tiistai 26. heinäkuuta 2016

Vaaleaa viilennystä ja heinäkuun ARVONTA!

Olipas kiva reissu!
Edellisen postauksen jälkeen suuntasimme tyttäremme kanssa kohti Tamperetta, oma kotikaupunkini kun se on. Jotta ihan tyhjätaskuna ei reissua tekisi, niin toki matkalle osui monta paikkaa, jossa sai täydentää jo ennestään pullistelevia kangasvarastoja. Ensimmäisenä tie vei Poppanavakkaan, josta löysinkin paljon erilaisia yksivärisiä neuloksia. Eri paksuuksia oli tarjolla ja syksyn värit houkuttelivat tällä kertaa. Äidilleni sieltä löytyi myös kankaita syksyn vaatetuksia silmällä pitäen. Hinnat olivat näiden kankaiden osalta edulliset: 6-9,50e/ m. Saa nähdä millainen valikoima siellä tulee tulevaisuudessa olemaan, koska aiemmin sieltä on saanut paljon Nanson kankaita. Matkasimme myös Virroille ja Killinkoskelle Inkan tehtaanmyymälään. Sieltä löysin pehemää kuminauhaa (n 100m) hieman tarkoituksiini liian leveänä, mutta levennetään sitten leggareiden kuminauhakujaa :). Sää oli oikukas ja sadekuurojen välissä loikimme Virtain perinnekylän putiikeissa. Sieltä löysinkin Kuosiverstaan valkovihreää aaltoa. Kuosiverstaan puuvillat olivat taivaallisen tuntuisia, suosittelen! Lielahden Eurokankaasta löysin pari palaa neulosta, ruskea osottautuikin pesun perusteella villaneulokseksi. Viikonloppuna Nappasin kyytiin Julian ja hänen tyttärensä ja sitten auton nokka kohti Poria Nappijan Janikan vieraaksi. Janikan kauppa on kuin karkkikauppa, kaikki niin kauniisti esillä. Ihanaa, pehmeää tylliä ja kauniita trikoita oli kassit pullollaan, kun sieltä astelimme ulos. Julia onkin suunnitellut paljon kuoseja Nappinjalle ja kaikkea hienoa sieltä on tulossa tulevaisuudessakin. Tämä harrastus on mahdollistanut hienoja kohtaamisia ja luonut upeita ystävyyssuhteita.
Lomaviikko pois koneiden luota meinasi aiheuttaa pahemmanmoisen ompelujumin. Kotiin palattuamme, sain tyypilliseen tapaani järjestely- ja siivousviruksen. Ikeasta kävin ostamassa sellaisia kärryjä, joita sitten kokoilin ja tavaroita niihin järjestelin. Pesukone lauloi, ei vain reissupyykin pesusta, vaan myös kankaiden pesusta. Postissakin oli pari pakettia odottamassa...

Koneeseen oli jäänyt siniset langat, joten lämmittelin parilla kokeilulla ennen varsinaiseen työhön ryhtymistä. Puuhakaspajan Siiri- kaava Nanson kankaan päälle ja menoksi. Kokotaulukon mukaan valitsin, ja jouduin hieman sieltä sun täältä kaventelemaan, pääntietä avartamaan ja selkää lyhentämään. Mutta sen kummempia remontteja pääsi tämä jatkoon. Vaaleaa tässä on vain koipeni...
SKK 5-67/16 lehdessä oli nuorisolle tarkoitettu kiva paita. Päätin kokeilla kokoa 170 (riskillä). Iso on tämä kyllä! Nostin jo kertaalleen tuolta olalta etukappaletta ja vieläkin on turhan lörppö makuuni. Helmaa myös pidensin.
Kuvien oton jälkeen tein pienen muutoksen edustaan ja nyt on heti parempi. Tulette ehkäpä sen muutoksen jossakin vaiheessa näkemään, sillä nyt on hyvä.




Nyt sitten heinäkuun vaaleisiin ja ARVONTA-asioihin.
Kuukauden arvontavoiton lahjoittaja on ihanaVERSON PUOTI <3.

Tämä kuosi paljastettiin aprillipäivänä, jossa uusi teknologia antaisi mahdollisuuden pupujen korvien heilumiseen kankaassa :D. Tämä kangas on Verson puodista ja inspiroi minua monella eri tavalla.  Tämä väritys olikin jo loppuunmyyty, mutta saamani tiedon mukaan sitä on tulossa myöhemmin lisää uusissa väreissä <3. Versolla on heinäkuun loppuun myös postikuluttomuus, joten pieniäkin määriä tohtii tilailla. 
Tunika on sama kaavoitus, kuin aikaisempi Nosh:n tunika. Taskut ovat nyt vain etupuolella. Idea 1. Väritä kangasliiduilla pupun korvia (tässä vain etu- ja takakappaleen yläosissa ja taskuissa). 2. "Liitutaulu"- kyltti Who's hiding (tuli vähän iso).
 3. Leggari-idea lähti ihan Verson puodin AEK:n tennareista :D. Taitavat olla Minna Parikan?
Hieman tuli kireät tuolta lahkeesta, toivottavasti kestävät, sillä nämä ovat veikeät.

4. idea olisi ollut kirjoittaa riveille hieman sinne sun tänne tuo "Who's hiding?". 5. idea: Näin jotenkin nuo viivat myös nuottiviivastoina, joten olisin muutaman nuotinkin sinne piirrellyt. 6. idea: Yläosa tunikasta pupun kasvoja (musta+ liitutauluefekti). 7. idea on leikattuna, tyttäreni antoikin leggareille jo nimen: pupunpapanaleggarit :D. Varmaan tulisi vielä muitakin ideoita kangasta työstäessä.

Kesäpäivä. Tämä on sitten kaunis kangas ja sitä on saatavilla kahdessa värissä, harmaa/ aqua ja violetti/keltainen. Tyttäreni valitsi tuon harmaasävyisen ja sopiikin tuollaiselle ukkosen ja paisteen- tytölle oikein hyvin. Itselleni halusin tuon violetin sävyisen. Jotakin herkkää ja kaunista tai vastaavasti jotakin laatikkopaitaa näistä suunnittelin. Herkkä voitti.
Tytölle mekkonen, jossa edessä on tuollaiset laskokset väljyyttä antamassa.


Mallia pähkäilin itselleni pitkään kunnes aloin selailemaan Mekkotehdas-kirjaa. Hilman sieltä valitsin ja kokotaulukon mukaan juurikin yläosa 40-42 oli hyvä, mutta sitten kaventelin kainalosta alaspäin kokoon 36. Hihaa muokkasin alasauman kohdalta lyhyemmäksi, jäi jotenkin liikaa tavaraa sinne.
Kuminauhoja myös kiristelin, mutta en näköjään tarpeeksi. 
Tällaisilla mekkosilla on mukava viipotella kesähelteellä. Polvissani on ompelun aiheuttamat merkit lattialla konttaamisesta, ei lähde millään pois.
Nyt sinulla on mahdollisuus voittaa tätä ihanaa Verson puodin Kesäpäivätrikoota violetin sävyisenä metrin pala. Kangas on minulla, joten jätäthän minulle mahdollisuuden ottaa yhteyttä sinuun arvonnan suoritettuani.


Arvonta-aika alkaa nyt ja loppuu su 31.7.2016 klo 18.00.

Kommenttikysymys (valitse vaikka yksi):
1. Keksisitkö vielä uusia ideoita Pupujemma- kankaalle
2. Onko kesä hyvää ompeluaikaa sinulle?
3. Joko on syksyn ompelukset mielessä?


TallennaTallenna

68 kommenttia:

  1. Onpa kivoja pupunkorvaideoita :)

    En keksi nyt yhtäkään ideaa kyllä! Tänä kesänä ompeluaika on ollut kortilla. Muutoin tykkään ommella kesävaatetta, sellaista pientä, kevyttä ja melko simppeliäkin usein. :) Syksy on jo mielessä koulun alun merkeissä, jokunen uusi vaate olis lapsille kiva tehdä uuteen kouluvuoteen.

    VastaaPoista
  2. Tuo pupujemma on kyllä ihana ihan tuollaisenaankin.
    Syksyn ompelukset on jo minullakin mielessä, koulujen alkuun taitaa olla enää kolme viikkoa! Tuosta kesäpäivätrikoosta saisikin tehtyä mukavasti kaiken ikäisille.
    (marikasade(a)hotmail.com)

    VastaaPoista
  3. Kesä on ollut hyvää aikaa ommella itselle mekkoja. Syksy kuitenkin on jo ajatuksissa lasten osalta ja ompeluja aloitettu seuraavasta koosta.

    Olet hurjan taitava ja kekseliäs ompelija. Töitäsi on ilo seurata :)

    VastaaPoista
  4. Kyllä olet jälleen ihanuuksia ommellut! Syksyn ompelukset on jo mielessä, vielä, kun löytyisi hyvä pätkä rauhallista ompeluaikaa.

    VastaaPoista
  5. Ajatukset on jo syksyisissä ompeluksissa, tulevat eskari ja päivähoito jännittää (luultavasti äitiä enemmän!).
    Pupun pannahiset, kun ehtivät pomppia piiloon ennenkuin kerkesin nappaamaan kiinni!

    VastaaPoista
  6. Ajatukset pyörii jo syksyssä, sillä kesää varten en nyt oikein ennätä ompelemaan.. Puutarhatyöt vie nyt voiton.

    VastaaPoista
  7. Ihania ja inspiroivia ompeluksia sinulla! Keväästä asti on ollut suunnitteilla tytölle kesähepeneitä, mutta pitäis tieten olla joku, joka opastaa "käestä pitäen". Ei näytä itsekseenkään valmistuvan :D puikoiltapujonnu (ät) gmail.com

    VastaaPoista
  8. Ihan on jo ajatukset syksyssä ja siinä, kun palaan töihin. Työvaatteita pitäis tehdä ja isommille pojille paitoja ynnä collegepöksyjä, kun eivät tykkää pitää edelleenkään muita housuja.

    VastaaPoista
  9. Syksyä kohti, mielessä muhii jo vaikka mitä! Tuo kesäpäivä on kyllä aivan ihana kangas, niin nätteinä te siellä liihottelette :)

    VastaaPoista
  10. Aina haaveilen siitä että ehtisin kesäisinkin ommella, mutta ainakin tänä kesänä se ei ole onnistunut. Syksyä ja arkirutiineihin palaamista odotellessa ;)

    VastaaPoista
  11. Hauskoja ompeluksia taasen :-)! Kesällä tulee minulla ehkä vähemmän ommeltua, kun koulukkaat kotona ja näin ollen kotitöitä enempi. Nyt on ollu myös niin helteistä, että ei ole jaksanut välillä edes ajatella ompelua. On kyllä hyvinkin jo syksy mielessä, myös ompelu ajatuksissa;-). Syksyn värit, jotka tuntuivat keväällä, että nou nou, ei yhtään inspiroi, alkavat taas houkuttamaan. Ja lämpimien vaatteiden suunnittelu, vaikka ulkona +28 :-D.

    VastaaPoista
  12. Tänä kesänä en ole ehtinyt ommella niin paljon kuin tahtoisin, muut asiat työllistää liikaa. Syksyä pohdin jo jonkun verran, tyttö aloittaa koulun ja poika on taas venynyt niin paljon että seuraavan koon vaatteet täytyisi taikoa jostain �� ihania kuvia sulla taas ja hyvää kesän jatkoa!

    VastaaPoista
  13. Kiva pupusetti ja eritoten leggingsit ovat hauskat. Tuo kesäpäivä on kyllä hurjan kaunis kangas ja nämä romanttiset mallit sopivat siihen paremmin kuin hyvin, kauniita olette molemmat uusissa mekoissanne!

    Kesällä olen ommellut aika paljon, kun on ollut enemmän aikaa, mutta ihan vaan sellaisia helppoja perusvaatteita, joissa ei tarvitse hermoja kiristellä :). Nyt ajatukset ovat helteistä huolimatta alkaneet kääntyä kohti syksyä, pitäisi ehtiä tehdä hupparia, housuja, takkeja ja ties mitä ennen kuin ilmat viilenee.
    ps. yksi mekko heinäkuun haasteeseen täällä: http://virvalilja.blogspot.com/2016/07/kesavaatteita-ja-kappale-kaunista.html

    VastaaPoista
  14. Sinulla oli jo niin hyviä idoita pupukankaasta että ei tullut minulle mieleen uutta. Nuo leggarit, ihanat! <3 Ja tytön laskosmekko on myös oikein kaunis. Ihastelinkin tätä kangasta Versonkaupassa jo kertaalleen mutta jätin tilaamatta, jos nyt arpaonni suosisi. :) Minun kesäompelut sujuu hyvin kun jätän varastosta oven auki ja pienin ulos leikkimään. Reissussa se ei kyllä onnistu niin tulee taukoakin. Pari syysompelua tein jo tytöille ja monta ideaa/tehtävää vielä edessä. Meillä lasten vaatekaapit tuntuu olevan aina vajaita. Se on kyllä hyvä niin voi myös ommella. :) Hyvää loppukesää!

    VastaaPoista
  15. Suloisia vaatteita olet taas tehnyt ja ideavarastosi taitaa olla jokseenkin ehtymätön:)
    Kesäisiä kankaita olisi vielä pino ompelematta, joten kovin putkeen ei ole mennyt. Jotain syksyn juttuja mielessä on jo pyörinyt, mutta ei osaa niitäkään vielä aloittaa. Jospa elokuukin olisi vielä kesää niin ehtisi pyöräyttää muutaman kesävaatteen vielä.

    VastaaPoista
  16. Oi miten ihania vaatteita olet taas ommellut<3 pupunkorvat voisivat pilkistellä vaakaan ommelluista taskuista. Vähän nosh tyylisesti pussittavista taskuista tai vaakaraitana vyötäröllä. Pupunkorvaleggarit tuovat Minna Parikat mieleen, kuten oli ideasi tarkoitus;) Kesälomalla ehdin ommella enemmän kuin kiireisenä työaikana. Tuo arvontakangas olisi täydellinen :) lempivärin i <3 ompelisin itselleni:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ONNEA Eitsu! Sinä voitit tämän kankaan itsellesi :) Nyt pääset ompelemaan itsellesi jotakin ihanaa.

      Poista
  17. Lisään tänne Katja/kakarat kommentin, koska postaus on jostakin syystä tullut tuplana:
    Kesä ei ole minulle hyvää ompeluaikaa, taitaa olla lähes kuukausi kun viimeksi koskin koneisiin. Niin paljon on ulkona puuhastelua että ompelu jää vähälle. Ja nyt sitten tämä marja-aika, marjastaessa on hyvä pyöritellä ideoita tuleviin syysompeluihin.☺

    VastaaPoista

    VastaaPoista
  18. SAmoin lisään Paulan kommentin tänne, koska postaus on tullut tuplana
    Paula27. heinäkuuta 2016 klo 7.11
    Olen aina yhden kauden eellä ompeluksissa. Tammikuussa alan ompelemaan kesävaatetta ja kesäkuussa talvivaatetta :)

    VastaaPoista

    VastaaPoista
  19. Vastaan kysymykseen 3. Kyllä, syksyllä pääsen nimittäin ompelukurssille joka tarkoittaa ompeluaikaa ja kallisarvoista opetusta!
    pinja.aho@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Niin ihania käsitöitä olet jälleen surautellut. Kiva kangas tuo pupujemma. Passaa kyllä hyvin tuon vaaleanpunaisen kanssa. Mintunvihreää olisin voinut yhdistellä myös, vaikkapa huppariksi värikkäällä hupun vuorella. Lomalla olen ommellut tavallista enemmän. Paljon siis minuksi, mutta vähän verrattuna muihin ompelevaisiin. Mielessä on kahden tuolin verhoiluprojektin loppuun saattaminen ja peruskäyttövaatetta tytöille niin kouluun kuin päiväkotiinkin. -Rusetiina

    VastaaPoista
  21. Kesällä ei kerkeä ommella yhtään. Tuntuu, että aika menee ihan vain ruokaa laittaessa ja siivotessa, lämpimän ruuan kun joutuu laittamaan kesän ajan kahdesti päivässä kun koululaiset eivät saakaan lounasta koulussa 😅 lisäksi nämä mahtavat hellepäivät pakottavat lähtemään rannalle! Toisaalta ompsu on kuin sauna niin ei siellä kyllä pystyisi ompelemaankaan, eikä ole terassiakaan että voisi ulkoistaa ompelupistettä 😊 luimu_86@hotmail.com

    VastaaPoista
  22. Voi että. Kesäpäivää.
    Kesällä on ollut aikaa ommella johtuen kesälomasta ja huonoista säistä...mutta riittänee sitä jatkossakin :) syksyn ompelukset tulevat pikkuhiljaa mieleen, esikoiselle paksummat housut mielessä :)
    T: Tuula Liinapolulta ;)

    VastaaPoista
  23. Ihania vaatteita!
    En varmaan keksi mitään uusia ideoita pupukankaalle. Hameen helmassa (leggareiden helman tapaan) se voisi olla hauskaa.
    Kesällä mökkeily verottaa ompeluaikaa, mutta sain sentään yhden kunnon ompelupäivän pidettyä.
    Syksyn ompeluita oon jo vähän miettinyt. Eskarilaiselle ja ekaluokkalaiselle pitäis vaatetta kehitellä.

    VastaaPoista
  24. Jäin ilman pupuja....pienen teeppariin kolmevuotiaalle pikkupojalle siitä olisin halunnut. Hieman jotain "poikamaista" tehosteväriä hiansuihin ja kaulaan....
    Muutama kaivattu tunika on valmistunut kesän aikana, ja syksy on mielessä, odottaa inspiraatiota....
    Aivan superihania olet saanut jälleen aikaiseksi, nuo pupulegginssin ovat ihanat. Voisi toteuttaa ilman tuota pupukangastakin....
    hennamake@suomi24.fi

    VastaaPoista
  25. Minusta on aina hyvä aika ommella. Siulla on tosi ihania ideoita, kiva niitä on käydä katselemassa.

    VastaaPoista
  26. Kyllä jo syksyä mietitään kun ompeluaikaa on lasten kanssa rajoitetusti :).

    VastaaPoista
  27. Pupujemman kanssa lyö tyhjää. Varmaan matkisin ja laittaisin vaikka jonkun paidan reunaan kuten leggareissa.
    Kesällä luulis olevan ompeluaikaa, mutta eipä tässä montaa asiaa ole saanut vielä tehtyä. Ideoita on ja ehkä niiden aika on sitten syksyllä...
    kunsiih at gmail.com

    VastaaPoista
  28. 1. Ei mikään uusia idea, mutta tasku pupunkorvien kohtaan, niinkuin puput olisivat taskussa piilossa. Paitaan voisi aplikoida yksiin korviin jatkoa, niin että tulisi kokonainen pupu.
    2. Ajattelin etten kesällä saisi juurikaan ommeltua, kun olen töissä ja vapaat haluaa touhuta ulkona ja lasten kanssa, mutta ehkä aurinko on antanut lisäenergiaa, koska olen saanut jotain ommeltuakin :)
    3. Syksyyn olen jo alkanut valmistautua ompelemalla lapsille lippapipoja ja collegehousuja. Olen myös tilannut kankaita syksyä silmällä pitäen: samettia, collegea, resoreita.

    VastaaPoista
  29. Hei! Minä jemmaisin puput huppuihin ja kaaritaskuihin josta ne mukavasti näkyisivät.
    Kesä on yleensä hyvää ompeluaikaa, mutta tämä kesä on mennutbsurullisesti ja stressaavasti, harmittaa.
    Syksyn ompeluksia mietin kovasti koska kaksi koululaista ei kelpuuta juurikaan kaupan vaatteita päällensä.

    VastaaPoista
  30. Pupujemmasta tulee leggarit mulle ja ajattelin tehdä pojille paidat, joissa on etukappale on jaettu kolmeen vinoon osaan ja yhdessä on pupun korvia. Loppupaloista taskuihin.. 😁
    Ompeluaikaa on ihan nolla ja tällä hetkellä molemmat koneet on vielä hajalla. 😒
    Vino pino on leikattuna yhtä jos toista, mut noi koneet... Eli ompeluttais jo syysvaatteet kovasti. 😌
    Eija.m.aalto@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Kesällä ei ole niin yhtään ompeluaikaa! :-/ Meillä asustaa yksi ekaluokkalainen, joten hänen vaatetustaan on tullut mietittyä. Jos voittaisin kangaspalan, käyttäisinkin sen hänen vaatteisiinsa, violetti kun sattuu olemaan lempivärinsä.

    henttuli@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Ihania pupujemma ideoita, täytyy ehkä joitain varastaa, koska kangas odottelee pestynä pinossa. Syksyn ompelukset alkaa olla jo mielessä. Huppareita lapsille ja jotain pientä vaatetta pian syntyvälle tulokkaalle. Myös uutta kerhovaatetta varmaan tarvittaisiin.

    Johanna.torila@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Kesä ei ole hyvää ompeluaikaa minulle, koska aina on liian kuuma :/ Syksyn ompelukset eivät vielä ole mielessä, mutta syksyn viilenevinä iltoina ompelu alkaa maistua hyvin.
    Tykkäsin tässä blogikirjoituksessa eniten tyttären pupujemma-mekosta ja leggareista, todella ihanat ja samalla leikkisät! Leggareissa varsinkin hurmaava idea ne korvat :)

    Outi

    VastaaPoista
  34. Pupusta olisin tekemässä pikkutytölle taskutunikaa, joissa taskuista kurkistaa isommat korvat, kunhan tässä kerkeän. Kesällä on tullut hieman vähemmän ommeltua, kun lapset haluavat olla koko päivän ulkona, eikä illalla/yöllä enää sitten jaksa :(. Syksyn ompeluita olen hiukan harkinnut, mutta lyhyet hihat/lahkeet on vielä tuotoksiin ilmestyneet :) jarna.anttila@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Kesällä riittänyt niin paljon muuta puuhaa, että ompelut jääneet vähälle.
    jenergy89@hotmail.com

    VastaaPoista
  36. Ihania ompeluksia 😍 Pupujemmasta ompelisin kevyen kesäjumppiksen vauvalle tai muita suloisia vauvanvaatteita body+housut jne.
    Kesäpäivä kankaasta syntyisi pienille tyttärillemme mekkoa ja pikkareita, joita kuluu kasapäin lämpiminä kesäpäivinä nuoremman harjoitellessa pottailua sekä tietenkin hiekkis-, leikkimökki- ja kesäkukkaleikkien tuoksennassa.
    Jos arvonta suosisi meitä, niin minua voi huhuilla Katriliinana täällä blogissa sekä parissa suuressa ompeluryhmässä Facen puolella. 😊 Aurinkoista kesää!

    VastaaPoista
  37. Kuvittelin ompelevani kesällä ja lomalla, mutta jotenkin ei oikein malta jäädä koneiden ääreen. Syksy on kyllä jo mielessä! Tuo Verson kangas on niin kaunista!

    VastaaPoista
  38. Aivan ihania pupujemma vaatteita olet tehnyt! Leggarit ihan minun makuuni, luulen että omakin tyttö tykkäisi! Minulle on kesä hyvää aikaa ommella kun lomaillaan samaan aikaan miehen kanssa- saa hiukan enempi suunnittelu- ja puuhailuaikaa kun mies touhuaa lasten kanssa!

    VastaaPoista
  39. Ihania ompeluksia. Tuollainen kangas kelpaisi minullekin ��

    VastaaPoista
  40. Eipä näytä kesällä kerkiivän ompelemaan mitenkään erityisen paljon. Kyllä noi pihahommat ja muu ulkoilu vie voiton! Ehkä kohta kun isännällä on lomaa ja hän voi viedä tuon ompelijan apulaisen keinumaan tai mummille ja papalle niin vois yrittää. Olen kyllä semmonen fiilisompelija et yhtenä päivänä tilaisuuden tullen tulee ommeltua ja korjattua useempia projekteja ja sitten ei viikkoihin tai muutamaan kuukauteenkaan paljo mitiä.

    VastaaPoista
  41. Yhteystiedot jäivät äskeisestä. mirka-80@jippii.fi

    VastaaPoista
  42. Uuden saumurin ansiosta tänä kesänä on kyllä koneet surisseet tasaiseen tahtiin. Vielä olisi tarkoitus tehdä muutama kesävaate ja sitten siirretään ajatukset syksyyn päin :)
    sanstryy(at)gmail.com

    VastaaPoista
  43. Ihana kangas! Tekisin prinsessalleni hellemekon. Alkukesästä ompelin paljonkin mutta ei näin kuumalla viitsi istua sisällä. Talvi on minulle parasta ompeluaikaa.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  44. Ihan mahtis idea leggareissa! Juu Minna Parikan on puputennari ja korkkareita löytyy kanssa, ne on ihania :) Pupujemmasta mulla on suunnitelmana (jäin tosin ilman kangasta, vielä...) tehdä vauvalle body ja siihen ja mustat hiukan haaremimalliset housut jossa takana yksi tasku josta pupun korvat kurkkii. Näin äitiyslomalla kesä on yhtä huonoa ja hyvää aikaa ommella minulle kuin muutkin ajat, eli riippuu yöunista :D Tosin nyt miehen loman aikana ollaan enemmän menty kun ollaan oltu kotona joten ehkä kesä hiukan verottaa ompeluita. Syysompeluksen on ainakin ajatuksissa ja itseasiassa joululahjaompeluksiakin jo suunnittelin!
    anniina.leppaniemi (a) gmail.com

    VastaaPoista
  45. Ihanat tuo leggarit! ♥ Kesä on hyvää ompeluaikaa, kun lomalla on sitä aikaa =) Syksyn ompelukset ovat jo vähän mielessä.

    VastaaPoista
  46. Kaikkea kaunista siellä on taas syntynyt! :) Lomareissunne kuulosti kivalta. Vinkkasit niin monta paikkaa jotka ovat matkan varrella lapsuuskotiini mennessä, enkä todella ollut niiden olemassaolosta edes tietoinen.. Ja Nappinjahan on tässä ihan meitä lähellä, enkä ole niin paljoa saanut aikaiseksi että olisin siellä poikennut! :O Kesä on ihanaa aikaa, mutta hienot ilmat houkuttaa ennemmin ulos kuin ompelukoneen ääreeen.. Syksyä odotellessa siis.. :)

    VastaaPoista
  47. Ihania mekkoja :) Ei, syksyn ompelukset eivät ole mielessä. Vain kevyttä ja ilmavaa, koska olen sen ikäinen, että naistenvaivat kuumottavat, joten ei voi kuvitellakkaan laittavansa päällensä mitään pitkähihaista tai paksumpaa :D
    Kesä on hyvää aikaa ommella, illat (ja yöt) ovat valoisia ja pitkiä.
    Lämmintä loppukesää!

    VastaaPoista
  48. Ihania mekkoja! Kesällä yleensä inspiroidun ompelemaan ja aikaakin on usein enemmän kuin muulloin. Syksyä en ole vielä ehtinyt miettimään :)Mukavaa kesän jatkoa!
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  49. Hei, minä jemmaisin pupun korvat hupparin huppuun ja taskun reunalle kurkkaan, sykyiseen säähän pipoksi, takin vuorteksi ;)
    Minä niin toivoin ompelevani jotain koululaisilleni (5) Mutta en eole saanut viriteltyä aikomustani, ehkäpä ensi viikolla olisi aikaa. Marjojen poimiminen vie ajan multa ja yöllä ei jaksa ommella kun aamulla on herättävä aikasin.
    Hiukan on jo syksy ompelut mielessä, mutta sitten syksymmällä. Ihanaa kesää ja toivon mukaan onni potkaisee ;)

    VastaaPoista
  50. Ihania! Pupujemmaideoita ei nyt putkahda sen kummemmin mieleen äkkiseltään. Kesä on mulle vaihtelevaa. Yleensä ehkä ompelen vähemmän kesällä, koska haluan olla pihalla, mustikassa, rannalla jne. ja lasten kanssa reissaillaan spontaanimmin. Kuumuus myös on välillä liikaa, ettei viitsi istua ompelukoneen ääreen. Olen tosi huono ompelemaan tulevan kauden tamineita ennakkoon vaan teen yleensä suoraan käyttöön tulevia, joten ei ole sen kummemmin vielä syksy mielessä, mitä nyt marraskuussa syntyvälle vauvalle on jotain tullut ommeltua. Tuota pilvikangasta ihastelinkin juuri eilen Verson puodin sivuilla, joten olisi ihanaa, jos kävisi tuuri :)

    VastaaPoista
  51. Samoja ideoita testaisin pupujemmasta..
    Liian vähän liikenee ompelulle aikaa.. Myös hienot kesäkelit vetävät pihalle. Todellakin joutuu jo syksyä miettimään, niin rajallista on oma harrastelu lasten kanssa. ��

    VastaaPoista
  52. Kesä on ihan parasta ompeluaikaa, kun luonnonvaloa on niin pitkään. Lisäksi kesäloma auttaa siihen, että ompelulle on aikaa, kun työ ei haittaa harrastuksia.

    VastaaPoista
  53. Kesällä olis pitänyt ommella vaan aika ei ole riittänyt.Syksyllä on kyllä mukava ommella jos ulkona sateiset ilmat.
    T:Tytti
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  54. Kankaan vois värjätä kokonaan mustaksi niin olis puput täydellisessä jemmassa - jos kuosi ei muuten miellytä :P :D

    Kesä on viheliäistä aikaa ompeluksille. Lapset ovat kesälomalla ja mamma kärsii allergiaoireista niin pahasti, että ompeluenergia roikkuu lähellä nollaa vaikka haluttaisi tehdä jotain... Sataisipa jo lumi! Syksyllä ja talvella herään koneeni kanssa eloon.

    VastaaPoista
  55. Oi, mitä kankaita ja ompeleita! Kesä on vähän hiljaiseloa ompelun suhteen, mutta keväällä ja syksyllä, ilman ollessa täynnä muutoksia ja uutuuden viehätystä heräävät koneeni talvi/kesäunilta ja voisin kuluttaa kaikki päiväni ompelemalla..
    Linnea/linntui@gmail.com

    VastaaPoista
  56. 1. Pupujemmaan voisi applikoida joitain ihan muita hahmoja jänökorvaiksi otuksiksi.
    2. Aina kesäisin tulee kaikkia ompeluideoita, mutta ei ole oikein aikaa niitä toteuttaa senkään vuoksi, kun tekee mieli olla ulkona (plus muita kiireitä, ei mitään lomaa todellakaan).
    3. Syysompelut ovat olleet mielessä jo pitemmän aikaa, kaikenlaista pitkähihaista ja -lahkeista on mielessä.

    VastaaPoista
  57. Ihania ideoita. Alkukesä on hyvää aikaa ompeluksille. Kovin myöhään se aurinko antaa itseään odottaa, mutta sitten kun se paistaa ei tee todellakaan mieli istua ompelukoneen ääressä. Syksyn sateilla sitten ehtii taas.

    VastaaPoista
  58. Mukana arvonnassa! :) Ei ole kesällä, eikä koko viime talvenakaan juuri tullut ommeltua (talon rakennus + ruuhkavuodet). Tuo on kyllä niin nättiä kangasta, joten tokihan siitä pitäisi paita tehdä.

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  59. Syksyn vaatetta lapsille jo päivähoitoon kone sauhuten ompelen. tiiu18@gmail.com

    VastaaPoista
  60. Onpa kaunis kangas! Kesä on yleensä oikein hyvää ompeluaikaa, mutta valitettavasti myös shoppailuaikaa eli tuntuu että aina kesäisin kangasvarasto vaan paisuu vaikka miten ompelee...

    VastaaPoista
  61. Ihania ompeluksia!
    Pupujemma on hauska kangas. Melkein voisi tyynyliinan ja pussilakanan tehdä. Kesällä on tullut pieniä ompeluksia tehtyä ja kasvatettua kangasvarastoa. Nyt kesäloman alkaessa toivon pääseväni vauhtiin ompelussa. Syksyiset vaatteet on jo mielessä, vaikka toivottavasti kesän lämpöä olisi vielä jäljellä koko elokuun :)

    VastaaPoista
  62. Todella hienoja luomuksia. Pakko taas osallistua arvontaan vastaamalla vaikkapa kysymykseen numero kaksi. Nyt kesällä on tullut ommeltua enempi kuin aiemmin. Johtuu varmaan siitä kun vasta aloittelen ompeluharrastustani.
    Iloisia kesäpäiviä sinne! Toivottelee Tuuli
    talvikki84@luukku.com

    VastaaPoista
  63. Tänä vuonna olen ehtinyt hyvin ommella. Syksy ompeluksia olen jo kovasti tehny. Uudelle tulokkaalle valmiiksi pienen pieniä vaatteita. Terveisin Mari

    VastaaPoista
  64. Tuo kesäpäivä on aivan ihana kangas ja kauniisti olet sen käyttänyt. Itsekin olen siitä haaveillut, mutta ollut kangasbudjetti aika tiukalla :D tänä kesänä on ollut aika hiljaiset koneet. Mies kun on lomalla, luulisi, että jäisi omaa aikaakin, mutta nyt on pyhitetty perheen kanssa oleilulle ja pienille reissuille melkein koko kesä. Syksyä jo vähän odottelen, isommalle pojalle pitäisi ruveta pitkähihaisia tehtailemaan :)

    Torvinen.anne@gmail.com

    VastaaPoista
  65. Ihania oot ommellut ja on vähiin jääny minun ompelut tänä kesänä ehkä syksyn tullen taas enempi. Ihanan värinen toi kangas. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  66. Aivan mahtavat nuo leggareiden lahkeet!
    Liian vähän ehtii kesäisin ommella, jospa syksyn tullen ehtisi enemmän :)
    Tuosta kesäpäivästä taitaisin ommella kummitytöllleni <3
    maimyx@gmail.com

    VastaaPoista
  67. ARVONTA ON SUORITETTU. Oli ihana lueskella teidän kaikkien kommentteja, ideoita ja ehkäpä hienoista tuskailua ompeluajan puutteesta. Kankaan voitti nimimerkki Eitsu, otan sinuun kohta yhteyttä :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit :)