torstai 29. toukokuuta 2014

HotLanit

...ja vähän muutakin matkan varrelta napattua.


Aika usein on juuri näin, että toukokuussa ja elokuussa on hellettä. Juuri silloin, kun vielä pitäisi jaksaa olla päiväkodissa, koulussa ja töissä. Nyt sitä sitten on villasukat jalassa, mutta en valita, sillä aivot toimivat vähän paremmin.

Keskisen Uudenmaan ompeluseura järjesti ompelulanit Hyvinkäällä 24.5. Meinasin jo moneen otteeseen perua osallistumiseni, mutta onneksi en sitä tehnyt. Oli niin mukavata! Valmistautuminen jäi olemattomaksi ja se vaikutti lopputulokseen. Saalis oli pieni. Ja omaa mekkoa lukuunottamatta ratkoin paikanpäällä ja jatkoin korjailua myös kotona.

Tämä setti siellä nyt valmistui. Selian seepratrikoo sai kaverikseen Triteksiltä ostetun muva-trikoon. Kankaat sopivat vähän liiankin hyvin yhteen minun makuuni. Kaavana on Seesaw, lanteilta leveähkö jämäkkään trikooseen. Trikoot ovat etukappaleelta rypytetyt.


Yksi liivari, kahdet shortsit ja yksi paita ovat vielä atomeina odottamassa jatkotyöskentelyä.

Itselleni olin varannut tämän muva- viskooritrikoon, joka on ostettu niin ikään Triteksiltä. Olisin tehnyt tästä aivan liian tylsän, mutta onneksi sain kullanarvoisen idean kanssaompelijalta tarttua Burdan kaavaan. Simppeli, mutta kuitenkin the juttu siitä löytyy. Tällä yläosalla suunnitelmissa tehdä pari toppia lisää.

Äiti- seepra hieman leveimmissä raidoissaan.

takaa

Aivan ihana mekko tästä tuli. Taatusti päällä, jos vain kelit antaa myöden


Tänään sitten syttyi lamppu yhdistää Jenni Mäensivun suunnittelemaan kankaaseen "Riivalit" Käpysen Herra- Hirttä. Sopii hyvin.
Sopii hyvin myös näin lukukauden lopuksi. Ilmentää hyvin olotilaa ja käsitystä itsestä.


 Summer basic pohjana ja paljon muokattuna


Laitetaan nämäkin tänne. Paratiisin puutarhasta kaksi liivimekkoa (aikuinen ja lapsi)

Yksi veivaus (runo innoittajana)
"Onni, kerro minulle,
mistä tulet, mistä minä
sinut tunnen?
Onko sinulla ruusu korvan takana?
Silmissä kolme valtamerta, huulilla
kuuden kevään linnut ja naurulle tuoksuvat tuulet?
Onni, jos minä nukun, herätä minut,
ravistele tyhjäksi minun surujeni pähkinäpuu.
Onni, kun se saapuu se kantaa suurta säkkiä sylissään.
Siihen minun murheeni kätkee kaikki, virran vietäväksi heittää."
Puhutteleva runo, sopii kuluneeseen vuoteen vuoteen hyvin. 
Ehkäpä ne ruusut puhkeavat vielä loistoonsa.

 Kaava uusimmasta Burdasta, tykkään, vaikka tästä tulikin vähän kittana. Olen kasvanut.

Vielä olisi kaksi päivää ja sitten koittaa LOMA! 

21 kommenttia:

  1. Ihania ompeluksia! Mustavalkoinen mekko on upea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, myös oma suosikkini, vaikka tykkään Riivalit-paidastakin ihan tosi paljon :)

      Poista
  2. Wau! Ihan mahtavia ompeluksia! Onko tuo uuden Burdan paita siis pientä mallia? Oon itsekin harkinnut sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kangas ei ole kovin joustavaa, joten voi johtua siitäkin. Tai siitä, että veivausaikaan olen ollut niin väsynyt ja hajamielinen, että jotakin on jäänyt huomaamatta. Mutta seuraavaan nappaan kyllä vähän lisää väljyyttä joka puolelle, saahan sitä sitten pois. Kiva malli kyllä, tykkään kovasti.

      Poista
  3. Hienoja juttuja olet taas tehnyt, kivan eläimellistä menoa ;) Nuo maksimekot näyttävät muiden päällä aina niin hyviltä, mutta ei itsellä, kun peilistä katsoo (huokaus). Ruusujen puhkeamista odotellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks! Kyllä tätä huushollia vois hyvin eläimelliseksi kutsuakin :D
      Maksi on ainoa mekko, jota käytän. Seuraava pituus on tunika kera housujen. Minulla on pohjekompleksi. Shortseja kyllä pidän.

      Poista
  4. On kyllä kivoja ompeluksia vino pino! Erityisen paljon tykkään mekostasi, tuossa pääntiessä on juuri se juju. Kiva, hieman erilainen pääntie.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kaava oli joustamattomalle ja toppipituudessa, joten paljon sai pienentää. Mekossa on mukava olla kuumalla kelillä ja tuntuu kyllä ihan omalta vaatteelta.

      Poista
  5. Ihania kaikki! Toi mustavalkoinen mekko on munkin suosikki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se onkin tosi ihana päällä ja mallikin osui nappiin.

      Poista
  6. Niin mahtavia hommia taas! Hienosti olet hoksannut yhdistää mu-van ja seepran. Ja tuo sinun mekkosi pääntien juttu on just niin huikea. Tosissaan the Juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kiitos kuuluu mekosta kyllä Paulalle, joka kaavna kinkkasi. Oli sen verran kuuma, että järki seisoi :)

      Poista
  7. IIIIIhania kaikki! Tuota mustavalkoista vinoritaa itsekin hypistelin tovi sitte tritekillä ja nyt harmittaa etten ostanut! Maximekkohan siitäkin olisi tullut! Tosin taitaa tuolle sinun hoikalle varrelle sopia paremmin (: Ja tuo riivalipaita! Kerrassaan nerokas yhdistelmä (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Otan kunniana, kun yhdistelyn ihmelapsi siellä kehuskelee :)

      Poista
  8. Täällä kanssa huokaillaan mekon pääntietä! :) Kaunis!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yksinkertaisen ihmeellinen, mitähän tuolla samalla idealla oikein keksisi lisää?

      Poista
  9. Ihania ompeluksia sait laneilla ommeltua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Saldo jäi pieneksi. Toivottavasti sinä pääset seuraavalla kerralla osallistumaan. Olet niin tehokas :)

      Poista
  10. Tosi kivasti sopii hirsi ja riivalit yhteen. Muutenkin tosi ihania ompeluksia. Alkaa kovasti ompeluttaa kun selaa sinun blogia. Maximekko on tosi kaunis, itekin haaveillut sellaisesta, mutta jotenkin tuntuu ettei se sopisi itselleni kun olen sen verran lyhyt. Näyttäisin vain entistä lyhyemmältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Tuo riivalit-paita aiheuttaa hauskoja hymyjä siellä sun täällä. Ja Herra-hirrestä tykkään kovasti, ihana kangas.
      Hmm, itse olen n 168cm pitkä, jos tekisit samantyyppisen kuin tämä on? Ei liian leveää helmaa.

      Poista
    2. Varmasti juuri leveä helma saa näyttämään lyhyemmältä. Minä olen 160m pitkä. Vois kyllä kokeilla tehdä jonkin samantyylisen, minä sinä teit. Jos ei näytä hyvältä niin voihan se mekon purkaa osiksi ja käyttää kankaan johonkin muuhun =)

      Poista

Kiitos, kun kommentoit :)