perjantai 19. heinäkuuta 2013

Ei kiukuta enää...


 ...Niin paljoa

Olen sellainen ihminen, että kun joku asia alkaa häiritsemään, niin se ei jätä rauhaan.
Loppupala kiukkista pääsi kloritekylpyyn ja valkastui luonnovalkoiseksi pohjaltaan.

Siiri ja Myyry odottavat pääsyään työstöön, joten tein koekaavat ja siitä syntyi tällainen perusliivari kera taskujen. Hyvä tuli.






Jotta raitainen tausta ei olisi niin yksinäinen, sai se kaverikseen sydänaplikaation.



Tästä pienestä ihmisestä on kasvanut aikamoinen käsityötaituri, ainakin termeiltään.
Usein hän piirtää erilaisia kaavoja kavereilleen, keihästää kankaan nuppineuloilla, järjestelee nappeja ja tekee tilkuista kaikenlaista. Käy myös säätämässä koneiden napploita. Sakset ovat olleet sellaiset, jotka olen ystävällisesti napannut pois ja lupasin hänelle omat sellaiset hankkia. Tänään oli se päivä.


Innokas oppija ja nyt sakset jo tottelevat. Saapi nähdä mitä kaikkea ne sakset 
tulevaisuudessa leikkaavatkaan...


Tämä asu on muuten hänen suunnittelemansa...siis kasa kankaita lattialla, joista kaikista hän tykkäsi ja ilmoitti kankaat sylissään:
"Haluan näistä paidan ja housut."


Kaavana paidassa on uusimman Ottobren Fall basic, leggarit SKK. Kokeilin tähän tuollaisia tuplahihoja- ja puntteja, sekä silmukka kiinnitystä olkasaumaan.


Seuraavalla kerralla minun pitääkin sitten katsoa ohjeista, miten se oikeasti tehdään ;).

Nyt vähän siivoilen ja yritän saada tolkkua tähän kaaokseen. 
Saumurilangat vaihtuvat nyt tummempiin sävyihin.

Leikkimökkiprojekti sen kuin etenee ja sen edessä oleva portaikko on hieman laajentunut.


2 kommenttia:

  1. Ihana tuo sydänaplikaatio. Hyvin taas passaavat kankaat toisiinsa. Ihan huikea tulee teidän leikkimökistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitosta vaan :). Isäntä rakentaa ja "leikkii" omaa leikkiään tämän parissa, minä sitten noiden kankaiden parissa. Taas pölmähti ilmoille villejä suunnitelmia, kohta on köysirata tms. :)

      Poista

Kiitos, kun kommentoit :)