torstai 19. toukokuuta 2016

NOSH MID-SUMMER ja jännää...

Nyt on kuulkas ollut tosi jännää.
Kaikki alkoi siitä, että Noshilta oltiin yhteydessä ja pyydettiin ompelemaan jotakin uusista Midsummer- malliston kankaista, jotka ovat juuri tulleet kauppaan. Jännäksi tämän homman teki se, että en itse saanutkaan valita kankaita, vaan sen teki vastaparini Krista Helmoja ja hepeneitä- blogista. Minä puolestani valitsin hänelle kankaat. Annoin kolme eri vaihtoehtoa ja tätä kirjoittaessani en tiedä mikä niistä vaihtoehdoista on Kristalle päätynyt. Määriä miettiessäni hahmottelin kyllä mitä mistäkin palasta hän voisi tehdä. Jännää siis edelleen. Toki menin ja kahlasin hänen blogiaan edestakaisin, kun mietin mitä kankaita hänelle valitsisin. Hänen monipuolisista taidoistaan ja tyylitajusta ei ole epäilystäkään, taatusti tekisi vaikka jätesäkistä jonkun luomuksen <3. Lisäksi tähän liittyi ainakin minulle hieman suorituspainetta, sen verran kovassa sarjassa painin.

Minulle kotiutui paketti, josta löytyivät nämä ihanuudet. Pitkä pätkä uutta raitaa, jossa vaaleana sävynä on uusi ja hienostunut Birch/koivu mustan kapeamman raidan kera. Sitten oli vielä pätkät laadukasta mustaa ja toffeen sävyistä elastaanitrikoota. Ihanat, ei voi muuta sanoa. Krista oli niin kauniisti ajatellut, että kankaat sopisivat  toukokuun värihaasteeseenkin. Hänellä on myös ollut jokin ajatus siitä, mitä näistä tekisin. Ne ajatukset haluaisin häneltä vielä kuulla. Olisin voinut tehdä monta erilaista vaatetta näistä kankaista, sen verran omalta kaikki elementit tuntuivat. Jännää edelleen...
Raita, ylä- vai alaosa? Siinäpä vasta kysymys. 
Valitsin alaosan ja tuolta inspiskirjasta sellaisen mallin, joka on ollut to do-listalla. Koska en ole kovin hameileva ihminen, mutta tykkäisin olla, niin tämä olkoon minunlaisen ihmisen kompromissi.
Housuhame, leveälahkeiset housut tai millä nimellä niitä nyt halutaan kutsuttavan. Hamemaiseksi tämän tekee tuo kietaisuosa, joka on leikattu vinoon langansuuntaan ja se kiinnittyy sivusaumaan. Toisessa reunassa on solmiamisnyörit.

Olen kyllä tyytyväinen tähän kaavoitukseen, haarakoukkua varten mittailin muutamia housuja ja teinpäs minä näistä protonkin varmuuden vuoksi. Näillä saa harpottua vähän pidempääkin askelta tarvittaessa :D
Kaveriksi tein mustasta elastaanitrikoosta lyhyen paidan muutamilla yksityiskohdilla. Sanokaas nyt, onko tuo tasku liian keskellä? Tai liian iso?
Tästä tuli todellinen napapaita, sillä jouduin deletoimaan monet kuvat sen takia, että napa vilkkui tuosta kolosta :D.  Mustasta jerseystä ei jäänyt oikeastaan mitään jäljelle, alavarat pääntiellä ja tuossa helmakappaleessa ovat raitaa. Jersey on sileäpintaista ja napakkaa ja pitää hyvin muotonsa pesusta toiseen.
Koska uuden raidan vaalea sävy on birch/ koivu, piti tietenkin muutama kuva napata ulkona. Sävy on todella mieleeni ja nimi on onnistunut valinta tälle sävylle. Ja koivu on kyllä minun lempipuuni muutenkin. Sen rungosta ja lehvästöstä löytyy kaikkia niitä värejä ja sävyjä, jotka ovat mieleeni.
Kirvapilvien laskeutuminen oli siis todellakin totta! Niitä oli joka paikassa ja paljon!!!!
Takana ei ole mitään muuta erityistä kuin nappilista puserossa, jonka tein todella helposti, sillä takana on sauma.
Ja niitä kirvoja löytyi ja löytyi, mutta myös ihana keväinen metsä
Mutta missä luuraa toffee elastaanitrikoo? 
Kompastuin todellakin omaan nokkeluuteeni pahemman kerran, enkä osannut hahmottaa kunnolla ajatuksiani. Päätin nimittäin käytää lopun raidan vinot palat ja toffeen paitaan. Siitä ei tullut julkaisukelpoista...Aina ei voi onnistua, mutta harmittaa se kuitenkin. Varsinkin silloin, kun on kysymyksessä ihanat kankaat. Nyt minulla on monta tonttulakin muotoista palaa niin raitaisena kuin toffeen sävyssä. Tulisikohan niistä kivat juhannushatut? Mutta kuuliaisena hankin kangasta lisää ja teen suunnitelmani uusiksi.

Jotta jännä ei loppuisi tähän, niin laitetaanpa pystyyn ARVONTA. Voittona on 30 euron arvoinen lahjakortti Nosh:n verkkokauppaan. Mukana olet kommentoimalla tämän postauksen kommenttikenttään ja kysymys onkin seuraavanlainen:
Mitä lahjakortilla ostaisit?

Itse ostaisin lisää tätä ihanaa Pippuricollegea, sillä nyt kaupassa on myös mustaa. Kankaiden lisäksi on ilmestynyt uusi mallisto myös valmisvaatepuolella niin naisille kuin lapsillekin. Näihin pääset parhaiten tutustumaan Nosh-vaatekutsuilla.


Arvonta-aika päättyy  maanantaina 23.5.2016 klo 18.00

Onnea arvontaan ja mukavaa loppuviikkoa. Edelliseen postaukseen tulleisiin kommentteihin olen parhaani mukaan käynyt vastailemassa ja julkaisuja lukemassa :)
Yhteistyössä Nosh:n kanssa


82 kommenttia:

  1. Ihania ompeluksia olet jälleen ehtinyt tekemään. Ostaisin lahjakortilla pippuricollegea ja ihania yksivärisiä resoreita jotka ovat aivan huippuja!

    VastaaPoista
  2. Pippuricollegea ja resoreita! Mistään en ole löytänyt yhtä hyviä resoreita kuin nosh resorit!
    esallanne@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Pippuricollegea olen ihasteltua minäkin eli sitä :)

    VastaaPoista
  4. Musta pippuricollege menis munkin ostoskoriin :)

    VastaaPoista
  5. Voi miten ihanat housut!! Itse en ole koskaan housuhameiden päälle ymmärtänyt mutta tuo malli... Taidan joutua kaavanpiirtoon ;) Ja ostettavaa Noshilta olisi vaikka kuinka, joustocollegen uudet värit houkuttavat, samoin tuo pippuricollege.

    VastaaPoista
  6. Voi ostaisin juurikin tota koivu/musta raitagollegea :)

    VastaaPoista
  7. Ihanat ompelukset ja olipas hauska haaste.. :) En kyllä osaa näin yhtäkkiä päättää mitään yhtä ja ainoaa, mutta ostaisin KANKAITA! ;)

    VastaaPoista
  8. Tosi kivan näköiset housut! Toimisivat varmaan hyvin pikkulasten perässä juostessakin;)
    Ostaisin pippuricollegea mustana ja toffee-vaniljana.
    ooti-@suomi24.fi

    VastaaPoista
  9. Kivoja vaatteita olet taas tehnyt! Jos voittaisin lahjakortin (sitä ei kuitenkaan tapahdu ��) ostaisin jotain collaria syksyn ompeluksia ajatellen. -marjaana- (lahtinen.marjaana@gmail.com)

    VastaaPoista
  10. Huippu makeet housut! Ostaisin raitaista pippuricollegea :)

    VastaaPoista
  11. Hieno setti <3!
    Minä ostaisin tuota koivu-mustaraitaa :-)
    Sari
    intukerttunen@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Upeat housut! Ostaisin raitaa
    marika.suomalainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Voisin kokeilla tuota pippuricollegea tai sitten ostaisin ihan vain yksväristä elastaanitrikoota.

    VastaaPoista
  14. Ihan sinunnäköinen kesäasu :)

    Lahjakortilla ostaisin pippuricollegea, koska siihen en ole vielä päässyt tekemään lähempää tuttavuutta.

    VastaaPoista
  15. Ihanat ompleukset <3

    Tällä hetkellä Noshin valikoimassa on vaikka mitä ihanaa, joten vaikea valita. Luultavasti päätyisin pippuricollegeen. :)

    VastaaPoista
  16. mahtavia vaatteita olet tehnyt!
    voi vaikea olisi valinta siellä paljon ihania! mailoa

    VastaaPoista
  17. Apua! Ihanat housut ♥ Noshilta kiinnostaisi kokeilla farkkucollegea ja Kide-kuosia toffeen värisenä.

    VastaaPoista
  18. Hienot vaatteet =) Minä ostaisin varmaan joustocollegea. Pippuricollaria jo kotiutin ja ompelin pojalle shortsit.

    VastaaPoista
  19. Ostaisin resoria ja jotain kivaa kesäksi lapsille.

    VastaaPoista
  20. Onpas ihana asu, hauska idea tuossa housuhameessa!
    Itselleni valitsisin joko toffeen tai sinisen raitatrikoon. Myös Juhla-kuosi houkuttaisi ja Romanssi ja ...

    VastaaPoista
  21. Helppo kysymys, raitacollegea tilaisin koko rahalla :) Näin ollen mukana arvonnassa: annukka.ylikangas@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Vaikea valita... mutta päätyisin varmaankin Romanssiin, kivat nuo sydämet.

    Hamehousut on mukavan kesäiset housut! Niiden kanssa paidan iso taskukaan ei näytä valtavalta, kivasti tasapainottavat raidoillaan.

    VastaaPoista
  23. Lahjakortilla ostaisin raitoja ja ehkä jotakin yksiväristä trikoota. Lapsi kaipaisi kuviollisten housujen kaveriksi rauhallisempia paitoja.. Mustavalkoista raitaa ainakin, samaa kuin noissa sinun housuissasi. muut värit päättäisin jos oikeasti kävisi se onnekas sattuma, että voittaisin. :) heidi.vepsalainen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  24. Ostaisin noita ihania uutuus kankaita, Romanssia ja /tai Juhlaa ♡♡ puikoiltapujonnu (ät) gmail.com

    VastaaPoista
  25. Ihania kesäisen raikkaita ompeluksia! Noshin kankaat on kyllä ihania! Olen jo moneen kertaan käynyt katsomassa tuota pippuria, ihanaa oliivin sävyä ja se tomaatin väri houkuttaa! Lahjakortti tulisi niin näihin houkutuksiin :D

    VastaaPoista
  26. Tämä olisi yksi valintani: http://nosh.fi/product/1665/kide-toppi-harmaa
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Mä ostaisin varmaan tuota pippuri collegea tai jotai muuta. Kankaana kuitenkin että sais itse tehdä.
    annanen75@gmail.com

    VastaaPoista
  28. No tulipa jännät noista housuista! OLikohan sulla kaava vai sovelsitko itse tuon kietaisuosan? Joka tapauksessa sopii todella hyvin housuihin! Noshilla on aina ihanuuksia, edelleen mua kiehtoisi nuolet sekä farkkucollege, koska siihen tykästyin yhden ompelukerran perusteella kovasti!
    Outi

    VastaaPoista
  29. Kauniit vaatteet ja te kaksi olette kyllä semmoinen pari että <3 Molemmat niin saman tyylisiä mutta molemmilla silti niin oma kädenjälki.

    VastaaPoista
  30. Ostaisin pippuricollegea mustana ja perhoskangasta :)
    Terveisin, Jenni, jenni.tuomisto(at)hotmail.FI

    VastaaPoista
  31. Kiva setti! Mä ostaisin tuota samaa raitaa. :)

    VastaaPoista
  32. Pippuricollegea ja raita joustocollegea haluisin. :) noshin kankaat on kyllä ihania. Niin pehmeitä päällä. :)

    VastaaPoista
  33. Ihanat housut! Kelpaisi itsellenikin tuo malli. Enpä tiennyt, että Noshillakin on Koivu/Birch kangas, luultavasti ostaisin juuri sitä niin voisi yhdistellä Selian Koivuun ;)

    VastaaPoista
  34. Eija Käyrä kommentoi: Huippu hieno asukokonaisuus. Raidallinen pippuricollegea ja paljon muita ihania kankaita.

    VastaaPoista
  35. Housuhame on kyllä niin hauska ja siisti samalla :) koivuraitakangas kiinnostaisi minua.

    VastaaPoista
  36. Joitain ihania raitakankaita varmasti napsuisi ostoskoriin :)

    VastaaPoista
  37. Vihreää tiipii-kangasta lähtisi varmaan ainakin mukaan :) kihti9@yahoo.com

    VastaaPoista
  38. Mustaa joustocollegea olen ollut oitkään vailla, se siis lähtisi ostoskoriin :)

    VastaaPoista
  39. Ihanat vaatteet olet ommellut taas kerran. Monikäyttöiset, mutta kivaa jujua silti. Ostaisin lahjakortilla varmaan myös tuota pippuricollegea, ehkä keltaisena kesää vasten. :)

    VastaaPoista
  40. Juhla kangas tomaatin värisenä ois tämän hetkenostos.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  41. Tuo koivun sävy pitäisi päästä livenä näkemään :)

    Lahjakortilla ostaisin pippuricollegea. Päässä on pyörinyt muutaman viikon jo kesähuppari-idea ko kankaasta :) kangaslakko haittaa idean toteutusta...
    henniko (at) gmail.com

    VastaaPoista
  42. Tosi hienot! Ostaisin kyllä jotakin valmista, varmaan tytölle paitoja..

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  43. Ostaisin pippuria! Oi se on ihanaa!

    VastaaPoista
  44. Hienoja ompeluksia taas! Ostaisin Juhla-kangasta tomaatin värisenä ja tekisin siitä hemaisevan mekon itselleni 😄

    VastaaPoista
  45. Hauska idea housuissa. Olen miettinyt pääni puhki, millaiset housut tekisin, ja luulen, että vastaus löytyi postauksestasi: housuhame. Tykkään hameista/ mekoista, mutta ne on monin paikoin aika epäkäytännöllisiä. Miksipä ei siis yhdistäisi kahta hyvää: kauneutta ja käytännöllisyyttä?
    Lahjakortilla ostaisin raitakangasta. Etenkin maksiraita houkuttelee.

    VastaaPoista
  46. Onpas jotenkin tosi mielenkiintoinen tuo tekemäsi kokonaisuus! Tykkään ja paljon! Noshilta ottaisin juhla kangasta! se on aivan <3

    J.nukka

    VastaaPoista
  47. Ihanat noi housuhamehousut. Vai mitkä ne nyt onkaan. Loistavat!! Jos lahjakortti saisi vaatetusompelijaopiskelija käyttää, niin jokin ihana trikoo kesäisiin housuihin olisi tervetullut. Tämä tekemäsi housuhamemalli kiehtoo todella paljon, osaisikohan semmoiset itselle tehdä? :)

    VastaaPoista
  48. Pippuria ostaisin ehdottomasti :)

    sari.strandberg@phnet.fi

    VastaaPoista
  49. Varmaan se siihen pippuriin sujahtaisi miunkin lahjakortti

    VastaaPoista
  50. Vau, miten mahtava housut. Muistan, että joskus teininä minulla oli yhtä leveitä housuja, mutta niistä puuttui tuo kiva liehuke.
    Hmmm... mitä tilaisin Noshilta? Varmaankin tuota koivuraitaa ja ehkä haluaisin kokeilla tuota pippuriakin. :)

    VastaaPoista
  51. Ostaisin pippuricollegea :)

    rismira at gmail.com

    VastaaPoista
  52. Kivat housut! Täytynee ottaa idea käyttöön :) Ja tikattu collegea ostaisin
    MariS

    VastaaPoista
  53. Onpas mukavat housut! :) Minä ostaisin myös tuota pippurikollegea, siitä saisi mukavan kollegetakin :)Tuo koivuraitakin on aivan upea, myös toffeen värisenä <3

    VastaaPoista
  54. Voi miten oot kekseliäs! Mä en ikinä olis keksinyt tällaisia tehdä noista kankaista :) Nosh on mun tän hetken ehdoton lemppari ja lahjakortin voisin käyttää oikeastaan mihin vaan siellä. Koska ompeluaika on rajallista niin ehkä ostaisin naisten puolelta itselleni jotain ihanaa kesäksi <3 Kangaspuolelta varmastikin päätyisin maksiraitaan.

    dobermami at gmail.com

    VastaaPoista
  55. Koko rahalla Noshin mustaa joustocollegea, jolle olis todellakin käyttöä :)

    VastaaPoista
  56. 1-värisiä ja raidallisia koko rahalla :D ne on mun suosikkeja!
    Sus

    VastaaPoista
  57. Kivoja vaatteita olet surruutellut. Tuo pippurigollege vaikuttaa mielenkiintoiselta jo nimensäkin perusteella. Varmaan nappaisin ostoskoriin sitä. �� Rusetiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea Rusetina! Olet voittanut tässä arvonnassa 30 euron arvoisen lahjakortin! Toivottavasti saan sinuun yhteyden :)

      Poista
    2. Vau! Nyt vasta huomasin! Kiitos! Laitan sinulle sähköpostia.

      Poista
  58. Esim. mustaa trikoota haluaisin tai valmisvaatettakin!😊

    VastaaPoista
  59. Kankaita kankaita :)
    Uutta ruosteen väriä ehkäpä.

    maimyx@gmail.com

    VastaaPoista
  60. Ihania vaatteita sulla :) Noshilta haluaisin jotain raidallista, sen tarkemmin en osaa sanoa.
    nelliina at yahoo.com

    VastaaPoista
  61. Raitaa, raitaa. Koska haluaisin justiin tuollaiset hamehousut, aivan ihanat! Oliko noihin siis valmis kaava jossain vai piirsitkö itse kuvan perusteella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Ihan itse piirtelin nämä kaavat, joten valmista ei valitettavasti ole nyt tarjota.

      Poista
  62. Vau miten tyylikäs setti taas kerran! Lahjakortilla ostaisin minäkin mustaa pippurikangasta :)

    VastaaPoista
  63. Valinnan vaikeus olisi kankaissa. Jotain mikä kävisi itselle kesäpaitaan. T: Mari

    VastaaPoista
  64. Ihana palkinto! Varmaan jonkin mageen kesämekkokankaan valitsisin.
    -Shiva-
    suddenconnection(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  65. Miun ostoskoriini lisäisin ehdottomasti Kidettä.

    VastaaPoista
  66. Pippuricollegea minullekin. Ja onhan tuolla ihana mekko ja ja ja...!
    marianna1 at luukku.com

    VastaaPoista
  67. Koetanpa minäkin onneani. Ostaisin ehdottomasti perhoskangasta ja ehkäpä kaveriksi petroolinväristä kangasta. Tuuli
    talvikki84@luukku.com

    VastaaPoista
  68. Noshin kankaat on vielä kokeilematta, lahjakortilla ostaisin joustocollegea.
    hunza86@suomi24.fi

    VastaaPoista
  69. Ostaisin toffeen värisiä kankaita. Väri näyttää tosi kivalta.
    T Henna L
    hl243@dnainternet.net

    VastaaPoista
  70. Voi olla että sortuisin ostamaan jonkin ihananvärisen maxihuivin. :)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  71. Moi. Ostaisin varmaan tytölle meritähti puseron. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  72. Bow-mekon ostaisin ehdottomasti =). Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  73. Hei, ostaisin ribbi-kangasta mustana ja siitä itselleni tekisin mekon.
    t. Katja A. Pattijoki

    VastaaPoista
  74. Minttua sulkaa, kun se on niin ihana kangas <3. Jos oikeen rohkee oon, niin klikkaankin ostoskoriin pippuricollegea. Katotaas ny, miten käy...

    VastaaPoista
  75. Arvonta on päättynyt. 30euron arvoisen lahjakortin voitti nimimerkki Rusetiina. Otatko yhteyttä smorelius@gmail.com. Arvonta suoritetaan uudestaan, jos voittajaa ei tavoiteta 28.5. mennessä.

    VastaaPoista
  76. Arvonta meni sivu suun (TOU) mutta hitsi miten hauskat nuo kietaisu-housuhamehousut! Ihanko itse keksit ja kaavoitit? Hienot! Koivuflamee rupesi vähän kyllä kutittelemaan tuolta noshin sivuilta. Katsotaan.... :) Hyvää kesää sinulle!

    VastaaPoista
  77. Oi, noi housut <3! Paita näyttää hyvältä kanssa. Miten minä taas onnistuin arvonnan missaamaan, äh :(.

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit :)