maanantai 24. maaliskuuta 2014

Metristä mittaa

Se vaan riittää ja riittää

Välillä tuntuu siltä, että kangas on tosi riittoisaa,
väliin se loppuu juuri pahimpaan saumaan. 
Niin kuin  keltainen trikoo! Onneksi samalla kylällä asuva kangaskaveri pelasti pinteestä ja sain setin valmiiksi.

Näille pienille, n. 100cm kokoisille tuntuu tuosta metristä tulevan vaikka mitä vaatetta. 
Kun vähän vielä heittää mausteita joukkoon, niin kasa kasvaa.

Majapuulta ostetusta tähtitrikoosta syntyi  pojalle (104cm) nämä:
  • Pitkähihainen paita
  • Lyhythihainen paita
  • Polven alapuolelle ylettyvät kesähousut
  • Kaksinkertainen lörppäpipo
  • Kauluri




Nappilistaa en ole vähään aikaan tehnyt ja vaati ensin muutaman mallikappaleen tekoa, että luotin sen tulevan oikeaan kohtaan.
Tein sen siten, että ompelin ensin kanttauksen olkasaumasta olkasaumaan. Sitten tuetun listakankaan ompelu KE-kohdan molemmin puolin. Aukileikkaus ja taittelu+ kolmion ja reunojen ompelu. Lopuksi toisen olkasauman ompelu. 
Ei ole ihan maailman siistein nurjalta katsottuna, mutta menettelee. Ja sitten kiinnitin nepparit, ainaisen jännityksen tuottaja.


Koska saumurissa oli mustat langat, tuli vielä tehtyä tämä tähtönen. Nyt on sekin kangas käytetty.


Taannoin postasin Viljamin puodin Sateentekijät, löytyy linkin takaa. Tytölle tehty paita meni uusintaan. Ei sopinut hänen kropalleen sama malli kuin äidille. Nappasin resorin pois (se ommeltiin farkkuleggareihin) ja laitoin tilalle Lillestoffin sinistä farkkujerseytä, joka olemukseltaan kuuluu tämän hetkisiin suosikkeihini.


Tiedän, että tämä on hyvä korjaus.

6 kommenttia:

  1. Kivoja paitoja, tähtikuoseista tuo viimeisin värikäs on sellainen, josta haluaisin tehdä myös joskus jotain.
    Erittäin hyvä muokkaus vaihtaa resorin tilalle jatkopala. Pikkutyttömäinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina! Aika monta juttua olen tuosta värikkäästä tehnyt, aika monikäyttöinen ja monille mieluinen kuosi.
      Tytön mekkonen on nyt just hyvä :)

      Poista
  2. Oi tuo Sateentekijä-mekko on etenkin tosi kiva! Muutenkin kivoja vaatteita iso liuta :)

    VastaaPoista
  3. Tosi kivasti yhdistetty noihin tähtiin väriä! Ihanan raikkaita vaatteita. Hauskat nuo eri väriset hihat. Tuo sateentekijä-mekko on huippu, farkku käy todella hyvin siihen! Tuota kangasta olen ihaillut monet kerrat, olisi vaan joku tyttönen jolle ommella sellainen. Poika alkaa jo sen verran vaatia, ettei ihan mitä tahansa kuosia päällensä laita.

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit :)