torstai 19. marraskuuta 2015

Nosh blogiarvonta on suoritettu!

Ihan huikeaa!

250 ihanaa ihmistä osallistui Noshin lahjakorttiarvontaan ja kommentoi siinä samalla mitä lahjatoiveita kullakin on.

Aineettomina lahjoina teidän ehdoton suosikkinne oli AIKA. Aikaa ompelulle tai muille käsitöille, omaa aikaa, aikaa rakkaudelle ja yhdessäololle ja rentoutumiselle. Tässä maailmantilanteessa myös rauha sekä terveys mainittiin monta kertaa. Tärkeitä asioita kaikki meille ihmisille.

Muita lahjatoiveita olivat erilaiset ompeluun ja käsitöihin liittyvät tuotteet ja koneet. Toivottavasti tontut kuuntelevat hörökorvin sillä, jokainen lahjatoive on varmasti oikeutettu ja todella haluttu. Ihanan arkipäiväisiä tarvetoiveita oli muitakin. 

Minä puolestani kiitän kaikista ihanista ja rohkaisevista kommenteista ompeluitani kohtaan. Minulle joulu tuli etuajassa, sillä ostin itselleni kaksi joululahjaa: saumurin ja kameran. Niistä  enemmän jossakin muussa postauksessa.

Arvonnan suoritti perinteisin menoin pieni tonttutyttö. Äiti se saksi kolme satataulukkoa ja lisäili lippulappusiin numeroita, että saatiin oikeat sataluvut.

Ensin hän nosti luvun 11. Luvun 11 paikalla oli Krista (Helmoja ja hepeneitä- blogi), joka pyysi, että jäisi kommentoinnista huolimatta arvonnan ulkopuolelle. Seuraavana olikin sitten Hanna Fagerholm, joka voitti 50€- arvoisen Nosh-lahjakortin. Hän kommentoi seuraavasti:

Voi ihana tuo liivimekko ja tonttulakki <3 Aivan ihanat sävyt kankaassa! Joululahjaksi kelpaisi lupaus omasta (lue: ompelu) ajasta. Aika on niin kortilla aina ja huono omatunto jos muu perhe on alakerrassa touhuamassa ja itse istuu yksinään yläkerassa ompsussa. Ihanaa joulun odotusta!

Toisessa lapussa oli numero 190, jonka takana oli Sonja. Toivon, että lahjakortti ilahduttaa häntäkin. Hän kommentoi näin:

Tänä vuonna haluan vain muuttaa takaisin kotikonnuille Ouluun ja se toteutuukin joulua edeltävänä viikonloppuna <3 lisäksi toki uudet collegehousut olis kivat ja ehkä pleikkari 3 ja singstar mitä olen halunnut jo monta vuotta, mutta sitä tuskin on varaa nyt hankkia. Suklaata tietysti myös. Toivon myös, että saisin viettää joulun mummolassa vanhempieni ja siskoni kanssa ja tämän hetken suunnitelmien mukaan sekin tapahtuu <3
Noshille on huomenna perjantaina 20.11.2015 tulossa uutuuskankaita. Ainakin kuvat lupailivat namikankaita.
Ne tulevat olemaan täällä.
Nyt on aika kuunnella liikkuvatko tontut jo pihamaalla. Lumipeite kyllä ilahduttaisi ja pirstäisi kummasti.

Toivottavasti tulet piipahtamaan toistekin tänne blogiini.




4 kommenttia:

  1. Kiitos kivasta arvonnasta! :) Jään kyllä ehdottomasti seurailemaan blogiasi jatkossakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa :) Toivottavasti toiveesi toteutuu ja pääset Ouluun.

      Poista
  2. Oh hoh, olispas ollut arpaonni kerrankin täydellisesti kohdillaan :). No ihan mukavaa että Hanna ja Sonja saivat lahjakortit, vaikka taidan minäkin niistä tulevista punaisista uutuuksista jotakin laittaa tilaukseen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, en kysellyt enää tämän seikan perään. Ihania uutuuksia on kyllä!

      Poista

Kiitos, kun kommentoit :)