keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Applikaatioita ja EIKUNmekko

Tietää mitä tahtoo!

Siinä pitää olla auto, volkkari.
Kuplavolkkari.
Itsellänikin on ollut tomaatin punainen kuplavolkkari.
Talvella sisko raaputti ikkunaa sisältä auki, kun Tampereella kouluun mentiin. Lämmitys alkoi olla bueno, kun päästiin perille. Sillä reissattiin monet ikimuistoiset reissut.

Näitä syntyi kaksi, kun muuten olisi tullut parku.


Alottaminen aina haasteellista, mutta kun vauhtiin pääsee, niin kyllä se siitä. Meille jäävään harjoittelin ja verryttelin, mutta kummastakin on havaittavissa "käsityön" leima.




Pohjana Metsolan Aalto-joustofrotee, aika vinkura kangas.
Liivarin kaava oma.

Yhtenä veivinä viime vuoden puolella oli inspiroitua kuvista. Kaavotin silloin tuohon omaan mekkokaavaan taskumekon, joka sai lukuisista yrityksistä ja erehdyksistä johtuen nimen EIKUNmekko. Tämä mekko on nyt myös Verson puodissa myynnissä ja se on tehty Elisa Tuohimaan ihanaan Tuutti-kankaaseen. Makea juttu. 
Kuva: Verson Puoti
Syntytarinaan liittyvän bloggauksen löydät täältä.

Päätinpä tästä johtuen tehdä asian kunniaksi liivarin samalla idealla. Kankaana Verson puodin pinkki Sarka-joustofrotee. Valloittava kangas! Pään- ja kädentiet on huoliteltu tällä kertaa alavaroin kera framilonin.



Tähänkin tuli applikaatio. Kukka hyppäsi tuosta leggari- ja alavarakankaasta rinnuksiin.


Suurentelin tuota omaa mekkokaavaa ja tein sitten samantien Elisa Tuohimaan suunnitelemasta Seikkailu joustocollegesta tunikan.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan, tästä tuli aivan ihastuttava. Tuo kuvio istui täydellisesti niin eteen...


...taaksekin


Tätä kangasta minulta vielä löytyy jonkin verran, haluaisin kovasti saada siitä itselleni kivan paidan, mutta samalla tavalla aseteltuna. Yksiväriseen yhdistettynä?

Seuraavana applikaationa olisi sitten sähkökitara :)

Keskustelu:
- Tuleekohan sitä kesää ollenkaan? totesin ääneen katselessani rankkasadetta.
- Ei tule. Tuon sateen jälkeen tulee joulu, sitten pääsiäinen ja vasta sen jälkeen tulee kesä, ilmoitti sammakkoprinsessa 3v.

19 kommenttia:

  1. Voi miten ihania kaikki ihanat vaatteet <3 hieno volkkari!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija- Riitta <3. Vähän sitä sun tätä, mutta päällä pidettävää.

      Poista
  2. Mulla on ollut kultainen kupla :) :)

    Nyt sen kesän on tultava, kun teit näin monta mekkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, olisin voinut vannoa, että sinulla on ollut kuplavolkkari :) :). Haluan joskus mummona sellaisen uudestaan.
      Kai näitä kesämekkoja voi käyttää, jos laittaa pitkähihaisen alle :)

      Poista
  3. Oi miten pirtsakoita! :)
    Ps. Minullakin on ollut punainen kupla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hienoa saadaan tänne kuplavolkkarin kokoontumisajot :)

      Poista
  4. Aivan upeita ompeluksia! Ihania kankaita ja applikaatiot hienoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kaikki vähän erilaisia. Välillä tuntuu, että olisi helpompaa, jos olisi sellainen selkeä tyyli. Mutta, kun on tällainen :)

      Poista
  5. Kivoja nämä kaikki jälleen, applikoinnit antavat kivasti väriä lisää vaatteisiin! Kuplavolkkari kyllä herättää muistoja. Siellä sitä pakkasilla peittojen alla istutttiin ennen kun oli riittävän lämmintä :). Tuo Seikkailu-mekkonen on kyllä ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaahas lisää kuplanostalgiaa :). On se kyllä ihana auto. Ja kiitos!

      Poista
  6. En ilmoittaudu kuplien kokoontumisajoon, mutta siskoni voisi osallistua vihreällä kuplallaan, jolla ajelee kesäisin.
    Mun pitäis enemmän suosia tuota alavaralla tekemistä, kun sillä saa niin siistin pääntien aikaiseksi. Itse käytän sitä pääasiassa liivareihin, mutta se olisi kyllä paitoihinkin aika näppärä ja kaunis.
    Jotenkin arvasin tämän, että tulee kylmä kesäkuu, kun oli niin helteistä toukokuussa. Minunkin 8v kysyi kummisedältään juhannuksena: "Kummat on lähempänä hiihto- vai uintikelit?" Toivottavasti kuitenkin uintikelit. Mutta ei se pitkä aika ole jouluunkaan. :)

    VastaaPoista
  7. Niin, jouluun on 6kk!
    Alavara on ihan hyvä, vaikkakin joustavassa materiaalissa haen oikeaa tuentatapaa. Tukikangas tuppaa olemaan liian jämäkkää ja repeilee, vaikkakin on joustaville tarkoitettu.
    Minun ennustus on se, että helteet alkavat elokuun toisella viikolla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole joustavissa tukenut mitenkään, kun olen tehnyt alavaralla. Ei ne paitojen kaula-aukot ole tainneet miksikään kuitenkaan mennä. :)

      Poista
    2. Ok, kiitos tiedosta. Pitääkin kokeilla :)

      Poista
  8. Ihana kuplamekko! Meilläkin oli kupla, myös tomaatinpunainen. Kolea auto pakkasille, mutta kesä autonahan kupla on parhaimmillaan! Siihen kun olisi maalannut mustat pilkut, niin olisi saanut jättiläis leppäkertun...

    VastaaPoista
  9. Kaikki niin ihania! Tuossa tunikassa tuo seikkailukangas tulee ihanasti esille (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se miellyttää omaakin silmää kovin. Tuollaisia raportteja kun saisi aikuisillekin.

      Poista
  10. Siis apua, kuinka kauniita vaatteita! Eksyin blogiisi sattumalta, ja ei voi kuin ihastella!! Mielenkiinnolla kyselen, mitkä koneet sinulla käytössäsi? (:

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit :)