maanantai 29. joulukuuta 2014

Jo Joulu joutui

Joululahjuksia

Sanomatta selvää teille kaikille, että vain murto-osa suunnitelluista ompeluksista siis toteutui. Näin on aina ollut ja niin tulee todennäköisesti aina olemaan, sillä muutosta ei aikaisempiinkaan vuosiin tähän päivään mennessä ole tullut.
Mutta olen kehittänyt yhden selviytymiskeinon:

Lahjakortin. 
Se on kuulkaas hyvä juttu, kun materiaalit on hankittu, mutta aika ei anna lainaa yhtään. Siirretään siis hommaa vähän eteenpäin.

Lapsille tuppaa aina tulemaan se the Juttu. Meidän pirpanalle se on Ryhmä Hau (Paw Patroll). Sarja on vilpitön ja pennut pelastavat aina jonkun kiipelistä. 

Samppa, Rolle, Vainu, Rekku, Toma, Kaja 
Kaja on ainoa tyttö pentueessa, joten tontut saivat tehtäväkseen...
Kaja säntää auttamaan helikopterilla, ja lentojutut muutenkin kiinnostavat neitoa isän harrastuksen myötä.
Tuli hieman tummat kajalit...
Resoreista löytyi tällä kertaa oikeita sävyjä applikointiin. Mekon kangas on Pikkupiltin farkkudigiprinttiä. 

Hattu on kaavakokeilu ja isohkohan se on, mutta menee kypärämyssyn kanssa. Joku tahrakin on jo ennättänyt tulla.
Hatussa velour, välissä ohut vanu ja vuorena ohut merinointerlock.
Hahmoja ei ole vielä Suomessa tuotteistettu, joten väsäsin myös värityskirjan lahjaksi. Se on hyvin väritetty ;)

Olen sitä sukupolvea, jolle kiiltokuvat ovat olleet tosi tärkeitä. Onneksi omat kansiot ovat tallella. Yritän hivuttaa tätä innostusta omalle jälkeläiselle, katsotaan miten käy.
Majapuulta kiiltokuvajc:tä ja pieni loivennus kankaan pohjaväriin mustalla pitsillä ja resoreilla.
Mies sai yhden puseron  kolmesta aiotusta...
Pehemiä/Majapuu ja merinovillaneulos <3
Pelimiehelle
Tätä puseroa pienentelin joulun jälkeen. Kaulukseen sain inspiraation Ommellisen Liisalta. Tällainen samanlainen on tulossa neuloksesta kera nappien.
Joulun ähkyilyjen jälkeen polkaisin koneet taas käyntiin ja tein äidilleni lähes kaikki mitä suunnittelinkin.

Verson puodin Mummolan tunnusta tein jo aiemmin leggarit ja sivuun jäin sopiva pala ideaan tunikasta.
Kaveriksi kuosi sai Harjun mustaa joustocollegea, ihana materiaali. Ehkäpä nämä kaksi osaa ovat paremmat yksivärisen ylä- tai alaosan kanssa?
Tämä kangas (saatavilla Majapuulta ja Pehmiältä) oli sitten pakko hankkia, kun niin näin tämän äitini yllä. Ja siitä tuli juuri sellainen kun ajattelinkin (taskut vaan tipahtivat liian alas)
Musta neulos on melkein loppu. Olen kuluttanut sitä peräti 5m eri juttuihin..... Myös Roosa-nauha huutokaupassa oli tästä kankaasta tehty neulostakki, taisi jäädä sieltäkin kummittelemaan mieleeni.
Ja mikä parhainta, äiti tykkäsi myös <3
Samalle reisulle lähti myös pari merinovillaista kauluria/puffia. Toivottavasti lämmittävät saajiaan <3

Osa lähjoista lähti ennen kuvausta jo eteenpäin, mutta tässä vielä päiväkodin henkilökunnalle tehdyt rukkaset. Päällä Murun neuloksia ja vuorena microfleece.

Kohta vuosi vaihtuu.
Toivotan sinulle oikein hyvää loppuvuotta 2014 
ja riemullista uutta vuotta 2015.
Lupaan ommella niin paljon kuin ehdin.

14 kommenttia:

  1. Oi mahdoton miten paaaljon ihania ompeluksia. Tuo hattu ja applikointi <3 Ihan mielettömät...itse en vieläkään ole kokeillut,vaikka tarvikkeet ostin jo keväällä. Kiiltokuvat <3 Äidille tehdyt vaatteet- minäkin voisin tulla äidiksesi? Minullakin mummolantuntu legginist ja tunika- olisipas hauska,jos törmäisimme äitisi kanssa :D Niin...ja tuollaisen neulostakin haluaa myös tämä :D Iloa ja Onnea sinunkin Uuteen vuoteen!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Sinulla on itselläsi niin ihania vaatteita, että voisin tulla tyttäreksesi ;). Saattaa sellainen hetki joskus ilmaantuakin. Äitini haluaa nykyään piipahtaa aina Herttoniemessä, siellähän mekin silloin nähtiin kangaspakkojen luona :)

      Poista
  2. Oi miten huikean ihania lahjoja <3. Millä kaavalla teit äitisi mekon? on tosi ihana. Mielettömän upeita lahjoja kaikki tyynni ja ihanista kankaista ja oi miten ihana aplikointi mekkosessa neidolle ja hienossa hatussa <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3. Äidin mekko on kuositettu hänelle tehdystä peruskaavasta, jota aina muokkailen, kun sain sopivaksi.

      Poista
  3. Aivan ihania ompeluksia kaikki! Ryhmä Hau on kyllä lapsia koukuttava. Niin upean applikoinnin olet tehnyt Kajasta. Ihan super! Kelpais meidän viisveellekin, joskin varmaan mieluisampi olisi joku poikakoira.

    Onnellista ja ompelullista uutta vuotta Sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pajon! Applikoinnin aloittaminen on aina se haasteellisin vaihe, mutta, kun saa palaset kohdilleen, niin valmista syntyy. Ryhmä Hau on kyllä symppis sarja.

      Poista
  4. Aivan ihania!ja tuo aplikoidut on niiiiin hieno, kyllä ois meidänkin ryhmähau fani onnesta soikeena:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, eikun tuumasta toimeen vaan ja pentuja rinnuksiin :)

      Poista
  5. Wau. Wau... Hieno Kaja <3. Ryhmä Hau on meilläkin se ohjelma, jota ei voi jättää väliin. Kiiltokuvat olivat minullakin se juttu lapsena, poika ei niistä harmiksi ole vinnostunut. Miehesi paita on upea kanssa. Ja äitisi vaatteet, kiitos taas vinkeistä :). Näistä kuoseista kyllä täytyy minunkin jotain hamstrata omalle äidille. Mummolan tuntu on jo kuosin nimenä mummolle sopiva. Ihana tunika! Onnea tulevaan vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä tuo tyttö näyttää niille kiiltokuville vähän lämpeävän. Järjestelee ja katselee niitä ihan innoissaan. Kiva, jos jotakin vinkkiä olet ompeluksistani saanut.

      Poista
  6. Tosi hienoja kaikki!! Meilläkin kaikuu vaan pojan suusta "yhmä, yhmä", kun pitäisi Ryhmä Hauta katsella ;) Mainio aplikointi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onneksi on muitakin Hau-faneja! Kyllä niitä kohta juoksentelee siellä sun täällä :)

      Poista
  7. Siis sähän oot ehtinyt vaikka mitä!! Paw Patroll kuuluu meilläkin molempien ipanoitten lemppareihin, hieno applikointi ja tuo hattu on tosi hauska! Mullakin tuota aaltoneulosta hankittuna juurikin tuollaista pitkää neuletakkia silmälläpitäen...en vaan oo uskaltanut urakkaan vielä ryhtyä :) Mä oon ihan kade tuosta sun taidosta saada leikkauksilla kivoja taskuja vaatteisiin, ne taskut ois niin tuiki tarpeelliset mutta kun kyllästyttää tehdä aina niitä simppeleitä perustaskuja joihin taidot hikiseen riittää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei ne taskut loppujen lopuksi ole ihan mahdottomia ollenkaan. Kannattaa käyttää tosiaan hyödykseen noita saumakohtia ja tukea kevyesti niin taskunsuu, kuin ommelkohtakin. Muut osat sitten sujahtavat sinne saumoihin.

      Minä puolestani olen kateellinen niistä sinun ihanista nahkaompeluksistasi :) Uusimmat laukutkin olivat niin ihania.

      Poista

Kiitos, kun kommentoit :)