tiistai 21. heinäkuuta 2015

Salainen ompeluvaihto

Hykerryttävän jännittävää!
Ompeluryhmässä järjestettiin taas salainen ompeluvaihto. En voinut olla osallistumatta, niin jännää se vain on. Sarjat ovat lapsille ja aikuisille. Tänä vuonna päätin osallistua lasten sarjaan, sillä viime vuonna ei tainnut aikuinen saaja olla kovinkaan tyytyväinen...

Sähköpostiin tuli tieto, että kohteeni olisi samanikäinen tyttö kuin minulla. Hän tykkää tanssista, prinsessoista, keijuista ja viulunsoitosta. Päässä alkoi samantien soimaan: "Oi Anniina Ballerina...hän on herttainen....jne". Meillä tämä tunnari kuuluu vähän väliä. Ajattelin, että ei ehkä ihan metsään menisi, jos teema olisi tämä. 

Hempeää vaaleanpunaista talvitrikoota tilasin Jyväskylän kangaskaupasta (KVK) ja applikaatiokankaat löytyivät omista varastoista. Päätin samalla tehdä kaksi kappaletta, meille jääneeseen harjoittelin ja kokeilin eri vaihtoehtoja ja salaiselle parantelin muutamia juttuja.


Mekon malliksi tuli aika perus, pientä kellotusta helmaosuuteen. Leggaritkin ovat ihan perussettiä, niinhin olisin voinut hieman enemmän panostaa, mutta jännitin niin sitä, että saan paketin ajoissa matkaan.
Jälkikäteen laitoin vielä valkoista pitsiä menemään kirjeenä, sillä kotipuolessa ollut arvoisa jury ilmoitti, että helmassa pitää ehdottomasti olla nauha.

Tässä muutama kuva meille jääneestä kappaleesta, joka valmistui hieman myöhemmin.

Ja hieman ne helmat pyörähtävät.
Sitten koitti se hetki, että meidän pakettimme oli noudettavissa. Perjantaina klo 8.00  paketin sai aukaista...
Sieltä tuli hurmaavan raikas puuvillainen mekko ja lierihattu <3. 
Mekossa on sopivasti kasvunvaraa ja onneksi se tulee mahtumaan myös ensi kesänä!
Herranjestas-suklaalevy sai suupielet korviin, vaikka kuvauspäivänä olikin kuumetta. Ihanaa oli meidän molempien mielestä saada näin ihanat vaatteet ja takuulla ovat käytössä. Kangas on Michael Millerin puuvillaa.

Ja jos oikein olen tulkinnut niin myös minun salainen kohteeni on ollut tyytyväinen mekkoonsa. 
Tällaiset tempaukset ovat kyllä kivoja, tietynlaista oman osaamisensa jakamista tälläkin tavoin.

28 kommenttia:

  1. Ihanat! Tuo sun tekemä on niin suloinen ja saatu todella raikas ja kiva! En ole koskaan uskaltanut osallistua vastaavaan. Pelottaa, että vastaanottajalla on ihan eri maku tai en vaan osaa tehdä tarpeeksi hyvää jälkeä... Eli respect kaikille vaihtoihin osallistuville :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos...en kyllä ymmärrä, miksi et osallistuisi! Sinä olet taitava ja luova, teet aivan ihania vaatteita. Riski on, mutta ei kuolemaksi.

      Poista
  2. Voi miten upea tuo Anniina Balleriina mekkonen on niin salaiseen vaihtoon mennyt ja myös teidän omalle neidolle tehty. Kiva, että tykkäsitte paketista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitso sinulle Eija-Riitta upeasta mekosta ja hatusta! Me tykätään <3

      Poista
  3. Aivan mahtavan mekkosen olet tehnyt. :)

    VastaaPoista
  4. Ihania kumpainenkin! Itse en ole uskaltanut osallistua tuohon vaihtoon, stressi tulee melkein jo ajatuksesta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voi Krista, saaja olisi takuulla ikionnellinen sinun tekemästäsi vaatteesta!

      Poista
  5. Aivan ihana balleriinamekko, tuohan on pakko olla jokaisen tytön mieleen! Ja upea on myös teille saapunut kesäasu. Itse en myöskään ole uskaltanut vaihtoon osallistua, koska pelkään ettei vastaanottaja ole samalla maulla varustettu kuin minä. Mutta ehkä joskus tästä vielä rohkaistun osallistumaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voi teitä taitureita! Nyt kyllä seuraavalla kerralla osallistumaan rohkeasti!

      Poista
  6. Ihanat kesävaatteet tyttösellä:) Hauska idea tuo salainen ompeluvaihto. Kiva päästä täällä vähän kurkkimaan mitä ompeluryhmissä tapahtuu:)

    VastaaPoista
  7. Niin suloinen ja sievä ja ihana koko tekemäsi asu! Raikkaan mekon ja hatun saitte vaihdossa. Nämä vaihdot on mielenkiintoisia, pitkään mietin tähän osallistumista. Minullakin tosin iskisi todellinen stressi näitä tehdessä. Se on jännä, miten sitä jännittää muille tehdessä niin paljon :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voi Hanna, saaja olisi taatusti onnellinen tekemästäsi vaatteesta, ihan varmasti. Lupaathan seuraavalla kerralla osallistua?

      Poista
  8. Ihania ompeluksia molempiin suuntiin! Itse en ole uskaltanut noihin lähteä, mutta ehkä lasten sarjaan joku kerta voisi :) Heips, blogissani on siulle haaste!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja sinä voi osallistua ihan koska vaan ompeluvaihtoon! Kiitos haasteesta, käyn kurkkaisemassa.

      Poista
    2. Minullakin olisi sinulle haaste blogissa :D

      Poista
  9. Onpa ihania, kumpikin!! En ole itse uskaltautunut koskaan vielä ompeluvaihtoon.. Ehkä taitojen karttuessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja vielä yksi höh! Miksi et osallistusi? Nyt taitaa olla rima ihan liian korkealla, koska teet todella hienoja käsitöitä.

      Poista
    2. :D sitä näkee niin upeita vaihtaritöitä, kai se on sittentää suomalainen emmäämitääosaa ja toionnistuminenolivahinkovaan -asenne? Kun täällä kommenttiketjussa on näin monta tosi hyvää ompelijaa samaa sanoneet. Ohhoh!

      Poista
    3. Poistin bloggerin heittämän triplaspämmäyksen.

      Poista
  10. Ihana mekko! Taidokkaasti tehty balleriina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olihan siinä hieman näpertämistä, mutta kaikki vaiva kannatti. Myös harjoittelu.

      Poista

Kiitos, kun kommentoit :)