä Polle on päässyt tyttösen viereen nukkumaan :) Mutta Totoro-asu on myös mielettömän hieno! Värihaaste kuulostaa mielenkiintoiselta, joten seurailen mitä siitä kuuluu :) Oikein ihanaa ja lempeää uutta vuotta sinulle!
    Outi

    VastaaPoista
  10. Upeita lahjoja kaikki! Hellyyttävän näköinen kuva, jossa tyttö ja heppa nukkuvat vierekkäin:) Oma tyttöni on tällä hetkellä todellinen Frozen -fani.. Hänen silmään osuu kyllä joka kaupassa kaikki mahdolliset Frozen -tuotteet mitä vain voi olla..Noh, olen heltynyt ostamaan vaatepuolta aika runsaasti:) Ja ilmiselvä Frozen -kylpyviittahan tuossa on kyseessä!
    Viime vuosi oli itselläni todella kiireinen, melkoista rutistusta oli varsinkin loppuvuotta kohden. Opiskelut alkaa parin viikon päästä olla paketissa ja minua ilahduttaa se tieto, että jatkossa minulla tulee olemaan vapaa-aikaa(mitä se olikaan:D) Oikein mukavaa ja onnellista uutta vuotta sinulle!:)

    VastaaPoista
  11. Sinun lahjoista huokuu aito innostuminen ja lämpö läheisiä kohtaan, niin upeita taas kaikki! Hepalla on kyllä mukavat oltavat, ihana miten lapset ilahtuvat lahjoista, ja ottavat ne kaikkeen mukaan. Mukavaa uutta vuotta sinullekin ja perheellesi <3!

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit :)