maanantai 3. lokakuuta 2016

Lokakuun mustat ja harmaat


"Harmaa on väri ilman väriä ja se toimii täydellisesti mustan ja valkoisen parina." Tämän lauseen luin juuri ilmestyneestä Sokoksen mainoslehtisestä. Tässä kuussa pääsemme siis värittömien värien pariin. Mustasta ei heijastu eikä säteile ollenkaan valoa, se oikeastaan imee kaiken valon puoleensa. Harmaasta puhutaan väriopin kirjoissa lähinnä silloin kun keskitytään valoisuusasteikon tutkimiseen. Siinä toisessa ääripäässä on valkoinen ja toisessa puolestaan musta. Perusharmaa syntyy siis näiden kahden värin liitosta.
Kankaiden puolesta voisin kyllä sanoa, että sekä mustan, että harmaan "värin" olemus on kohtalaisen haastava. Mustaa löytyy kaapista, mutta vierekkäin laitettuna niissä on huomattavia sävyeroja. Samoin käy silloin kun yrittää löytää kuosilliselle kankaalle yksivärisen kaverin. Tähän tosin vaikuttaa paljon se, että mustat kankaat painetaan valkoiselle pohjalle. Nykyteknologiaa ajatellen ihmettelen suuresti sitä, ettei vielä ole tätä mustan kankaan painamiseen liittyvää ongelmaa  ratkaistu. Toki itsekin tiedän, että ns. peittopastat tummille kankaille ovat paksuja, liekö siinä se ratkaisematon ongelma? Käsittääkseni on kyllä olemassa sellainen tekniikka, jossa mustasta poistetaan ensin väri kuvion kohdalta ja sitten painetaan väreillä uusi kuvio. Tietääkö joku tämän tekniikan oikeaa nimeä?

No, entäs sitten harmaa? Siinäpä vasta haastava "väri". Muutama vuosi sitten olisin halunnut maalata yläkerran seinät kauniin vaalean harmaiksi. Meillä taisi olla ainakin kymmenen erilaista sävystystä, jolla koemaalattiin seinää. Joko se muuttui violettiin tai kylmään siniseen taittuvaksi harmaaksi, mutta sellaista kaunista helmenharmaa ei onnistuttu saamaan. Osittain ikkunoista sisään tulviva valo vaikutti asiaan. Lopputuloksena maalasimme seinät...maalarinvalkoisella (se sisältää hieman mustaa ja jotakin muuta sävyä). Harmaan erilaisia sävyjä saadaan siis lukematon määrä, kun mustan ja valkoisen liittoon lisätään muita värejä. Usein puhutaankin kylmistä ja lämpimistä harmaista. 
Mutta yhtälailla itselläni on useinkin ongelma, jossa harmaalle ei löydy oikeaa harmaata kaveria. Tuota valoisuusasteikkoa kannattaa muuten tutkiskella silloin, kun etsii tietyn sävyiselle harmaalle kaveria muista väreistä. Useimmiten juurikin saman valoisuuden tai kylläisyyden omaavat värit sopivat hyvin yhteen, toki kontrastia sitten juurikin sieltä toisesta päästä haettuna. Väriharmoniasta ajattelin kirjoittaa sitten ensi kuussa.

Värihaasteeseen tässä kuussa sopivat siis kaikki mustan ja harmaan eri sävyt. Kukaan tai mikään ei kiellä sinua käyttämästä näiden värittömien värien kanssa muita värejä. Harmaa on mielestäni erittäin hyvä kaveri oikeastaan mille tahansa värille. Itse aloitin viikonloppuna mustalla ja sain aikaiseksi muutaman vaatteen. Tämä Käpysen kangas on mielestäni mainio ja olen sen hankkinut vain sen takia ilman varsinaista käyttötarkoitusta. Ompelin siitä yhden pienen pojan päähän pipon ja tyttäreni ihastui kankaaseen (sain hoitopäivän jälkeen tingattua viisi kuvaa, joten tässä niistä paras :D).
Hihoihin ei enää kangas koko pituudelta riittänyt, joten pallokangasta jatkeeksi. Kuvassa ei näy, mutta näidenkin kahden mustan välillä on huomattava ero.
Mainioita ilmeitä ja kankaassa on todella hieno kuvioasettelu!
Kaapissani on marinoitunut jo tovin ystäväni hankkima Käpysen Betoniromukangas. Hänen pojalleen vihdosta viimein paidat. Ihan peruspaitoja muutamilla yksityiskohdilla.
Rippeistä sai vielä palapaidan, jonka valokeilaan halusin hieman äksönia. Silityskalvoa ja ihan vaan saksilla. Harmillisesti samaa sävyä olevaa keltaista resoria ei löytynyt pääntielle.
Hoikalle pojalle tein kokeeksi nämä housut, koska en ihan vakuuttunut noista etu- ja takasaumattomista baggyistä. Kaikissa mallikuvissa pojat seisoivat leveässä haara-asennossa... Näissä on kuitenkin loivennettu ja laskettu haara, toivotaan, että lökötystä on tarpeeksi. Kankaana Selian Chalkstar (jc).
Olipas piristävää ommella välillä pojalle :).

Nyt naiset koneet sauhuamaan ja loppukiri! Ei tässä ole enää kuin kolme kuukautta haastetta jäljellä. Instagramissa on kuvagalleria #varihaaste2016 ja Pinterestissä on taulu Colors täynnä värejä ja inspiraatioita. Ja tietenkin tässä kuussakin on luvassa arvontaa!

Ihanaa lokakuun aikaa sinulle!





16 kommenttia:

  1. noniin, hyvissä ajoin pääsit mukaan! :D ja noin paljon ehdit jo ommellakin :o minä vasta ekan harmaan tänään leikkasin ja lähes kokonaan kokosin...hetkittäin edistytään :)

    VastaaPoista
  2. Ihania vaatteita. Musta luo dramaattisen pohjan värilille yksityiskohdille.

    VastaaPoista
  3. Hirmuisen kiva tuo pojan paita. Tuo mustahan on resoriksi tuossa tilanteessa ihan paras. Musta ja harmaa on sellaisia turvavärejä. Justiinsa eilen puhuttiin töissä, että kun kesä on lopuillaan kaikki alkavat etsiä päälleen mustia ja harmaita kamppeita. Sitten kun tulee ihan reilusti syksy, aletaan etsiä päälle uudestaan väriä. Yhtäkkiä tuntuukin, että mustan ja harmaan kanssa on liian synkkää, kun luontokin riisuuntuu kaikista väreistä. Mutta mustaa ja harmaata on kuitenkin helppo asustaa kirkkaammillakin väreillä. Olen yllättynyt itsestäni, että olen vielä mukana värihaasteessa, vaikka syksy on ollut melkoista myllytystä.

    VastaaPoista
  4. Harmaa on mulle ihan lemppari väri, ja sen vuoksi oonkin siitä niin tarkka!
    Nimittäin harmaan pitää olla harmaata eikä sinistä, vihreää taikka ruskeaa! :D
    Herkästi harmaa lähtee taittumaan nimenomaan noihin sävyihin, ja niitä en VOI sietää ;)
    Meillä on töissä työvaatteena vaaleansiniset paidat ja mua niin ärsyttää kun monet kutsuu niitä harmaiksi. Ei saa tuollalailla halveerata harmaata!
    Tilasin aikoinaan Selian harmaata chalk star -jerseytä ja se on mun silmissä niin vihertävää, että en ole voinut sitä ommella. Kerrattain ukko pyysi tuomaan hänelle harmaan hupparinsa, en tiennyt hänellä sellaista olevankaan, mutta se sininenhän hänelle piti viedä!
    Näitä esimerkkejä on paljon.
    Mustassa on sama ongelma, se taittaa usein siniseen. Sanon usein vahingossa kahvikuppejamme sinisiksi, vaikka tiiän niitten olevan mustia. Ne vaan niin taittaa siniseen että lipsuu se sana ;)
    Kaiken lisäksi ihmiset näkee värit erilailla. Ja tiiän näkeväni ne itse väärin. Yhtenä esimerkkinä se kuuluisa some-ilmiö mekko jonkun vuoden takaa. Tarkoitan sitä joka muka oli sini-musta, mutta kyllähän se valko-kultainen oli ;)
    Monta muutakin, lievempiäkin, esimerkkejä tuosta väärin näkemisestä löytyy. Ja sitä myöten vähän kauhistuttaa että kuin kamalalta ne omat lempivärit muitten silmissä näyttää :D

    Rakkaat rakkaat värit, niin ihanat, niin vaikeat! ;)
    Ihana tämä sun haaste! Hyvää syksyä!

    VastaaPoista
  5. Musta ja harmaa ovat minunkin turvavärejäni. Varsinkin harmaa on kasvattanut suosiotaan viime aikoina. Taitaa olla muodissakin..? :D Hienoja vaatteita olet taas ommellut, ei voi kuin ihailla sitä, miten aikaansaava olet! Minä päätin tällä kertaa neuloa (vaikka läjä harmaita odottaa ompeluakin).

    http://jumiblogi.blogspot.fi/2016/10/syksyn-variloisto-seka-harmaus.html

    VastaaPoista
  6. Musta ja harmaa eivät kuulu minun suosikkeihin. Ompelin silti ja tuli kivoja. http://korukoukussajamuussa.blogspot.fi/2016/10/varihaaste-mustaa-ja-harmaata.html

    VastaaPoista
  7. Noi betoniromu paidat on aika makeet, meillä kelpaisi kyllä kanssa pojalle! Musta ja harmaa on (valitettavasti) mun eniten käyttämiä värejä, mutta en tiedä ehdinkö mukaan haasteeseen :(.

    VastaaPoista
  8. Ensimmäistä kertaa mukana värihaasteessa. Musta ja harmaa vaan ovat parhaat värit!
    http://nuttunainen.blogspot.fi/2016/10/cardigan.html

    VastaaPoista
  9. "Muutama" avainnauha on tullut tehtyä, jotka sopivat tämän kuukauden teemaan. http://korukoukussa.blogspot.fi/2016/10/avainnauhojen-aikaa.html

    VastaaPoista
  10. Hip hei, sattuipa sopivasti, tällä osallistun lokakuun värihaasteeseen.
    http://villapipo.blogspot.fi/2016/10/poronnahkaiset-tinalanka-ja.html
    Betoniromu..se on niin ihana kuosi! Siitä onkin tullut ommeltua jonkin berran, itselle paita ja mekko sekä paidat veljelleni ja pojalleni. Kaapista löytyy kangasta vielä kahdessa värissä:D Ihania ompeluita, paidat on varmasti pojan mieleen:) ihana myös mekko<3

    VastaaPoista
  11. Mustaa täällä! https://katilonkasista.blogspot.fi/2016/10/lokapokapuuhastelua-terkut-sairastuvalta_18.html
    Katsotaan, josko ehtisi vielä harmaatakin tässä kuussa. Mulla on ajatus valmiina... :)
    PS. ihania vaatteita <3

    VastaaPoista
  12. Täältä pukkaa mustaa ja valkoista enemmän kuin laki sallii… ;) Ollaan mukana näillä pupumekoilla. Oma origamivenemekkoni meni viime kuun puolelle, mutta sekin on hengessä mukana ;) http://villajavilla.blogspot.fi/2016/10/pupuja-ja-paljon-tyllia.html

    VastaaPoista
  13. Harmaaseen haasteeseen:
    http://kaksoisneulausta.blogspot.fi/2016/10/paitoja-pojille.html

    VastaaPoista
  14. Kiitos haasteen sain ommeltua piiiiitkään marinoituneesta mustavalkoisesta neuleesta itelleni jotain: http://paapuuri.blogspot.fi/2016/10/mustavalkoista.html

    VastaaPoista
  15. Harmaa suoritettu. Tiukasti mukana värivuodessa. :)
    http://pikkuakantilkkuvakka.blogspot.fi/2016/10/mitka-sa-oot-laittanut-jalkaan.html

    VastaaPoista
  16. Ehdin vielä :D Viime tinkaan jäi taas, mutta muutaman harmaan ja mustan olen saanut aikaiseksi: http://katteinjalet.blogspot.fi/2016/10/harmaata-ja-mustaa.html

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit :)