sunnuntai 17. elokuuta 2014

Surinaa ja pörinää

Hyönteisiä, kauniita sellaisia

Olin jo kauan ihastellut Mersian tekemiä painotöitä. Niissä kiisi kaunis korento ja kärpäset. Painojälki oli mukavan rouheaa, mutta kuitenkin yksityiskohdiltaan ne ovat varsin tarkkaa työtä.
MersiaDesing- facebooksivut löytyvät täältä. Mersian blogi puolestaan löytyy osoitteesta  http://mersian-naperrykset.blogspot.fi. Kannattaa käydä katsomassa, mm hienoja pipoja on tilattavissa.

Mersia painoi tuiki tavalliselle valkoiselle elastaanitrikoolle ihanan korennon. Mietin moniakin vaihtoehtoja, mutta tähän päädyin.
Aluksi ajattelin kaveriksi Verson puodin muva-Mummolan tuntua, mutta ei sittenkään. Painojälki oli sellainen murrettu musta. Noshin vinoraita puolestaan sopi väreiltään paremmin, vaikkakin vaalea raita ei ollutkaan ihan valkoinen. Malli oli aika selkeä ratkaisu.


Mutta nuo vinoraidat! Mikä niiden sielunelämä oikein on?! Miten ne pitää oikein leikata? Vinoraitatilkkuja on...

Tuo yksivärinen on myös Noshilta, ei ole ihan samaa sävyä raidan kanssa, mutta melkein kuitenkin.

Oli pakko laittaa tereet tuohon olkasaumaan, pisti niin silmään raitojen erilaisuus saumakohdassa. Toisella puolella ne menevät ihan erilailla. Housuja en edes uskalla lähteä vinoraidasta tekemään ennen kuin tajuan miten se pitää tehdä.


Mutta vinoraidoista huolimatta olen itse kovin tyytyväinen paitaan, tykkään niin tuosta korennosta ja toivottavasti olen osannut antaa sille arvoa muilla valinnoillani.


Verson puodin Lilli oli laittanut pakettiin matkaan mukaan palasen Hercule Poirot- digitrikoota. Varsinaisia veitikoita on Leena Rengon kynästä lähtenyt :)

Minttusuklaata

Puolikellohamonen siitä tuli ja paita Noshin ja Hilcon raidoista. Edessä ja takana applikaatiot.


Block-taskut ja lämmönnousua poskista havaittavissa. Syksyn ensimmäinen flunssa on rantautunut tupaan.

Nyt kuvaa katsellessani, pitäisikähän tuota hamosta lyhentää yläosasta? Olisiko hieman reippaampi?

Hyvää alkavaa viikkoa, syksyn tuntua niin ilmassa, kuin väreissä ja vaatteissa.

15 kommenttia:

  1. Niin kekseliäitä jälleen!huippu tuo paita, loistoidea laittaa tereet niin ei vinksahtaneet raidat pistä saumassa silmään. Yhdet vinoraita haalarit oon yrittänyt tehdä. Monesti ei mulla työt jää kesken, mutta silloin jäi! En tajunnut yhtään minäkään niiden sielunmaisemaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, kyllä sinä teidät mitkä menivät ihan vinoon :D.

      Poista
  2. Kekseliäitä tosiaan. Minusta kai nuo vinoraidat on justiinsa niin vinossa kuin niiden mun käsityksen mukaan kuuluukin olla. Tosin itse en ole vinoraitoja testannut, kun suorissakin raidoissa on mulla tekeminen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ongelma tulee siinä vastaan, kun leikkaat kappaleet niin, että kangas on kaksinkerroin. Ihan menevät mihin sattuvat nuo raidat. Etukappaleen olkapalat, toinen on leikattu vinoon lankaan... Leggarit ovat kuulemma myös ongelmalliset, jos leikkaa yhtäaikaa palat.

      Poista
  3. Aivan upeat ompelukset! Ja ihanan iloiset kuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kyllä näitä tullaan käyttämään.

      Poista
  4. En ole koskaan noista vinoraidoista mitään tehnyt, muutenkin raitojen kohdistaminen tuntuu joskus työläältä ;). Mutta siis paitaan, aivan ihana! Sudenkorento pääsee oikeuksiinsa täydellisesti. Minä tykkään tuosta tyttösi hameesta tuollaisena hitusen pitempänä, jotenkin näin syksyn aikaan se on kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minulla on noita vinoraitoja kaapissa muutama, mutta nyt kyllä iskee pakokauhu niiden kanssa! Miten ihmeessä esim sivusaumattomat leggarit pitää leikata, ettei raidat mene vinksin vonksin?

      Poista
  5. Hyvin toimii nuo vinoraidat tässä paidassa. Muutenkin tosi onnistunut ja raikas kangasyhdistelmä tereineen kaikkineen, tykkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään kyllä tästä tosi paljon ja raidoista ylipäätänsä.

      Poista
  6. Ihana paita ja ihan huikea sudenkorento!

    VastaaPoista
  7. Ihana paita!!! sitä täytyi oikeen usemapaan kertaan katsoa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tämä on samalla rento, mutta ei liian teltta.

      Poista
  8. Tosi kaunis paita! Ihanat värit ja mielettömän kaunis tuo sudenkorento. <3

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit :)