lauantai 11. tammikuuta 2014

HommaHuoneen oma mekko

"Eikun"- mekko


Saumanvaran sivuille ilmestyi inspiraatiokuvia.
Inspiroiduin niin, että piirsin kolme sivua eri malleja.
Inspiroiduin niin, että piirsin oman mekon kaavat.

Näistä kuvista se lähti (olisi muuten hienoa osata tehdä tällaisia kuvia):
Tästä lähti mukaan nuo housujen tötterötaskut.

Tästä idea painatukseen.ja värimaailmaan.

Tästä mukaan hyppäsi tupsu ja housut ovat vielä tekemättä.
Mietin, pähkäilin, kokeilin, purin, tein uudestaan...
Mekon nimi on juuri tästä syystä "Eikun"-mekko.

       Syntyi ensin prototyyppi 

Tämä osottautui loppupeleissä materiaaliltaan paremmaksi tähän malliin.

Kangas on Viljamin puodin Megaratikka. Nämä isot kuviot tuntuvat sopivan paremmin pienten vaatteisiin.


















Sitten varsinainen veivaus.
Painoin mustalla kangasvärillä numerot kontaktimuovin avulla.
Päälle on sivelty hopeaa gliteriä, joka ei oikein kuvissa näy.

"Numeloita"
Pienen numero on 9, koska se on meidän postilaatikossa.


HommaHuoneen Eikun-mekko

Tasku muodostuu siis takakappaleelta tulevasta osasta, joka on vuoritettu. Taskun vuoren toinen reuna kiinnittyy etukappaleelle. Tässä on muutama ompelujärjestyksellinen seikka, jotta homma pelittää.

Olen kyllä tyytyväinen itseeni. Nimittäin siitä, että lähdin vain rohkeasti kokeilemaan ja tekemään. Tulossa on lisää kaavoituskokeiluita, kas kummaa niihin liittyvät taskut. Ajattelin kokeilla myös aikuisen vaatteeseen jotakin niistä.
Tästä on hyvä jatkaa.

21 kommenttia:

  1. Tämä on niin huippu. Tykkään noista taskuista valtavasti. Minullakin oli jossain vaiheessa taskukausi, mutta nyt se on väistynyt paljon nappien ja pitsien alle. Nuo numerot ovat kans tosi kiva idea. :) Tykkään kyllä kokonaisuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tuolla lomalla oli vaikutusta siihen, että ratas sai rauhassa pyöriä :)

      Poista
  2. Hienoja! Varsinkin tuo harmaa on niin hurmaava! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, yksi oma lemppariväri ja tykkäsi tuo tyttökin. Tai lähinnä kai noista numeroista :)

      Poista
  3. Nää on kyl tosi hienot! Pitäisi itsekin uskaltaa olla rohkeampi ompeluissa :)

    VastaaPoista
  4. Ihanalle pikkuneidolle on taitava äiti tehnyt parikin kivaa mekkoa ;)

    VastaaPoista
  5. Tämä on tosi hieno mekko ja kaavoitukseltaan jotain uutta. Hyvä sinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, sinähän olet todellinen kuosittajakaavoittaja. Blogisi on mahtava kaikkine ohjeineen.

      Poista
  6. Onpas kyllä kiva, kekseliäs ja persoonallinen! :)

    VastaaPoista
  7. Hauska mekko ja erikoinen! Hienosti toteutettu kyllä! :)

    VastaaPoista
  8. Onpas mainio idea! Tosi kivan näköinen ja varmaan toimivakin! Mites multa on ennen mennyt ohi blogisi vaan nyt kun löysin tänne, niin täytyypä ruveta lukijaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi :). Kyllä tuo näyttää toimivan, kun olen sitä tytön päällä katsellut. Pari teknistä asiaa pitää vielä seuraavassa miettiä.

      Poista
  9. Mahtava idea ja hieno toteutus!

    VastaaPoista
  10. Loistavaa kaavoitustyötä! Alat olla aika mestari :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta vaan!Mestarista en tiedä, kun kaikki menee kuitenkin kokeilujen kautta :)

      Poista
  11. Mahtavat taskut, kertakaikkiaan!

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit :)