perjantai 2. tammikuuta 2015

Tribuutti Mersialle


Ihmisillä on erilaisia taitoja. Mersia painaa keittiön pöydän ääressä ihania kankaita, joista sitten valmistaa erilaisia tuotteita. On pitsiä, korentoa,kärpästä, perhosta ja hakaneulaa. Kangas on uniikki raporttimainen tuotos ja kuvat ovat isoja.

Itselläni on ollut mahdollisuus tilata kangasta omin toivein ja tehdä niistä sitten omaan käyttöön vaatteita. Pikkasen naftia tilausta olen tehnyt, kuvio haastaa miettimään asettelua.

Tässä nyt muutama uusi tuotos. Korennosta valmistui jo kesällä kaksikin paitaa, toinen Roosa-nauha huutokauppaan.

Mahtavan kokoisesta hakaneulasta laatikkopaita ja pipo. Pipo on mallia pata.

Laatikkopaita tuntui kovin lyhyeltä ja joulun ajan mahapömppö osui juuri paidan helmaan...
...Siksi alle mustavalkoisesta, jo kauan suunnitellusta, trikoosta hihaton ja pitkä toppi.

Pääntie on kantattu blingbling-kankaalla. Eteen jäi aukko, joten rouheasti applikoin yhden neulan.
Tykkään tästä!

Harmaalle pohjalle valkoinen pitsiliina. Päädyin sitten asettelun suhteen näin, nyt ehkäpä toisinpäin.



On minulla vielä pipokin, tämä on Mersian käsialaa.
Ihana villakeeppi taas puolestaan äitini puikoilta syntynyttä.
Voi käyttää harteilla, toppina, hameena. 

Sitten on vielä perhoset, jotka lensivät koristamaan tytön mekkoa. En nyt ole ihan varma tuon raidan sopivuudesta, itseasiassa pitsillä päällystetty trikoo olisi ollut kaikista paras näin jälkikäteen ajateltuna. Pinkki kangas nimittäin loppui kesken.
Tykkään niin tällaisesta epäsymmetrisestä asettelusta.
Sitten ostin itselleni joululahjaksia uuden kukkaron. 
Toivottavasti näemme laajemmaltikin Mersian tuotantoa tulevaisuudessa. Taitajille ja hyville ideoille on aina sijaa.

16 kommenttia:

  1. Vau, vau ja VAU! Tässä kohtaa upealla tavalla mahtava kangas ja erinomainen toteutus! Ihania !!!!! Ja äidillesi tiedoksi että ottaisin myös tuon keepin milloin vaan :) Neulotko itse myös?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Omat neulomukset rajoittuvat siihen, että ostan lankaa, etsin mallin ja aloitan. Äiti tulee kylään ja tekee loppuun :D. Ennen neuloin paljonkin samalla kun katsoin televisiota, mutta nyt en paljoa sohvalla istuskele, joten tämä on jäänyt vähemmälle.

      Poista
  2. Upeita! Ootte kyllä lahjakkaita visionäärejä, sinä ja Mersia.

    VastaaPoista
  3. Wau, mahtavat kankaat kyllä ja mitä niistä syntyikään taitavan tekijän käsissä. Onnea Uuteen Vuoteen!

    VastaaPoista
  4. Hienoja ja sinun näköisiä! Ei varmaan yllätys, että näistä tuo pitsiliinapaita on mun suosikki. Tuosta keepistä olen melkein kade, haaveilen sellaisesta :)

    VastaaPoista
  5. Ihania tuotoksia ♥ Ja minusta tuo pinkki raita on ihan paras valinta tuohon mekkoon! Antaa pitsiperhosille tilaa suoralla muotokielellä (:

    VastaaPoista
  6. Nämä Mersian painotyöt on niin upeita. Näistä tulee aina niin ihania vaatteita. Tykkään kaikista, mutta tällaiselle pitsiin höpsähtäneelle tuo pitsipaita on ihan ykkönen. Kaunis on tuo keeppikin, niin rauhallisen makeat sävyt siinä.

    VastaaPoista
  7. Ihania ompeluksia olet ehtinyt tekemään!

    VastaaPoista
  8. Niin kauniita näistä tuli! Ja kiitos kauniista sanoista kaikille <3

    VastaaPoista
  9. Upeita kankaita,erityisesti pitsikuviot sykähdyttävät!

    VastaaPoista
  10. Ihania ja toivon todellakin, että Mersian pitsi ja hakaneula pääsevät ilahduttamaan meitä ompelijoita ja pian!!!!!

    VastaaPoista
  11. Upeita vaatteita! Kaksi taitavaa naista, lopputulos on tietenkin huikean hieno! Minäkin toivon näitä Mersian kuoseja kankaina, erityisesti tuo pitsi on minun makuuni. Keeppi <3. Voi kun oma äitini pystyisi vielä neulomaan, nyt täytyy vaan itse opetella!

    VastaaPoista
  12. Niin huippukauniita! Tosi upeita <3 harmaa pitsipaita oli varsinkin huima.

    VastaaPoista
  13. Hienoja kankaita ja vaatteita! Painojälki on tosi yksityiskohtainen ja tarkka. Harmaa pitsipaita on ihanan herkkä.

    VastaaPoista
  14. Kiitos teille kaikille ihanille kommentoijille <3. On niin kiva lukea niitä ja huomata kuinka te osaatte arvostaa kädentaitoja, kaikenlaisia.

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit :)