tiistai 16. heinäkuuta 2013

Kiukkista ja Kekkosta

Se on ihan höpölöpö, 
joka leikistä suuttuu!

Ja minä jo aloin suuttua, kun tästä ei meinannut tulla yhtään mitään...

Siis kankaana Tuike:en Kiukkupussi, sillä nimellä minä sen muistin. 
Monet kankaan ostaneet olivat kloritella vaalentaneet tuota Serlan wc-paperin väristä taustaa, 
mutta minä päätin olla sitä tekemättä, ihan vaan siksi, että kankaan suunnittelijat olivat värit näin päättäneet olevan. 

Halusin Kiukkiselle kaverin ja päädyin tilaamaan Majapuulta oranssivalkoista- ja ruskea/luonnonvalkoista raitaa. 



Ja sitten se pussi. Taskujen siis piti mielestäni esittää pusseja.
JUUEIJUUEI, tökkii, joku tökkii....


Sitten uusi idea kehiin. Hieman tuollaista vapaata kirjontaa koneella kengurutaskuun. Tykkäsin, mutta ei jotenkin sopinut tämäkään. Päädyin kaikesta huolimatta sitten noihin ensimmäisiin, vaikka edelleen jokin häiritsi. Aina ei voi onnistua. Kiukutti.


Pistin tunikan kasaan. Kaavana on muuten uusimman Ottobren sirkusheppa, hyvät mittasuhteet. Laitoin raidat vielä pökiksi, kaavana Saimit.
Tässä malli on EI


ja tässä JUU


ja minä olin tämän jälkeen


Mutta sitten nauratti, kun googlasin kankaan alkuperää ja nimi olikin
KIUKKUPYLLY
En olisi kuitenkaan pyllyä tehnyt :)

Tarina jatkuu....

Mutta sitten oranssivalkoraita oli asettunut Porkkana Kekkiksen viereen ja ne näyttivät sopivan tosi hyvin yhteen! Kekkis on SaVan ja Käpysen yhteinen tuotos.

 Yökkärit näistä tulisi. Ja niin tulikin. Ja tuli jotain muutakin.

Tuo kengurutaskuun koneella kirjottu EI JUU halusi jatkaa elämäänsä, mutta miten?

Se pääsi yökkärini etumukseen taskuksi, jonka sisään ei voi laittaa mitään, koska siinä ei ole aukkoja.
Ei mitään järkeä.


M halusi myös yökkärin, ja tietenkin hän sai sen.


Kaavana sirkusheppa, hihat omaa kuositusta kaavan omasta hihasta. Näiden piti muuten tulla kiukkikseen tuplahihoiksi, mutta päätyivätkin sitten tähän.


Tämä on sitten suoranainen yllätys itsellenikin. 
Ratkoin yhdet reikäiset sloggit ja tein kalsarit. 
Kysyi sovittaessa "Miten päin nämä tulevat?"
Laitoin kumppariin merkit <3


Toinen ylläri oli se, että tein itsellenikin alushousut ja niistä tuli yllättävän hyvät. Tämä on se ilmaiskaava netistä, tosin s-kokoa piti pienentää...


Eikä meitä muuten nukuta yhtään!

8 kommenttia:

  1. Voi miten ihania kiukkuisia vaatteita! :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä on kiukku kaukana näistä vaatteista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ehkä jo nyt,, mutta ei kyllä tehdessä. Luominen on välillä tuskaista...

      Poista
  3. Mainioita! :) harmittaa melkein jo kun kumpaakaan näistä ei löydy kaapista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin nämä nyt tuhota, kun koko ajan tulee kaikkea uutta ja ihanaa kuitenkin :) Ja kiitos!

      Poista
  4. Johan käykin kivasti tuo oranssi-valkoinen raita noihin molempiin kuoseihin. Raikkaita ja kesäisiä kiukkusia ja kekkosia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ainakin tuohon kekkoseen sopii hyvin. Valkaisin nyt tuo pienen palasen kiukkista ja teen jonkun rajoja ylittävän jutun, että tulisi parempi mieli ;). Sinun settisi oli tosi kiva!

      Poista

Kiitos, kun kommentoit :)