sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Kesävaateompeluksia ja ARVONTAA värihaateessa mukana oleville!

Hiphei ja loma alkoi vihdoinkin! 
Olen saanut työhuoneeni jo sellaiseen sekamelskaan, kun olen selaillut lehtiä, piirrellyt kaavoja ja repinyt kankaita lattialle. Luovuus vaatii kyllä aikaa ja vireää mieltä, samoin kaavoitukseen keskittyminen. Tosin neiti 5v on seuranani päivittäin, joten ompeluaika ei suinkaan ole pitkäkestoista. Onneksi hän viihtyy oman tilkkulaatikonsa ja  askartelumateriaaliensa parissa jo aika hyvin. Tällä viikolla hän hellyyttävän tiukkasanaisesti piti minulle puhuttelun, joka koski kankaiden määrää. Oikeassa hän kyllä onkin, niitä on varsin helppo ostella, mutta ompelu vaatiikin sitten enemmän aikaa.

Kesäkuu on turkoosin värin nimikkokuukausi ja myös Nappinjan, joka on lahjoittanut tämän kuukauden arpajaisvoiton. Nappinjan yhteyteen on avautunut myös ompelutarvikepuoti Marjatutti. Nyt saa samoilla posteilla niin kankaita kuin ompelutarvikkeitakin. 22.6. asti on myös 15% alennus molempien puotien valikoimista koodilla AVAJAISET. Jos liikut Porissa, niin kannattaa piipahtaa Nappinjan kivijalkaliikkeessäkin.

Tässä postauksessa on muitakin sävyjä jo ihan siitäkin syystä, että aiemmat kuukaudet jäivät toteutukseltaan vähäisiksi, ideoita oli vaikka kuinka. Turkoosia on kyllä tulossa vielä lisää....

Ensimmäiseksi haluan esitellä teille kesävaatteet, jotka ovat Nappinjan, Ainolan ja Noshin kankaiden yhteensulautuma. Komppaan aina sitä, että kuosilliselle tms. löytyy joku yhteensopiva kaveri samasta kaupasta. Mutta erityiset kiksit saan kyllä siitä, kun löydän ne omasta kangaskaapista!
Kettu-printti on Ainolasta (on muuten alennettuun hintaan 2.laatuisena), Raitatrikoo on kestosuosikkini Noshin ja housujen kangas on Julian, Miinulleko-blogin, suunnittelema ja sitä sai Nappinjalta. Housujen lähtökohta oli OB 1/16 kaava, jota olen fiksannut tytölle sopivaksi. Edellisen postauksen turkoosit pökät on tehty samalla kaavalla kera takataskujen.


Puseron lähtökohtana oli Seesaw OB 3/13, jota muokkasin aikalailla. Koska epähuomiossa leikkasin kaksi kappaletta kauluksia, niin päätin tehdä samantyylisen vielä pesukarhusta.
Tästä jätin frillan pois ja kanttasin reunan housukankaalla. Takakappale on Bambi-kangasta <3
Oma silmä lepää kyllä näissä seteissä. Väri- ja tyylimaailma kohtaavat hyvin toisensa.

Oman väri- ja tyylimakuuni tuo Bambi sopi myös todella hyvin. Nappasin siitä paitapalan itselleni talteen ja tekaisin hyvin yksinkertaisen holkkihihaisen paidan.
Mieskin tokaisi kuvatessaan, että onpas hieno kangas! Kankaan laatukin on upea, jotenkin ihanan viileä ja napakka.
Julia on suunnitellut Nappinjalle paljon kuoseja ja pyörteeseen ihastuin myös. Tämä mustavalkoinen näyttää oleva loppu, mutta pinkkiä löytyy edelleen.
Tämän kesän luottokaavaan kuositin taskut poikkisaumaan, koska kuosi antoi siihen huomaamattoman mahdollisuuden. Tällä sitä tallustellaan sitten kesäkaduilla.

Jotta ei menisi ihan turkoosittomaksi, niin tein paidan Nappinjan kankaista eräälle pojalle, toivottavasti tämä on hänelle sopiva. Printin kaverina on Minttua Kuuraa ja Noshin raitatrikoota.
Mintusta Kuurasta tulee kyllä Valion minttujäätelö mieleen, ihan lempparini!
Samaiselle pojalle T-paita Noshin kankaista.
Kaavana on ollut Noshin paitakaava.
Nyt sitten päästään kesäkuun ARVONTAAN! Tällä kertaa vain VÄRIHAASTEESSA MUKANA OLEVAT voivat osallistua arvontaan. Eli, jos olet osallistunut edes yhtenä kuukautena blogissa, instassa tai muuten tuonut itsesi julki, voit osallistua. Kirjoita silloin kommenttikenttään alkuun MUKANA ja mitkä kuukaudet. Muista jättää myös yhteystietosi.

 Palkintona Napinjan Kuura-trikoota n 75cm pala ja raporttikangas.



Arvonta-aika alkaa NYT ja päättyy su 26.6. 
Onnea  arvontaan ja suloista suvea :)




40 kommenttia:

  1. Sinä se yhdistelet kankaita niin hyvällä maulla. Sopivan niin mainiosti nuo kankaat toisiinsa.
    Mukana arvonnassa. Olen osallistunut joka kuukausi. Mintut vielä odottelevat pöydällä kankaina. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, niin ensimmäinen satsi valmiina:
      http://pikkuakantilkkuvakka.blogspot.fi/2016/06/minttuinen-polkupyoratunika.html

      Poista
  2. MUKANA tammi, helmi, maalis, huhti ja toukokuussa. Nytpä taitaakin jäädä kesäkuu väliin.. :)

    Ihania ompeluksia! Tykkään noista kettu- ja pesukarhupaitojen kauluksista, todella kivat! Oma taskullinen paitasi on kiva. Minä aina kaipaan taskua vaatteeseen kuin vaatteeseen, silti niitä ei tule ihan jokaiseen tehtyä..

    Mukavaa lomaa! :)

    VastaaPoista
  3. Niinpä niin, liian helppo on kankaita ostaa, voi jos ne yhtä vauhdikkaasti muuttuisivatkin valmiiksi vaatteiksi! Turkoosejakin olisi jemmassa ja tämän kuun haasteeseen on tarkoitus vielä tarttua, kun joka kuukausi on tullut osallistuttua, niin eiköhän loppuvuosikin vielä onnistu :).

    Hyvin sopivat kuosit ja värit yhteen, niin reippaita ja raikkaita yhdistelmiä olet tehnyt!Tuo pyörre ihastuttaa näin valmiina vaatteena, tosi kaunis ja monikäyttöinen tunika.

    VastaaPoista
  4. Waude miten hienoja vaatteita! Tykkään erityisesti pyörre- ja bambipaidasta, ovat raikkaan näköisiä. MUKANA, helmikuusta lähtien. Kesäkuun turkoosi ompelus valmistui eilen
    mekkomerilla.blogspot.fi " Mekkomalli vuodelta 1966 Texasista"

    VastaaPoista
  5. Ihania ompeluksia!

    MUKANA arvonnassa. Olen osallistunut joka kuukausi värihaasteeseen.

    VastaaPoista
  6. Mukana =) Olen osallistunut haasteeseen tammikuussa, helmikuussa, maaliskuussa, huhtikuussa, toukokuussa ja kesäkuussa =D T. Riikka

    VastaaPoista
  7. Mukana olin ainakin pastellikuussa :) Ihania vaatteita olet taas taikonut ❤️

    VastaaPoista
  8. Mukana. Tammikuu, toukokuu ja kesäkuu. tiiu18@gmail.com Tässä linkki kesäkuun osioon. Nyt olikin sukkapuikot toteuttamassa tätä.
    http://kasityotkesken.blogspot.fi/2016/06/jyjy-11-ja-12pesukonehuovutetut-lapaset.html

    VastaaPoista
  9. Mukana ollaan roikuttu Tammi-Toukokuu :)

    VastaaPoista
  10. Mukana :). Tammi-, helmi-, maalis-, huhtikuu ja toukokuun postaus työn alla. Ihania olet taas ehtinyt ompelemaan! Tuo pyörre näyttää sellaiselta, että voisin mielelläni sitä itsellenikin hankkia.

    VastaaPoista
  11. Ihanasti yhdistetty kankaat!

    Mukana arvonnassa! Värihaasteeseen olen vastannut instassa tammikuussa ja helmikuussa (sininen ja pastellit). Vauvan syntymä on haitannut harrastusta kevään, mutta eiköhän syksyä kohti taas ryhdistäydytä :)
    Susannaw

    VastaaPoista
  12. Mukana tammi-kesäkuussa eli ihan joka kuussa ♡ saa nähdä miten käy ensi kuun, valkoista en juurikaan harrasta ;)
    Kuuta on nättiä muttei vielä ole eksynyt kankaitteni joukkoon, joita on parissa vuodessa kertynyt ihan kiitettävästi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja muthan saa kiinni liinapolku.blogspot.fi:stä tai fbstä ;)

      Poista
  13. Mukana olin muistaakseni ööö. Apua, oliko se tammi- ja helmikuut? Ehkä maalis? :D
    PS. Ihania vaatteita ♡

    VastaaPoista
  14. Mukana olin ainakin tammikuussa ja huhtikuussa

    VastaaPoista
  15. Mukana olen tainnut olla tähän asti joka kuussa vähintään instan kautta. Blogipostauksia ei ole ihan kaikilta kuukausilta.

    VastaaPoista
  16. Tosi kivoja vaatteita olet taas ommellut!
    Ja niin. Mukana! Vaikka ompelut ovat jääneet vähille, olen tehnyt tähän asti jokaiseen kuuhun jonkin jutun, eli tammi-kesäkuu. (Kuvat instassa @nuppuneula)

    VastaaPoista
  17. MUKANA, joinain kuukausina olen sentään ehtinyt värihaasteeseen mukaan :) eniten harmitti etten ehtinyt toukokuussa ommella mitään keltaista, mutta sen voi korvata vielä kesällä!
    Teidän päällä tuo bambi-kangas alkoi elämään ihan eri tavalla, kuin mitä olen sitä aiemmin katsellut. Kuosilliset yhdistemät näytti ihan tosi kivoille vaatteissa, sinulla on kyllä silmää yhdistellä erilaisia kuoseja :)

    Outi

    VastaaPoista
  18. Lisään tähän kommentin Marjan puolesta, jotta voi osallistua arvontaan. Hän on osallistunut joka kuukausi instan puolella värihaasteeseen nimimerkillä m3niemi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa Marja :D Random org on puhunut ja arpa osui kohdallesi.

      Poista
  19. Mukana. Yhden kuukauden kuvat lähetin myöhässä:-( mutta kaikkia värejä olen yrittänyt ommella ;)

    VastaaPoista
  20. Mukana! Ainakin tammi-, helmi-, maalis- ja huhtikuussa ehtisin jo mukaan. Jokaiselle kuukaudelle on ollut suunnitelma mutta aika toteutukseen jäänyt vähiin. Kesäkuu on tehty nyt puoliksi. :)

    VastaaPoista
  21. Ihanan raikkaita ja kesäisiä ompeluksia! Olen ollut mukana joka kuukausi oikeissa väreissä. Tykkään niin tästä haastevuodesta. Sopivasti aikaa toteuttaa ompeluksia, kun on koko kuukausi aikaa. Kesäkuun teemavärit toivottavasti ehtivät paininjalan alle huomenna. rusetiina at gmail.com

    VastaaPoista
  22. MUKANA olen ollut joka kuukausi tähän saakka, useimmiten useammalla postauksella :) Ihania ovat nämä sinun työsi jälleen kerran! Kiitoksia inspiroivasta haasteesta, tätä on hauska suorittaa

    VastaaPoista
  23. Mukana. Tammi-, helmi-, maalis-,huhti-, toukokuu ollut mukana :) Kesäkuun on vielä postaamatta.

    VastaaPoista
  24. Mukana instassa toukokuu, huhtikuu, maaliskuu, tammikuu ja tulossa olisi kesäkuullekin :-) @hanna_arra

    VastaaPoista
  25. MUKANA olen ollut kaikkina kuukausina.

    VastaaPoista
  26. MUKANA ja haasteeseen olen osallistunut tammi-,helmi- ja maaliskuussa.

    VastaaPoista
  27. Mukana, värihaasteeseen olen osallistunut tammi-huhtikuussa, toukokuu jäi välistä, turkoosi kangas odottelisi kyllä sopivasti, ehtisinköhän vielä kesäkuulle surauttella. :) s-posti: pajari.maija@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Mukana: Tammi-touko kuukausina. Toivottavasti saan turkoosinkin haasteen vielä aikaiseksi. S-posti vaateviidakko@gmail.com Ihania vaatteita olet jälleen surauttanut pikkuneidille ja itsellesi. Bambikangas on herkullisen raikas :)

    VastaaPoista
  29. MUKANA tammikuusta toukokuuhun, kesäkuukin valmistuu toivon mukaan ajallaan :) torvinen.anne@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Mukana, joka kuukausi olen tähän asti osallistunut. Ihana haaste! <3 kati.ylkanen(at)icloud.com

    VastaaPoista
  31. Hyvää Juhannusta! Mukana vihreässä, kelta/oranssissa ja sinisessä ainakin, turkoosiakin tulossa :)

    VastaaPoista
  32. Mukana helmikuussa ja nyt kesäkuussa tuolla instan puolella.
    Sinulla on aina niin kivoja ja hyväntuulisia ompeluksia 😊

    VastaaPoista
  33. ARVONTA ON SUORITETTU JA SE OSUI ENSISIJAISEN KOMMENTIN 18 KOHDALLE, JOKA ON MINUN NIMELLÄNI MARJAN PUOLESTA TÄNNE KIRJOITETTU.

    VastaaPoista
  34. Minun silmä lepää myös noissa ensimmäisissä seteissä. Miten täydellisesti voikaan kankaat sulautua yhteen!? Bambi-kuosi sopii tosi hienosti myös aikuisten vaatteeseen, kaunis ja raikas kuosi. Pyörre-tunikan voisin laittaa heti päälleni, ihan minun tyylinen:)

    VastaaPoista
  35. MUKANA: tammi-, helmi-, maalis- ja huhtikuu. Kesäkuu on vielä harkinnassa, vaikka turkoosi onkin lempiväri ;-) Ehtishän tässä vielä...

    VastaaPoista
  36. EIhhhh!!! Myöhästyin. Oltiin viikko reissussa =(

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit :)